Zekki-digipalvelu on TerveSos-kilpailun voittaja
25.5.2022 09:19:57 EEST | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote

Diakin Nuorten digitaaliset tukipolut – 3X10D -hankkeessa kehitelty digitaalinen Zekki-tukipalvelu takoo voittoja. Joulukuussa 2021 Zekki valittiin Euroopan sosiaalisten innovaatioiden kilpailussa voittajaksi 565 ehdokkaan joukosta. Toukokuussa 2022 Zekki valittiin voittajaksi THL:n TerveSos-kilpailussa! Raati valitsi Zekin voittajaksi viidestä finalistista.
– Kaksi voittoa kannustaa entistä vahvemmin tekemään töitä nuorten hyvinvoinnin puolesta. Voitot ovat hieno tunnustus siitä, että olemme kehitelleet hyvän ja toimivan palvelun, kommentoi Digipolut-hankkeen projektipäällikkö Reija Paananen.
TerveSos -palkinnon teemana on kestävän hyvinvoinnin monitoimijuus. TerveSos-kilpailussa haettiin kestävään hyvinvointiin perustuvia monitoimijaisia toimintamalleja ja ratkaisuja. Palkinnon valinnassa painotettiin kohderyhmän osallisuutta ja hyvinvointia lisääviä toimia sekä palvelujen kestävyyden takaamista muuttuvissa olosuhteissa. Raati perusteli valintaansa Zekin kehityksen nuorilähtöisyyden kautta. Kehittämisessä ovat olleet mukana niin nuoret, kuin nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset.
– Tietenkään nuorten palveluita ei voitaisi toteuttaa ilman nuorten osallisuutta. Nuoret ovat olleet kehittämisessä avainasemassa, kertoo Paananen.
Tiedolla johtamisen tukena
Zekin ratkaisut pohjaavat tutkimustietoon nuorten tuen tarpeista. Osana ammattilaisen työtä Zekki mahdollistaa nuorten hyvinvoinnin ja palveluiden vaikutusten seurannan. Yli 66 tuhatta kävijää on jo tutustunut Zekkiin ja tietoa kertyy jatkossa joka viikko noin tuhannen nuoren elämäntilanteesta.
–Toivottavasti hyvinvointialueet alkavat kilpailemaan sillä, että niiden nuorilla on hyvä olla ja että kaikki tuki on nuorten saatavilla, kommentoi hankkeen erityisasiantuntija Sakari Kainulainen.
Zekki kilpailee myös Suomen eOppimisen RY:n eEemeli Paras suomalainen oppimisratkaisu -kilpailun tuotesarjassa. Voit tutustua kilpailijoihin ja käydä äänestämässä tästä linkistä. Äänestys päättyy 27.5.2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenna Tikkaviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 571 1959jenna.tikka@diak.fiReija PaananenDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 508 4294reija.paananen@diak.fiSakari KainulainenasiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 869 6018sakari.kainulainen@diak.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Joustavat opintopolut laajentavat opiskelijoiden mahdollisuuksia15.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
4Q-korkeakoulut ovat käynnistäneet vaikuttavuusperusteisen strategisen kehittämisohjelman, jonka visiona on tuplata tulevaisuuden osaamispääoma. Yhtenä hankkeen osa-alueena on koulutusyhteistyö ja joustavat opintopolut.
Joskus usko nuoreen riittää13.10.2026 09:09:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun alueella toimiva Naisten aika -hanke on edistänyt nuorten romaninaisten osallisuutta arkisilla tavoilla. Osallisuus rakentuu yhteisöllisyydestä ja yhteisistä kokemuksista.
Monikulttuuriset opintopolut -hanke jättää pysyviä työkaluja saavutettavamman korkeakoulutuksen rakentamiseen1.10.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Monikulttuuriset opintopolut -hankkeessa kehitettiin uusia toimintamalleja, joiden avulla korkeakoulut voivat tukea aiempaa paremmin koulutuksessa aliedustettujen ryhmien opintopolkuja. Kolmivuotisen hankkeen tuloksena syntyi pysyviä työkaluja ohjaukseen, opiskelijoiden osallisuuden vahvistamiseen, saavutettavuuden kehittämiseen sekä korkeakouluun hakeutumisen tueksi.
Mahdollisuus osallistua vahvisti romaninuorten tulevaisuususkoa30.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Vähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä voi usein olla negatiivinen käsitys omista mahdollisuuksistaan. Ajatus siitä, ettei elämässä voi edetä tai ettei itsensä kehittäminen ole mahdollista, voi juurtua syvälle. Mahdollisuus osallisuuteen -hankkeen tavoitteena oli vahvistaa romaninuorten uskoa itseensä sekä siihen, että jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa. Tuore julkaisu kokoaa yhteen hankkeen opit, tulokset ja toimintamallit.
Saavutettava koulutus edellyttää yhteistyötä – uusi julkaisu tarjoaa keinoja purkaa koulutuksen esteitä25.9.2026 08:40:06 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen opiskelijajoukot moninaistuvat, mutta koulutuspolut eivät vielä ole kaikille yhtä saavutettavia. Uusi julkaisu tarjoaa konkreettisia toimintamalleja ja kehittämisideoita, joiden avulla korkeakoulut voivat vahvistaa yhdenvertaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

