Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

 

Ennätysmäärä uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle4.4.2024 14:38:16 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 37 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme tällä kertaa ennätyksellisen määrän uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle. Tutkinto antaa erinomaiset lähtökohdat hyvään hallitustyöhön ja hallitusammattilaisuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Anne Vanhala on valittu Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajaksi29.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Anne Vanhala. Hän seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Jussi Eerikäistä, joka jää eläkkeelle kesäkuun puolessa välissä. ”Anne Vanhalan vankka kokemus yritysten vastuullisuusasioista ja tuntemus kauppakamarin toiminnasta nostivat hänet vahvimmaksi toimitusjohtajaehdokkaaksi. Annella on erinomaiset edellytykset menestyä hyvin kauppakamarin toimitusjohtajana”, toteaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Olli Vormisto.

Sami Etula on valittu Vuoden kouluttajaksi23.2.2024 13:57:56 EET | Tiedote

Kauppakamarien valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Sami Etulan Vuoden kouluttajaksi 2023. Valintapäätös perustuu hänen käytännölliseen ja kuulijoita inspiroivaan tyyliin toimia kouluttajana. ”Etula on luennoinut strategisesta ajattelusta, suunnittelusta ja hallituksen roolista strategian rakentamisessa meidän HHJ-kursseillamme sekä Hämeenlinnassa että Lahdessa. Osallistujilta hän on saanut erinomaiset palautteet”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yritysten ilmastonsuojelutoimiin lisää osaamista22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan mahdollistamaan ensimmäiseen Ilmasto-ohjelmaan on valittu Hämeen kauppakamarin alueelta mukaan yli 20 yritystä. ”Vuosi sitten toteuttamassamme ilmastokyselyssä selvisi, että alueemme yritykset kaipasivat lisää osaamista ilmastonsuojelutoimien tekemiseen. Lisäksi yritykset kertoivat, että niiden liiketoimintaan sopivista ilmastoratkaisuista on pulaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamari perustaa Varautumisvaliokunnan8.2.2024 12:15:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari perustaa uuden Varautumisvaliokunnan, joka aloittaa toimintansa toukokuun aikana. ”Valiokunta tulee olemaan alueemme huoltovarmuuden kannalta elintärkeiden yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyöfoorumi. Sen tarkoituksena on tukea lakisääteisen Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden yhteiskunnan varautumiseen muodostettujen yhteistyöryhmien toimintaa, kuten esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen valtakunnallisten poolien ja elinkeinoelämän alueellisten varautumisyhteistyön ELVAR-toimikuntien toimintaa”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat vaisut29.1.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on pysynyt vaimeana. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Suhdannepohja on saavutettu, mutta yritysten kannattavuus tulee vielä heikkenemään tänä vuonna. Hämeen alueen näkymät ovat pessimistisimpiä koko Suomessa ja lisäksi poliittiset lakot sekä ylityökiellot vaikeuttavat yritysten kasvua”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Osaava henkilöstö on yritysten kilpailuetu24.1.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Hämäläisyritykset pitävät osaavaa henkilöstöään suurimpana kilpailuetunaan, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Yrityksillä on odottavat suhdannetunnelmat ja on hienoa nähdä, että alueemme yritykset pitävät kiinni osaavista työntekijöistään. Edelleen suurin osa yrityksistä arvioi työntekijöiden määrän pysyvän ennallaan”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle4.12.2023 10:37:35 EET | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin marraskuussa. Tutkinnon suoritti hyväksytysti neljä Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme Hämeen alueelle uusia tutkinnon suorittaneita. Tutkinto antaa erinomaiset lähtökohdat hyvään hallitustyöhön ja hallitusammattilaisuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Kauppakamari vaatii Lahti-Heinola-radan perusparannuksen käynnistämistä28.11.2023 08:32:53 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari ja Heinolan kauppakamaritoimikunta pitävät tärkeänä, että Lahti-Heinola-ratayhteyden perusparannuksen selvitystyö käynnistetään viipymättä. ”Kyseinen ratayhteys on erittäin tärkeä alueemme metsä- ja puunjalostusteollisuudelle, kuten esimerkiksi Versowoodille, Stora Enson Heinolan Flutingtehtaalle, Heinolan Sahakoneille ja Suomen Kuitulevylle”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamarin syyskokous valitsi hallituksen jäsenet9.11.2023 17:30:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamarin syyskokouksessa 9.11. valittiin Vaalivaliokunnan esityksestä puheenjohtajisto ja hallituksen jäsenet. Puheenjohtajana jatkaa Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto. Varapuheenjohtajina jatkavat Etelä-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Helin, DA-Groupin toimitusjohtaja Sami Kotiniemi ja Wipak Oy:n toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari. Erovuoroisten tai eroa pyytäneiden tilalle valittiin seitsemän uutta hallituksen jäsentä.

Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat edelleen synkät30.10.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on edelleen heikentynyt kesästä. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä lokakuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Yritysten suhdannenäkymät ovat vielä synkentyneet kesästä ja pohja on nyt saavutettu. Onneksi työllisyys ei kuitenkaan ole merkittävästi heikkenemässä. On myös tärkeää huomioida, että tämä kysely tehtiin ennen EKP:n kokousta, jossa päätettiin, että ohjauskorkoja ei enää nosteta. Joka tapauksessa inflaation hidastumisen ja palkankorotusten vaikutuksesta palkansaajien ostovoima kasvaa vähitellen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yritysten kannattaa parantaa valmiuksiaan rekrytoida kansainvälisiä osaajia27.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Hämeessä toimivat yritykset ovat rekrytoineet tai vuokranneet kansainvälisiä osaajia asiantuntija- ja erityisasiantuntijatehtäviin enemmän kuin keskimäärin muualla Suomessa. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin syyskuussa toteuttamasta osaajakyselystä. ”Enemmistö alueemme yrityksistä rekrytoi tai vuokraa kansainvälisiä osaajia kuitenkin työntekijätehtäviin kuin asiantuntijatehtäviin. Pääosin yritykset rekrytoivat tai vuokraavat kansainvälisiä osaajia muualta EU-alueelta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Pk-yritysten panostettava TKI-investointeihin12.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamarin alueella yritysten TKI-investoinnit ovat vähenemässä ensi vuonna, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Tässä taloustilanteessa olisi tärkeää, että yritykset panostaisivat entistä enemmän TKI-investointeihin, jotta saamme alueellemme lisää kasvua ja kilpailukykyä, ennen kuin nousukausi taas alkaa. Yritysten kannattaa hyödyntää TKI-investointien verokannustimia, koska ne mahdollistavat merkittävän verohyödyn”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen, Keski-Suomen ja Kuopion alueen kauppakamareiden avoin kirje pääministeri Orpolle kaupunkien strategisesta allianssista12.9.2023 10:47:21 EEST | Tiedote

Arvoisa pääministeri Petteri Orpo Hämeen, Keski-Suomen ja Kuopion alueen kauppakamareiden hallitukset ovat huolissaan kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen esittämän strategisen allianssin perustamisesta. Nyt esitetyn allianssin muodostaisivat valtioneuvosto ja kuusi Suomen suurinta kaupunkia. Kauppakamareiden hallitukset pitävät nyt esitettyä toimintamallia ristiriitaisena nykyisen hallitusohjelman kirjausten kanssa ja toteutuessaan heikentävän muiden yli 120 000 asukkaan kaupunkien kilpailuasemaa. Hallitusohjelmassa on muun muassa kirjattu, että hallitus vahvistaa kaupunkipolitiikkaa, joka rakentuu valtion ja kaupunkien välisen reilun kumppanuuden varaan. Maakuntien keskuskaupungeilla on erityisen tärkeä tehtävä alueellisen elinvoiman, sivistyksen ja osaamisen luomisessa. Kaupunkien ja valtion suhdetta on järkevää kehittää vahvaan kumppanuuteen perustuen. Ohjelmassa vahvistetaan myös, että hallitus jatkaa suurimpien kaupunkiseutujen kanssa MAL-sopimusmenettelyä. Sopimukset keskit

Uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle1.9.2023 11:15:41 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuun lopussa. Tutkinnon suoritti hyväksytysti 17 Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme Hämeen alueelle uusia tutkinnon suorittaneita. Huomionarvoista on, että tällä kertaa tutkinnon suorittaneista yli puolet on naisia. Hallitusammattilainen tunnistaa entistä paremmin hallitustyöskentelyn vastuu- ja huolellisuusvelvoitteet, jotka antavat lisäarvoa yrityksen hallitustyöhön”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Naisten osuus kasvaa hämäläisten pk-yritysten hallituksissa24.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Hämeessä naisten osuus pk-yritysten hallitusjäsenistä on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana, selviää kauppakamarien toukokuussa tekemästä PK-hallitusbarometrikyselystä. ”On ilahduttavaa, että naisten osuus alueemme pk-yritysten hallitusjäsenistä on kasvanut neljässä vuodessa lähes 12 prosentilla ja Hämeessä naisten osuus hallitusjäsenistä on nousut valtakunnallisen keskiarvon yläpuolelle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat harmaan vaisut27.7.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on heikentynyt viime keväästä. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Yritysten suhdannenäkymät ovat hieman synkentyneet keväästä. Yleinen epävarmuus, korkojen nousu ja vaisu kysyntä heikentävät yritysten markkinaodotuksia”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye