Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tiedotteet
3416
Valikko

Laatuongelmat lisäävät ristiriitoja hoivajohtajien ja hoitajien välille21.2.2018 09:00 | Tiedote

Hoivatyöntekijät voivat nähdä itseensä kohdistuvat odotukset kohtuuttomina, mutta tilanne on hankala myös hoivatyön lähijohtajille: Yhteiskuntapoliittisten odotusten mukaisesti hoivajohtajien tulisi ratkaista hoivan laatuongelmia aktivoimalla alaisiaan. Mikäli alaiset kyseenalaistavat aktivoinnin mielekkyyden, näyttäytyy johtajien työ mahdottomana, jopa haitallisena, ilmenee Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta.

Tiedekasvatustoimintaa 15 vuotta Helsingin yliopistossa: oivaltamisen ja onnistumisen iloa tieteestä kaikille!9.2.2018 14:23 | Tiedote

Tiedekasvatustoiminta Helsingin yliopistolla täyttää 15 vuotta. Juhlavuonna 2018 järjestetään erilaisia yhteisöllisiä tapahtumia ja julkaistaan juhlakirja menneiden vuosien kohokohdista ja innovaatioista. Juhlavuonna tuodaan esille uusia tutkimus- ja kehittämisavauksia sekä kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Uusien avausten tueksi on avattu uusi Tiedekasvatusrahasto.

KUTSU: toimittaja-tutkijatapaaminen 5.2. Tiedekulmassa - olympialaiset ja Korea29.1.2018 14:40 | Kutsu

XXIII talviolympialaiset järjestetään 9.-25. helmikuuta 2018 Etelä-Korean Pyeongchangissa. Urheilua seuraavan maailman huomio kiinnittyy Korean niemimaalle, mutta maailmanpoliittisen tilanteen johdosta suuri urheilujuhla herättää kiinnostusta laajemminkin. Mitä olympialaisten järjestäminen merkitsee Etelä-Korealle? Miten maailmanpolitiikka näkyy olympialaisten yhteydessä? Miten voi urheilun etiikka ja doping? Tule kuulolle ja tapaamaan tutkijoita Helsingin yliopiston Tiedekulmaan ja nauttimaan samalla aamukahvit viihtyisissä tiloissamme.

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.