Rakennusliike Lapti Oy

Lapti lyhyesti

Lapti on yksi kannattavimmista rakennusalan toimijoista Suomessa. Lapti keskittyy toiminnassaan kohtuuhintaisten asuntojen uudisrakentamiseen Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Laptin palveluvalikoimaan kuuluu lisäksi laadukkaiden päivähoito- ja hoivakiinteistöjen, liike- ja toimitilojen sekä koulujen ja terveydenhuoltokiinteistöjen rakentaminen maanlaajuisesti. Rakennusliike Lapti -konsernin liikevaihto oli tilikaudella 2019 n. 340 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa oli tilikauden päättyessä yli 600 henkilöä. Rakennusliike Lapti -konsernin emoyhtiö on Rakennusliike Lapti Oy. Rakennusliike Lapti -konserni on osa Lapti Group -konsernia. www.lapti.fi

Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.

Kaurialan koulun rakentaminen käynnistyy Hämeenlinnassa12.4.2021 13:00:00 EEST | Tiedote

Lapti käynnistää Kaurialan koulun rakentamisen Hämeenlinnassa. Kouluun tulee tilat 450 yläkoulun ja erityisryhmien oppilaalle. Koulu on suunniteltu tietomallintamalla ja rakennuttajalle sekä käyttäjille järjestetään mahdollisuus tutustua mallitiloihin virtuaalisesti VR-lasien avulla. Suunnittelu on edennyt Laptin johdolla tiiviissä yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin edustajien ja koulun henkilöstön kanssa. Suunnitelman mukaan Kaurialan koulun rakentaminen käynnistyy huhtikuussa maansiirtotöillä ja koulu valmistuu vuoden 2022 lopussa. Koulu rakennetaan KVR-urakkana, jossa Lapti vastaa koulun suunnittelusta ja rakentamisesta.

Emäkosken ja Myllyhaan koulut harjakorkeudessa, sisätyöt käynnissä24.3.2021 10:00:00 EET | Tiedote

Rakennusliike Lapti rakentaa Nokian kaupungille Emäkosken yläkoulun 550 oppilaalle ja Myllyhaan koulun 450 alakoululaiselle. Koulujen rakennustyöt käynnistyivät kesällä 2020 ja ovat edenneet sisätyövaiheeseen. Koulut rakennetaan KVR-urakkana, jossa Lapti vastaa koulujen suunnittelusta ja toteutuksesta. Koulujen rakentamisessa noudatetaan Kuivaketju10-toimintamallia sekä puhtaan rakentamisen periaatteita, jolloin työmaan pölynhallinnalle on asetettu yhteisesti sovitut laatutavoitteet.

Lapti rakentaa eQ:n asuntorahastolle 83 uutta asuntoa Vantaan Koivuhakaan23.3.2021 10:23:30 EET | Tiedote

Rakennusliike Lapti Oy ja eQ:n asuntorahasto ovat allekirjoittaneet sopimuksen kerrostalon ja siihen tulevien liiketilojen rakentamisesta Vantaan Koivuhakaan. Asunto Oy Vantaan Koivunlehti on 4-8 kerroksinen kerrostalo, johon tulee yhteensä 83 vuokra-asuntoa yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin sekä vuokrattavia liiketiloja. Autopaikat on sijoitettu autokatokseen ja talon piha-alueelle. Hanke toteutetaan KVR-urakkana, jossa Lapti vastaa kohteen suunnittelusta ja rakentamisesta. Vantaan Koivunlehden rakentaminen käynnistyy keväällä 2021 ja talo valmistuu syksyllä 2022.

Laptin tilinpäätöstiedote 2020: vahva vuosi takana ja lupaava näkymä vuodelle 202122.3.2021 08:30:00 EET | Tiedote

Rakennusliike Lapti Oy:n liikevaihto oli 277,6 miljoonaa euroa vuodelta 2020 (311,2 miljoonaa euroa tilikaudella 2019). Laptin kannattavuus säilyi hyvällä tasolla. Liiketulos oli 16,6 miljoonaa euroa (25,6 miljoonaa euroa) eli 6% (8,2 %) liikevaihdosta. Tilikauden tulos oli 11,7 (19,7) miljoonaa euroa eli 4,2 % (6,4 %) liikevaihdosta. Hyvän tuloksen myötä vakavaraisuutta kuvaava omavaraisuusaste säilyi myös hyvänä, ollen 47,5 %:n (47,8 %). Tilikauden päättyessä yhtiössä työskenteli 569 henkilöä.

Kuopion Portin B-vaihe valmistuu – matkustajien palveluja otetaan käyttöön29.1.2021 09:00:00 EET | Tiedote

Kuopion asemanseudulle nousevan Kuopion Portin B-vaihe valmistuu 29.1.2021. Kuopion Porttiin valmistuu 17-kerroksinen tornitalo ja siihen liittyvä matalampi rakennusosa, jossa on vuokrattavia toimisto- ja liiketiloja yhteensä 5383 m2. Samalla avautuu käyttöön matkustajien palvelutiloja ja ratapihalle johtava uusi asematunneli. Tornitaloon valmistuu 1.2.2021 Asunto Oy Kuopion Aseman Väylä. Aseman Väylässä on 79 asuntoa, jotka sijaitsevat 4-17 kerroksissa.

Aberdeen Standard Investmentsin hallinnoima rahasto ja Rakennusliike Lapti ovat sopineet Kuopion Portin toisen vaiheen, eli B -osan kaupasta12.1.2021 09:00:00 EET | Tiedote

Aberdeen Standard Investmentsin hallinnoima rahasto ja Rakennusliike Lapti Oy ovat sopineet Kuopiossa sijaitsevan Kuopion Portin toisen vaiheen, eli B-osan toimisto- ja liiketilakokonaisuuden kaupasta. LEED Gold-sertifioitavan hybridihankkeen toinen osa, eli B-osa valmistuu vuoden 2021 alussa. Valmistuvan B-osan vuokrattava pinta-ala on noin 5,400 kerrosneliömetriä.

Lapti on voittanut Hämeenlinnan kaupungin Kaurialan koulun kilpailutuksen25.11.2020 12:00:00 EET | Tiedote

Rakennusliike Lapti Oy on voittanut Hämeenlinnan kaupungin Kaurialan koulun kilpailutuksen. Hankkeen urakkasopimus allekirjoitetaan joulukuussa. Kaurialan kouluun tulee tilat 450 yläkoulun ja erityisryhmien oppilaalle. Allekirjoitettavan sopimuksen mukaan Rakennusliike Lapti vastaa hankkeen suunnittelusta ja rakentamisesta yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin edustajien kanssa. Hankkeen arvo on 13,7 miljoonaa euroa. Kaurialan koulun rakentaminen alkaa keväällä 2021 ja koulu valmistuu vuoden 2022 lopussa.

Lapti rakentaa hirsirakenteisen päiväkodin Kemiin19.10.2020 09:53:12 EEST | Tiedote

Rakennusliike Lapti Oy ja Kemin kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen hirsirakenteisen päiväkodin rakentamisesta Pajarinrantaan Kemiin. Päiväkotiin tulee hoitopaikka yhteensä 198 lapselle. Rakennukseen sijoittuu myös kaupungin vuorohoitoyksikkö, johon tulee 10 yöhoitopaikkaa. Rakennusliike Lapti vastaa rakennuksen suunnittelusta ja rakentamisesta. Päiväkodin rakennustyöt ovat käynnissä ja se valmistuu syksyllä 2021.

Lapti rakentaa 54 asunnon kerrostalon uudelle Hervantajärven asuinalueelle Tampereelle30.6.2020 10:00:00 EEST | Tiedote

Rakennusliike Lapti Oy rakentaa uudelle Hervantajärven asuinalueelle 5-kerroksisen kerrostalon, johon tulee 54 asuntoa 25,5 m2:n yksiöistä 82,5 m2:n asuntoihin. Osaan ylimmän kerroksen asunnoista tulee lisätilaa tuova parvi. Asunto Oy Hervantajärven Aarre rakennetaan osoitteeseen Makkarajärvenkatu 80. Tulevaisuudessa noin 2900 asukkaan Hervantajärven asuinalue on suunniteltu tehokkaan joukkoliikenteen alueeksi, jonne kulkee raitiotie syksystä 2021 alkaen. Asunto Oy Hervantajärven Aarre valmistuu arviolta loppuvuodesta 2021.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • Viimeinen
  • >>

Lapti lyhyesti

Lapti on yksi kannattavimmista rakennusalan toimijoista Suomessa. Lapti keskittyy toiminnassaan kohtuuhintaisten asuntojen uudisrakentamiseen Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Laptin palveluvalikoimaan kuuluu lisäksi laadukkaiden päivähoito- ja hoivakiinteistöjen, liike- ja toimitilojen sekä koulujen ja terveydenhuoltokiinteistöjen rakentaminen maanlaajuisesti. Rakennusliike Lapti -konsernin liikevaihto oli tilikaudella 2019 n. 340 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa oli tilikauden päättyessä yli 600 henkilöä. Rakennusliike Lapti -konsernin emoyhtiö on Rakennusliike Lapti Oy. Rakennusliike Lapti -konserni on osa Lapti Group -konsernia. www.lapti.fi

Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.