Admicom Oyj
Admicom Oyj

Vuonna 2004 perustettu Admicom on nykyaikainen, jatkuvasti kehittyvä ja innovoiva ohjelmistotalo. Hyödynnämme rakennusalan asiantuntemustamme tuottamalla koko rakentamisen arvoketjun kattavia ohjelmistoratkaisuita sekä asiakkaidemme toimintaa tukevia palveluita. Ratkaisumme nostavat tiedon ja osaamisen tekemisen keskiöön – jotta asiakkaamme voivat rakentaa älykkäämmin.

Kasvatamme innostunutta, asiantuntevaa ja eteenpäin menevällä asenteella varustettua #admicommunity-yhteisöämme. Yhtiöllämme on Suomessa yli 270 työntekijää Jyväskylässä, Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Seinäjoella ja Turussa sijaitsevissa toimipisteissämme. Teemme määrätietoisesti työtä laajentaaksemme toimintaamme myös kansainvälisille markkinoille.

Tiedoteluokka
Näytä Kaikki
Vuosi
Näytä Kaikki

Admicom Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset 19.3.202419.3.2024 16:20:01 EET | Admicom Oyj | Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Admicom Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset 19.3.2024 Admicom Oyj:n varsinainen yhtiökokous 19.3.2024 vahvisti yhtiön tilinpäätöksen vuodelta 2023 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle tilikaudelta 2023. Päätökset ovat luettavissa kokonaisuudessaan yhtiökokouksen pöytäkirjasta, joka on nähtävillä Admicom Oyj:n verkkosivuilla osoitteessa https://sijoittajille.admicom.fi/yhtiokokous/ viimeistään 2.4.2024 alkaen. Voitonjako Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 2023 osinkona jaetaan 0,70 euroa rekisteröidyltä osakkeelta tilikauden voitosta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 21.3.2024 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakeluetteloon. Osingon maksupäiväksi vahvistettiin 28.3.2024. Hallitus Yhtiökokous päätti yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän (7) henkilöä. Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen seuraavat henkilöt: Pasi Aaltola, Tomi Lod, Henna Mäkinen, Petri Niemi

Admicom Oyj yhtiökokouskutsu 202427.2.2024 10:00:00 EET | Admicom Oyj | Kutsu yhtiökokoukseen

ADMICOM OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2024 Admicom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 19.3.2024 klo 13.00 osoitteessa Hotelli Verso, kokoustila (2. krs), Kauppakatu 35, 40100 Jyväskylä. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen kokouspaikalla aloitetaan klo 12:30. Osakkeenomistajat voivat käyttää äänioikeuttaan myös äänestämällä ennakkoon. Ohjeet ennakkoäänestykseen on esitetty tämän yhtiökokouskutsun osassa C. Yhtiökokoukseen ilmoittautuneiden osakkeenomistajien ja näiden edustajien on mahdollista seurata kokousta verkkolähetyksen välityksellä. Linkki verkkolähetyksen seuraamiseksi lähetetään ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen ja/tai matkapuhelinnumeroon. Verkkolähetyksen välityksellä ei ole mahdollista esittää kysymyksiä, tehdä vastaehdotuksia, käyttää muita puheenvuoroja tai äänestää, eikä verkkolähetyksen välityksellä tapahtuvaa kokouksen seuraamista pidetä yhtiökokoukseen osalli

1 liite

Admicomin nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 20241.2.2024 09:00:00 EET | Admicom Oyj | Yhtiötiedote

Admicomin nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2024 Nimitystoimikunta Admicomin vuoden 2022 varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti Admicomin suurimmista omistajista on muodostettu nimitystoimikunta valmistelemaan ehdotuksia vuoden 2024 varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitystoimikunnan jäsenet ovat: Jan Andersson, Swedbank Robur Fonderin valitsemana, Antti Katajisto, SEB Investment Managementin valitsema Ville Kivipelto, Danske Fonderin valitsemana ja Jonathan Schönbäck, ODIN Fonderin valitsema. Nimitystoimikunnan työhön on lisäksi osallistunut Admicomin hallituksen puheenjohtaja Petri Niemi. Nimitystoimikunta on pitänyt kolme kokousta valmistellakseen ehdotuksiaan vuoden 2024 varsinaiselle yhtiökokoukselle. Sen lisäksi, että nimitystoimikunta on keskustellut yhtiön strategiasta ja lähivuosien haasteista puheenjohtajan kanssa, se on haastatellut henkilökohtaisesti kaikkia hallituksen jäseniä ja todennut, että hallitustyöskentely on tehokasta ja hallituk

ADMICOM OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2023: Kasvustrategian toteutus jatkui haastavassa markkinassa. Toistuvien tuottojen orgaaninen kasvu +11 % ja käyttökatemarginaali 37 % liikevaihdosta19.1.2024 09:00:00 EET | Admicom Oyj | Yhtiötiedote

Admicom Oyj -konserni: Tilinpäätöstiedote 1.1. -31.12.2023 ADMICOM OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2023: Kasvustrategian toteutus jatkui haastavassa markkinassa. Toistuvien tuottojen orgaaninen kasvu +11 % ja käyttökatemarginaali 37 % liikevaihdosta ADMICOM OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 19.1.2024 KLO 9:00 Loka-joulukuun 2023 (Q4) yhteenveto Vertailukelpoinen toistuvien tuottojen orgaaninen liikevaihto oli 7,5 miljoonaa euroa (7,0), kasvua 6,7 % vertailukaudesta Liikevaihto oli 8,2 miljoonaa euroa (8,0), kasvua 1,9 % vertailukaudesta. Kasvu oli kokonaan orgaanista. Käyttökate (EBITDA) laski 17,2 % ja oli 2,4 miljoonaa euroa (2,9), eli 29,8 % liikevaihdosta (36,7 %). Liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) laski 16,1 % ja oli 2,4 miljoonaa euroa (2,9), eli 29,4 % liikevaihdosta (35,7 %). Liikevoitto laski 59,7 % ollen 0,7 miljoonaa euroa (1,8) ja katsauskauden tulos oli 0,5 miljoonaa euroa (1,2). Katsauskaudella kirjattiin 1,0 miljoonan euron ylimääräinen poisto Kotopron liikearvoon poistoajan m

2 liitettä

Muutoksia Admicom Oyj:n johtoryhmässä: Helena Marjokorpi nimitetty henkilöstöjohtajaksi18.12.2023 09:00:00 EET | Admicom Oyj | Johdon muutokset / Neuvonantajat

Yhtiötiedote 18.12.2023 Admicom Oyj:n henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Helena Marjokorpi (FM) 1.1.2024 alkaen. Hän on aiemmin toiminut konsernin henkilöstöpäällikkönä vuodesta 2020 ja sitä ennen HR-, kehittämis- ja suunnittelutehtävissä mm. Etteplan-konsernissa ja Jyväskylän yliopistossa. Toimitusjohtaja Petri Kairinen: ”Helena on nopeasti rakentanut useita hyviä käytäntöjä Admicomin henkilöstöhallintoon. Henkilöstöjohtaminen on ollut kuluvana vuonna avainroolissa integroidessamme eri yhtiöitämme. Admicomin toimintakulttuurin kehitys jatkuu tulevaisuudessa rakentaessamme perustaa kasvustrategiamme mukaisen skaalautumisen mahdollistavalle toimintamallille. Nyt on aika nostaa henkilöstöjohtaminen osaksi Admicomin johtoryhmätyötä myös edustajansa kautta, tervetuloa mukaan Helena!” Tuleva henkilöstöjohtaja Helena Marjokorpi: ”Olen kiitollinen ja otettu luottamuksesta sekä mahdollisuudesta astua entistä vaikuttavampiin saappaisiin! Oma kasvupolkuni Admicomilla kuva

1 liite

Admicom Oyj: taloudellinen raportointi vuonna 202415.12.2023 09:00:00 EET | Admicom Oyj | Yhtiötiedote

Admicom Oyj julkaisee taloudelliset katsauksensa vuonna 2024 seuraavasti: Tilinpäätös 2023, 19.1.2024 noin klo 9.00 Osavuosikatsaus Q1, 10.4.2024 noin klo 9.00 Puolivuosikatsaus H1, 9.7.2024 noin klo 9.00 Osavuosikatsaus Q3, 9.10.2024 noin klo 9.00 Admicomin varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi 19.3.2024. Yhtiön hallitus kutsuu myöhemmin erikseen yhtiökokouksen koolle. Lisätietoja antaa: Petri Kairinen toimitusjohtaja petri.kairinen@admicom.fi +358 50 303 4275 Hyväksytty neuvonantaja: Oaklins Merasco Oy puhelin: 09 6129 670

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet12.12.2023 09:00:06 EET | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Pekka Pulkkinen Asema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 45701/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-12-10 Kauppapaikka ei sovellu Instrumenttityyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI, JOKA LIITTYY OSAKKEESEEN TAI VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISEEN INSTRUMENTTIIN Instrumentin nimi: Admicom Oyj:n optio-oikeus 2023A Liiketoimen luonne: OSAKEOPTION HYVÄKSYMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 6000 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 6000 Keskihinta: 0 EUR

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet12.12.2023 09:00:05 EET | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Petri Aho Asema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 45698/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-12-10 Kauppapaikka ei sovellu Instrumenttityyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI, JOKA LIITTYY OSAKKEESEEN TAI VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISEEN INSTRUMENTTIIN Instrumentin nimi: Admicom Oyj:n optio-oikeus 2023A Liiketoimen luonne: OSAKEOPTION HYVÄKSYMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 6000 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 6000 Keskihinta: 0 EUR

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet12.12.2023 09:00:05 EET | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Satu Helamo Asema: Talousjohtaja Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 45695/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-12-10 Kauppapaikka ei sovellu Instrumenttityyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI, JOKA LIITTYY OSAKKEESEEN TAI VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISEEN INSTRUMENTTIIN Instrumentin nimi: Admicom Oyj:n optio-oikeus 2023A Liiketoimen luonne: OSAKEOPTION HYVÄKSYMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 6000 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 6000 Keskihinta: 0 EUR

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet12.12.2023 09:00:04 EET | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Mikko Järvi Asema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 45710/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-12-10 Kauppapaikka ei sovellu Instrumenttityyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI, JOKA LIITTYY OSAKKEESEEN TAI VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISEEN INSTRUMENTTIIN Instrumentin nimi: Admicom Oyj:n optio-oikeus 2023A Liiketoimen luonne: OSAKEOPTION HYVÄKSYMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 6000 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 6000 Keskihinta: 0 EUR

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet12.12.2023 09:00:03 EET | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Anna-Maija Ijäs Asema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 45704/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-12-10 Kauppapaikka ei sovellu Instrumenttityyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI, JOKA LIITTYY OSAKKEESEEN TAI VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISEEN INSTRUMENTTIIN Instrumentin nimi: Admicom Oyj:n optio-oikeus 2023A Liiketoimen luonne: OSAKEOPTION HYVÄKSYMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 6000 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 6000 Keskihinta: 0 EUR

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet12.12.2023 09:00:03 EET | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Petri Kairinen Asema: Toimitusjohtaja Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 45664/7/6 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-12-10 Kauppapaikka ei sovellu Instrumenttityyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI, JOKA LIITTYY OSAKKEESEEN TAI VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISEEN INSTRUMENTTIIN Instrumentin nimi: Admicom Oyj:n optio-oikeus 2023A Liiketoimen luonne: OSAKEOPTION HYVÄKSYMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 12000 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 12000 Keskihinta: 0 EUR

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet12.12.2023 09:00:02 EET | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Jari Kangassalo Asema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 45707/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-12-10 Kauppapaikka ei sovellu Instrumenttityyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI, JOKA LIITTYY OSAKKEESEEN TAI VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISEEN INSTRUMENTTIIN Instrumentin nimi: Admicom Oyj:n optio-oikeus 2023A Liiketoimen luonne: OSAKEOPTION HYVÄKSYMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 6000 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 6000 Keskihinta: 0 EUR

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet12.12.2023 09:00:01 EET | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Thomas Raehalme Asema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 45703/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-12-10 Kauppapaikka ei sovellu Instrumenttityyppi: RAHOITUSINSTRUMENTTI, JOKA LIITTYY OSAKKEESEEN TAI VIERAAN PÄÄOMAN EHTOISEEN INSTRUMENTTIIN Instrumentin nimi: Admicom Oyj:n optio-oikeus 2023A Liiketoimen luonne: OSAKEOPTION HYVÄKSYMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 6000 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 6000 Keskihinta: 0 EUR

Admicom Oyj: Avainhenkilöiden optio-ohjelma 20238.12.2023 09:00:00 EET | Admicom Oyj | Yhtiötiedote

Admicom Oyj: Avainhenkilöiden optio-ohjelma 2023 21.3.2023 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päättämän valtuutuksen nojalla Admicom Oyj:n hallitus on päättänyt optio-oikeuksien antamisesta liitteenä olevin ehdoin. Optio-oikeudet tarjotaan Admicom-konsernin valituille avainhenkilöille. Optio-oikeuksien antamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi Admicom-konsernin avain­henkilöiden kannustus- ja sitouttamis­järjestelmää ja niiden tarkoituksena on kannustaa avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon yhtiön omistaja-arvon kasvattamiseksi. Optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 164 000 kappaletta. Optio-oikeudet oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 164 000 Admicom Oyj:n osaketta. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) uuden tai yhtiön hallussa olevan osakkeen. Optio-oikeuksista enintään 82 000 merkitään tunnuksella 2023A ja enintään 82 000 tunnuksella 2023B. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta. Optio-oikeuksi

1 liite

Admicom Oyj: Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano13.10.2023 16:00:01 EEST | Admicom Oyj | Yhtiötiedote

Admicom Oyj: Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano Admicomin varsinainen yhtiökokous 25.2.2022 päätti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamisesta. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano määräytyi 31.8.2023 osakasluetteloon merkittyjen omistusten ja saatujen selvitysten perusteella. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu neljästä suurimpien osakkeenomistajien nimeämästä jäsenestä ja yhtiön hallituksen puheenjohtajasta. Osakkeenomistajat, jotka halusivat osallistua nimitystoimikuntatyöskentelyyn, nimesivät seuraavat jäsenet: Antti Katajisto, nimitystoimikunnan jäsen SEB Fonderin nimittämänä edustajana, Jan Andersson, nimitystoimikunnan jäsen Swedbank Robur Fonderin nimittämänä edustajana, Jonathan Schönbäck, nimitystoimikunnan jäsen Odin Fonderin nimittämänä edustajana, Ville Kiviniemi, nimitystoimikunnan jäsen Danske Bank Investin nimittämänä edustajana sekä Petri Niemi, nimitystoimikunnan jäsen Admicom Oyj:n hallituksen edustajana. Suurimman osakkeen

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet10.10.2023 07:24:57 EEST | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Petri Kairinen Asema: Toimitusjohtaja Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 40339/6/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-10-06 Kauppapaikka: FIRST NORTH GROWTH MARKET FINLAND (FSME) Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000251830 Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 200 Yksikköhinta: 33.4 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (1): Volyymi: 200 Keskihinta: 33.4 EUR

ADMICOM OYJ NELJÄNNESVUOSITULOSTIEDOTE 1.1.- 30.9.2023: Liikevaihdon kasvu +11 % ja EBITA 39 % liikevaihdosta5.10.2023 09:00:01 EEST | Admicom Oyj | Yhtiötiedote

Admicom Oyj -konserni: Neljännesvuositulostiedote 1.1.-30.9.2023 (tilintarkastamaton) ADMICOM OYJ NELJÄNNESVUOSITULOSTIEDOTE 1.1.-30.9.2023: Liikevaihdon kasvu +11 % ja EBITA 39 % liikevaihdosta ADMICOM OYJ 5.10.2023 KLO 09:00 Heinä-syyskuun 2023 yhteenveto (vertailujakso 1.7.2022 – 30.9.2022): Vertailukelpoinen toistuvien tuottojen orgaaninen liikevaihto kasvoi 9,4 % ja oli 7,843 miljoonaa euroa (7,171). Heinä-syyskuun liikevaihto oli 8,502 miljoonaa euroa (8,039), kasvua 5,8 % vertailukaudesta. Kasvu oli kokonaan orgaanista. Käyttökate eli EBITDA oli 3,762 miljoonaa euroa (3,806) eli 44,2 % liikevaihdosta (47,3 %). Liikevoitto ennen liikearvon poistoja eli EBITA oli 3,727 miljoonaa euroa (3,726) eli 43,8 % liikevaihdosta (46,3 %). Liikevoitto oli 3,004 miljoonaa euroa (2,925). Katsauskauden tulos oli 2,194 miljoonaa euroa (2,139). Tammi-syyskuun 2023 yhteenveto (vertailujakso 1.1.2022 – 30.9.2022): Vertailukelpoinen toistuvien tuottojen orgaaninen liikevaihto kasvoi +12,2 % ja oli 22

Admicom Oyj: Johdon liiketoimet30.8.2023 11:13:18 EEST | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Petri Kairinen Asema: Toimitusjohtaja Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 37146/5/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-08-28 Kauppapaikka: FIRST NORTH GROWTH MARKET FINLAND (FSME) Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000251830 Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 250 Yksikköhinta: 34.8 EUR (2): Volyymi: 250 Yksikköhinta: 35.75 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (2): Volyymi: 500 Keskihinta: 35.275 EUR

Admicom Oyj: KORJATTU Johdon liiketoimet30.8.2023 10:21:57 EEST | Admicom Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Alkuperäisessä ilmoituksessa 28.8.2023 oli virhe: Liiketoimien yhdistetytyissä tiedoissa oli volyymi: 3500 ja keskihinta: 34.9935 EUR, kun niiden kuuluisi olla volyymi: 4600 ja keskihinta: 35.98036 EUR. Alla korjattu tiedote kokonaisuudessaan. Admicom Oyj - Johdon liiketoimet ____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Mikko Järvi Asema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj LEI: 743700T7K2K149J4GB17 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 37058/4/4 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2023-08-25 Kauppapaikka: FIRST NORTH GROWTH MARKET FINLAND (FSME) Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000251830 Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 150 Yksikköhinta: 35.3383 EUR (2): Volyymi: 1260 Yksikköhinta: 35.2835 EUR (3): Volyymi: 1340 Yksikköhinta: 36.2858 EUR (4): Volyymi: 1850 Yksikköhinta: 36.2858 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot (4): Volyymi: 4600 Keskihinta: 35.98036

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Vuonna 2004 perustettu Admicom on nykyaikainen, jatkuvasti kehittyvä ja innovoiva ohjelmistotalo. Hyödynnämme rakennusalan asiantuntemustamme tuottamalla koko rakentamisen arvoketjun kattavia ohjelmistoratkaisuita sekä asiakkaidemme toimintaa tukevia palveluita. Ratkaisumme nostavat tiedon ja osaamisen tekemisen keskiöön – jotta asiakkaamme voivat rakentaa älykkäämmin.

Kasvatamme innostunutta, asiantuntevaa ja eteenpäin menevällä asenteella varustettua #admicommunity-yhteisöämme. Yhtiöllämme on Suomessa yli 270 työntekijää Jyväskylässä, Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Seinäjoella ja Turussa sijaitsevissa toimipisteissämme. Teemme määrätietoisesti työtä laajentaaksemme toimintaamme myös kansainvälisille markkinoille.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye