Rakennuttajatoimisto HTJ Oy

HTJ on yksi Suomen johtavista rakennuttajatoimistoista. Tarjoamme rakennuttamisen, työmaavalvonnan, energia- ja ympäristökonsultoinnin sekä projektinjohdon asiantuntijapalveluita. Kasvatamme onnistumisia rakentamalla toimivia ja viihtyisiä elinympäristöjä yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa. Meillä työskentelee yli 200 asiantuntijaa talo-, teollisuus- ja infrahankkeiden parissa ympäri Suomea. Liikevaihtomme on noin 23 Me. www.htj.fi

Lahden eteläinen kehätie avataan ensi viikolla – HTJ:lle hanke merkittävä taidonnäyte infrarakentamisen kokonaisvaltaisesta osaamisesta3.12.2020 12:15:00 EET | Tiedote

Suomen suurin käynnissä oleva tienrakennushanke, valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie, avataan liikenteelle tiistaina 8. joulukuuta. Uusi väylä parantaa merkittävästi jopa 20 000 päivittäisen autoilijan liikenneturvallisuutta sekä lisää asumisviihtyvyyttä Lahden ja Hollolan seudulla. HTJ toimi tiehankkeessa Väyläviraston rakennuttajakonsulttina ja oli varmistamassa, että kolmea eri urakkamallia yhdistelevän hankkeen toteutus vietiin läpi onnistuneesti.

Klaukkalan kehätie avataan liikenteelle – HTJ:n valvonnassa rakennustyöt vuoden etuajassa24.11.2020 08:30:00 EET | Tiedote

Uusi Klaukkalan kehätie avataan liikenteelle 26.11. torstaina. HTJ toimi hankkeen johtavana rakennuttajakonsulttina ja vastasi rakennustöiden onnistumisen ja liikennejärjestelyiden kannalta kriittisistä tehtävistä. Vuoden etuajassa liikenteelle avattava Klaukkalan kehätie parantaa merkittävästi Nurmijärven liikenneyhteyksiä ja -turvallisuutta, asuinmukavuutta sekä maankäytön kehittämisen edellytyksiä.

HTJ valittu Taysin uudistamisohjelman loppuvaiheen rakennuttajakonsultiksi – yli 10 vuoden työ käynnistyy vuoden alussa29.10.2020 09:00:00 EET | Tiedote

Rakennuttajatoimisto HTJ ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ovat tehneet sopimuksen Tampereen yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelman loppuvaiheen rakennuttamisesta. Mittavan uudistamisohjelman loppuvaiheen suunnittelun ja rakentamisen arvioidaan kestävän vähintään 10 vuotta. HTJ toimii hankkeen sitoutumattomana ja johtavana rakennuttajakonsulttina.

HTJ on yksi Suomen johtavista rakennuttajatoimistoista. Tarjoamme rakennuttamisen, työmaavalvonnan, energia- ja ympäristökonsultoinnin sekä projektinjohdon asiantuntijapalveluita. Kasvatamme onnistumisia rakentamalla toimivia ja viihtyisiä elinympäristöjä yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa. Meillä työskentelee yli 200 asiantuntijaa talo-, teollisuus- ja infrahankkeiden parissa ympäri Suomea. Liikevaihtomme on noin 23 Me. www.htj.fi

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye