Habita LKV

Habita on Suomessa syntynyt, kansainväliseksi kasvanut yksityinen kiinteistöalan toimija, joka keskittyy asuntojen, toimitilojen ja yrityskiinteistöjen välitykseen. Yritys toimii 25 paikkakunnalla ympäri Suomea ja 29 maassa aina Euroopasta Aasiaan. Toiminta alkoi Suomesta vuonna 1989.

Habita laajentaa Vietnamiin16.3.2021 07:00:00 EET | Tiedote

Suomen suurimpiin itsenäisiin kiinteistönvälittäjiin lukeutuva Habita laajentaa liiketoimintaansa Vietnamiin. Yrityksen tavoitteena on ulottaa toimistoverkko kattamaan koko maa muutaman vuoden kuluessa. Nyt yritys aloittaa Vietnamissa kahdella toimipisteellä. Vietnamin asuntomarkkinat ovat alkaneet kiinnostaa suomalaisia, sillä maa on turvallinen ja turismiltaan vielä turmeltumaton. Habita toimii Suomen 25 paikkakunnan lisäksi 29 maassa Euroopasta Aasiaan ja on ainoa suomalainen sekä samalla kansainvälinen kiinteistönvälittäjä.

Mielipide: yksikään koti ei vaihda omistajaa pelkkien mielikuvien avulla23.2.2021 10:03:00 EET | Tiedote

Tavattoman usein kuulee väitteen, että kiinteistönvälitys olisi merkittävästi muuttunut. Että kauniilla kohdekuvilla ja aamuauringossa höyryävällä espressokupilla myytäisiin enemmän. Vuosikymmeniä alalla toimineena yrittäjä tiedän, että yksikään koti ei vaihda omistajaa pelkän mielikuvan siivittämänä. Kaupan ratkaisee vuorovaikutus ja asiakkaan viimeistelty palvelu. Poikkeusaikana henkilökohtainen palvelu vain korostuu, eikä verkko voi korvata kaikkia kohtaamisia.

Habita on Suomessa syntynyt, kansainväliseksi kasvanut yksityinen kiinteistöalan toimija, joka keskittyy asuntojen, toimitilojen ja yrityskiinteistöjen välitykseen. Yritys toimii 25 paikkakunnalla ympäri Suomea ja 29 maassa aina Euroopasta Aasiaan. Toiminta alkoi Suomesta vuonna 1989.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye