Expomark

Expomark järjestää teollisuuden ja terveyden alan messutapahtumia tuoden yhteen alojensa osaajat, tiedon ja ratkaisut. Missionamme on edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla merkityksellisiä kohtaamisia. Olemme Suomen Messujen tytäryhtiö ja 7 hengen tiimimme toimipaikkana on Jyväskylä.

Tapahtumiamme ovat Pohjoinen Teollisuus, Energiamessut, Proforest, Apuvälinemessut, Hyvä Ikä ja Fysioterapia & Kuntoutus.

Hyvä Ikä 2022 Helsingin Messukeskuksessa 28.–29.9.2022: Perhe, terveys ja toimeentulo tärkeintä ikäihmisten elämässä5.8.2022 11:11:03 EEST | Tiedote

Kansalaisten asenteet vanhenemiseen ovat pääosin myönteisiä, mutta moni kokee, että yhteiskunnassamme vanhuutta pidetään kielteisenä. Tuoreen, keväällä valmistuneen kyselytutkimuksen tuloksia esitellään syyskuussa Helsingin Messukeskuksessa Hyvä Ikä 2022 -tapahtumassa. Tapahtumakokonaisuuteen 28.–29.9.2022 kuuluu messujen lisäksi seminaari, jonka teemana on kuntouttava hoiva. Lisäksi kävijät voivat vierailla samaan aikaan järjestettävillä Fysioterapia ja Kuntoutus 2022 -messuilla.

Fysioterapia ja Kuntoutus 2022 Helsingin Messukeskuksessa 28.–29.9.2022: Kuntoutuksella työkykyä ja aivoterveyttä5.8.2022 11:04:19 EEST | Tiedote

Fysioterapeuttien ja kuntoutuksen ammattilaisten työhön haetaan uusia tuotteita ja ratkaisuja Helsingin Messukeskuksessa 28.-29.9.2022. Fysioterapia ja Kuntoutus 2022 kattaa messut ja koulutuspäivät, joiden teemana on kuntoutuksella työkykyä ja aivoterveyttä. Kävijät voivat myös vierailla samaan aikaan järjestettävillä vanhustyön ammattilaisten ja ikäihmisten Hyvä Ikä -messuilla.

Tervetuloa Apuvälinemessuille Helsingin Messukeskukseen keskiviikosta perjantaihin 11.–13.5.2022.9.5.2022 09:47:43 EEST | Kutsu

Hyvä Toimittaja, apuvälinealan tärkein messutapahtuma käynnistyy tällä viikolla! Messujen teemana on erityisen hyvä arki. Ratkaisuja siihen haetaan niin opiskelun ja työllistymisen kannalta kuin harrastamisen, matkailun, seksuaalisuuden ja yhdenvertaisen osallisuuden näkökulmasta. Tapahtuma tarjoaa uusinta tietoa, tuotteita sekä iloa ja elämyksiä kuntoutuksen, apuväline-, terveys- ja sosiaalialan ammattilaisille sekä apuvälineiden käyttäjille.

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumassa saadaan esimakua siitä, miltä pohjoisen teollisuus näyttää huomenna23.3.2022 14:16:04 EET | Tiedote

Pohjoinen Teollisuus -tapahtuma järjestetään 18.–19.5.2022 Oulun Ouluhallissa neljän vuoden hiljaiselon jälkeen. Messujen teemana on tänä vuonna Pohjoisen menestyksen tekijät. Esiin nostetaan pohjoisen teollisuuden keskeiset puheenaiheet, mm. teollisuuden tulevaisuus, kestävä kehitys ja tulevat suurhankkeet, kaivosteollisuus ja kunnossapito. Tapahtumaa on odotettu, sillä edellisen kerran messut järjestettiin vuonna 2018.

Apuvälinemessut Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.5.2022 - Ratkaisuja erityisen hyvään arkeen16.3.2022 12:34:51 EET | Tiedote

Perinteisesti Tampereella järjestetyt Apuvälinemessut pidetään tänä vuonna 11.–13.5. Helsingin Messukeskuksessa. Teemana on erityisen hyvä arki, ja ratkaisuja siihen haetaan niin opiskelun ja työllistymisen kannalta kuin harrastamisen, matkailun, seksuaalisuuden ja yhdenvertaisen osallisuuden näkökulmasta. Tapahtuma tarjoaa kattavasti tietoa ja uutuuksia sekä terveydenalan ammattilaisille että apuvälineiden käyttäjille.

Apuväline 2019: Apuvälineen oikea käyttö mahdollistaa yhdenvertaisen arjen ja osallisuuden aitoja kokemuksia8.11.2019 06:00:00 EET | Tiedote

”Apuvälineen oikeanlainen käyttö mahdollistaa käytännössä parempaa elämänlaatua. Kun on saanut vaikkapa pyörätuolin käyttöön oikeaa ohjeistusta ja se on mahdollisimman ergonominen, sen kanssa ulos kodista lähteminen ja asioiden hoitaminen on paljon helpompaa. Ja kun arjen osallistuminen on mielekkäämpää, se toki vaikuttaa itsenäiseen elämään, itsetuntoon ja omakuvaan”, Validia Kuntoutuksen vertaisohjaaja ja liikunnanohjaaja Markku Poikela alleviivaa apuvälineen oikean käytön merkitystä.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Expomark järjestää teollisuuden ja terveyden alan messutapahtumia tuoden yhteen alojensa osaajat, tiedon ja ratkaisut. Missionamme on edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla merkityksellisiä kohtaamisia. Olemme Suomen Messujen tytäryhtiö ja 7 hengen tiimimme toimipaikkana on Jyväskylä.

Tapahtumiamme ovat Pohjoinen Teollisuus, Energiamessut, Proforest, Apuvälinemessut, Hyvä Ikä ja Fysioterapia & Kuntoutus.