HelsinkiMissio
HelsinkiMissio

HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Vähennämme yksinäisyyttä ja lisäämme hyvinvointia. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi. Vuonna 2023 olemme toimineet 140 vuoden ajan.

Toimimme sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä lievittäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.

Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.

helsinkimissio.fi

#YhdessäYksinäisyysVoitetaan

Nuoriin sijoitettu euro tuotti itsensä takaisin jo samana vuonna – parhaimmillaan yhteiskunnalliset hyödyt ovat kaksinkertaistuneet12.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Kolme kotimaista säätiötä sekä kaksi perheyritystä sijoitti lähes miljoona euroa HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi. Yhteistyössä vuosina 2020–2022 saatiin aikaan paljon hyvinvointivaikutuksia ja toimintaan sijoitettu euro tuotti itsensä takaisin jo samana vuonna – jopa lähes kaksinkertaisena. Yhteistyö jatkuu seuraavan kolmen vuoden ajan kouluyhteisöissä ympäri Suomen, jotta yksikään nuori ei jää yksin.

Senioreilta kysyttäessä yksinäisyys nousee yleisimmäksi ongelmaksi – Danonen ja HelsinkiMission yhteistyö vähentää ikäihmisten yksinäisyyttä28.2.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Danonen ja HelsinkiMission kolmivuotisessa yhteistyössä pyritään löytämään ratkaisuja senioreiden kasvavaan yksinäisyyteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamassa vanhuspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyssä yksinäisyys on noussut ikäihmisten yleisimmäksi ongelmaksi. Viidesosa vastanneista ikäihmisistä kärsii yksinäisyydestä usein tai koko ajan.

Nuorten yksinäisyys on kasvanut rajusti – Posti ja HelsinkiMissio laajentavat yhteistyötä yksinäisyyden vähentämiseksi kouluyhteisöissä23.1.2023 07:00:00 EET | Tiedote

HelsinkiMission teettämän School to Belong -yksinäisyyskyselyn (2022) tulosten perusteella, nuorten yksinäisyyden kokemukset ovat koronapandemian rajoitusten poistumisen jälkeenkin pysyneet korkealla. Kolmivuotisessa yhteistyössä tartutaan yhdessä vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan, ja pyritään löytämään ratkaisuja lasten ja nuorten kasvavaan yksinäisyyteen.