King Street Public Relations Oy

Zayed Sustainability Prize tulee myös Suomeen

Jaa
Zayed Sustainability Prize -vastuullisuuspalkinnon hakukierros vuodelle 2023 on alkanut – nyt ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Kilpailussa etsitään innovatiivisia ja vaikuttavia ratkaisuja, joiden kautta edistetään kestävää kehitystä maailmanlaajuisesti. Yhdistyneiden arabiemiirikuntien vuonna 2008 perustettu vastuullisuuspalkinto on historiansa aikana vaikuttanut jo yli 370 miljoonan ihmisen elämään ympäri maailmaa.
Vuoden 2022 palkinnon voittajatiimi S4S Technologies
Vuoden 2022 palkinnon voittajatiimi S4S Technologies

Kestävän kehityksen ratkaisuihin keskittyvät pienet ja keskisuuret yritykset, kansalaisjärjestöt ja lukiot kutsutaan lähettämään hakemuksensa 15. kertaa järjestettävään kilpailuun 6.7.2022 mennessä. Hakemukset lähetetään Zayed Sustainability Prize -hakuportaalin kautta viidessä kestävän kehityksen palkintokategoriassa, joita ovat terveys, ruoka, energia, vesi ja globaalit lukiot. 

Vuoden 2022 hakukierros sai ennätykselliset 4 000 hakemusta, mikä merkitsi 68.5 % kasvua edelliseen hakukierrokseen verrattuna. Palkinto sai hakemuksia ennätyksellisesti jopa 151 maasta.

"Viimeisten 14 vuoden aikana palkinto on tunnustanut ja palkinnut heitä, jotka luovat vaikuttavia, innovatiivisia ja inspiroivia kestävän kehityksen ratkaisuja.  Odotamme innolla, että saamme palkita uuden kestävän kehityksen edelläkävijöiden joukon, joka ajaa muutosta ympäristössämme ja yhteiskunnassamme ja luo vielä suuremman vaikutuksen maailmaan", kertoo Sultan Ahmed Al Jaber, Zayed Sustainability Prize -palkinnon pääjohtaja hakukierroksen avauksen yhteydessä.

Kolmen miljoonan dollarin vuotuisesta palkintosummasta myönnetään jokaiselle kategorialle 600 000 dollaria. Global High Schools -kategoria on jaettu kuuteen alueelliseen voittajaan, jolloin yksittäinen koulu voi voittaa jopa 100 000 dollaria projektin aloittamiseksi tai laajentamiseksi. Global High Schools -kategorian alueet ovat Amerikka, Eurooppa ja Keski-Aasia, Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka, Saharan eteläpuolinen Afrikka, Etelä-Aasia sekä Itä-Aasian ja Tyynenmeren alue.

Kestävän kehityksen tulee olla jokaisen ratkaisun ytimessä

Vaikka hakemuskriteerit vaihtelevat kategorioittain, jokainen hakemus perustuu samoihin ydinelementteihin. Kilpailussa etsitään innovatiivisia, vaikuttavia ja inspiroivia ratkaisuja, joiden kautta edistetään myönteistä muutosta ihmisten elämässä. 

Health-, Food, Energy- ja Water -kategorioissa organisaatioiden on osoitettava, että ne parantavat keskeisten tuotteiden tai palvelujen saatavuutta ja että niillä on pitkän aikavälin visio elin- ja työskentelyolojen parantamisesta. Global High Schools -kategoriassa projektien tulisi olla opiskelijavetoisia, painottuen opiskelijoihin, jotka osallistuvat aktiivisesti projektien suunnittelu-, toteutus- ja seurantavaiheisiin.

Kilpailun eteneminen

Zayed Sustainability Prize koostuu kolmivaiheisesta arviointiprosessista, jonka ensimmäisessä vaiheessa riippumattoman tutkimus- ja analyysikonsulttitoimisto suorittaa due diligence -arvioinnin. Menettelyn kautta vahvistetaan hakukelpoiset kandidaatit. Tämän jälkeen arvioinnit suorittaa valintakomitea, joka koostuu riippumattomien kansainvälisten asiantuntijoiden ryhmäkohtaisista paneeleista. Tästä ehdokaslistasta valitaan finalistit, joista palkintoraati valitsee voittajat yksimielisesti jokaisesta kategoriasta. 

Palkintoraati koostuu korkean tason poliittisista päättäjistä ja toimialajohtajista. Esimerkiksi Islannin entinen presidentti Ragnar Grimsson ja Siemens Energyn AG:n toimitusjohtaja Christian Bruch ovat mukana tämän vuoden raadissa. 

Voittajat julistetaan vuoden 2023 palkintoseremoniassa osana Abu Dhabin kestävän kehityksen viikkoa (ADSW). 

Linkki hakuportaaliin: https://masdar.secure.force.com/ZSPHome

Lisätietoa palkinnosta ja hakukriteereistä löydät osoitteesta www.zayedsustainabilityprize.com

Palkintoon liittyvissä tiedusteluissa pyydämme olemaan yhteydessä info@zayedsustainabilityprize.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vuoden 2022 palkinnon voittajatiimi S4S Technologies
Vuoden 2022 palkinnon voittajatiimi S4S Technologies
Lataa

Tietoja julkaisijasta

King Street Public Relations Oy
Uudenmaankatu 7
00120 Helsinki

Tietoa Zayed Sustainability Prize -vastuullisuuspalkinnosta

Yhdistyneiden arabiemiirikuntien johdon vuonna 2008 perustama Zayed Sustainability Prize on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien uraauurtava maailmanlaajuinen kestävän kehityksen ja humanitaaristen ratkaisujen palkinto. 

Zayed Sustainability Prize -palkinnolla tunnustetaan ja palkitaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä, kansalaisjärjestöjä ja lukioita, jotka ovat sitoutuneet vaikuttavien ja kestävien ratkaisujen kehittämiseen.

Viimeisten 14 vuoden aikana palkinto on myönnetty 96 voittajalle. Yhdessä palkitut ovat vaikuttaneet myönteisesti yli 370 miljoonan ihmisen elämään ympäri maailmaa. Zayed Sustainability Prize -palkintokategoriat ovat terveys, ruoka, energia, vesi ja globaalit lukiot.

Lisätietoa palkinnosta löydät osoitteesta www.zayedsustainabilityprize.com sekä sosiaalisen median kanavistamme TwitterissäFacebookissaInstagramissa ja YouTubessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta King Street Public Relations Oy

Abbott ja Novo Nordisk lanseeraavat uuden integroidun, digitaalisen ratkaisun diabetesta sairastaville10.11.2022 08:00:00 EET | Tiedote

Yhteensopivan älykkään insuliinikynän1 tallentamat insuliinitiedot voidaan siirtää nyt Abbottin FreeStyle LibreLink -sovellukseen2 skannaamalla. Tarkastelemalla glukoosiarvoja ja insuliinin annostelutietoja yhdessä sovelluksessa2, diabetesta sairastavat ihmiset voivat nähdä kuinka heidän hoitonsa vaikuttaa glukoositasoihin. Abbottin FreeStyle Libre -järjestelmät ovat maailmanlaajuisesti käytetyimpiä sensorointiin perustuvia glukoosinseurantajärjestelmiä3 – FreeStyle Libre 2 -järjestelmän tarjotessa erityisen hyvän 14 päivän tarkkuuden4 sekä valinnaiset hälytykset suoraan älypuhelimiin2. Helsinki, 10. marraskuuta, 2022 - Abbott on kertonut tänään, että Novo Nordiskin NovoPen® 6 ja NovoPen Echo® Plus älykkäät insuliinikynät ovat nyt yhteensopivia Abbottin FreeStyle LibreLink -sovelluksen2 kanssa. Tuoteintegraatio heijastaa yritysten sitoutumista diabeteksen hallinnan helpottamiseen, ja siinä yhdistyvät molempien yritysten avainteknologiat eli sensorointiin perustuva glukoosiarvojen seura

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye