Sateenkaariperheet ry
Sateenkaariperheet ry

Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.

Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi

Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi

Suomi sai YK:n lapsen oikeuksien komitealta huonon arvosanan – jätti sateenkaariperheen lapsen korvauksetta4.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomi karkotti venäläisen sateenkaariperheen lapsen vanhempineen, koska katsoi, että lapsi ei tarvinnut kansainvälistä suojelua. YK lapsen oikeuksien komitea totesi ratkaisussaan vuonna 2021, että Suomi oli loukannut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kolmea artiklaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun komitea antoi Suomelle langettavan ratkaisun. Tänä keväänä komitea päätti asian seurannan ja antoi arvionsa ratkaisun toimeenpanosta. Arvosanaksi annettiin ”B”, mikä tarkoittaa, että ratkaisu on vain osittain toimeenpantu. Suomi ei esimerkiksi ole maksanut lapselle mitään korvausta, vaikka komitea sitä edellyttikin. Sateenkaariperheet ry on järkyttynyt tapauksen puutteellisesta toimeenpanosta.

Laki ei tunnista Otson, 25, neljää vanhempaa: ”Kaikki he ovat minulle yhtä tärkeitä”20.11.2023 08:15:00 EET | Tiedote

Nykylainsäädännössä lapsella voi olla enintään kaksi vanhempaa. Tosiasiallisia vanhempia monissa perheissä on kuitenkin useampi, kuten kumppanuusperheissä. Näissä perheissä voidaan eksyä byrokratiaviidakkoon, kun lapsen tapaamisoikeus ja elatusvelvollisuus eivät tule annettuna. Kysyimme Lapsen oikeuksien viikolla kumppanuusperheen lapselta Otsolta, 25, miten lainsäädännön puutteet ovat hänen perheensä elämässä näkyneet.

Lapselle oikeus kaikkiin vanhempiinsa – tutkimuksesta tukea kahta useamman oikeudellisen vanhemman mahdollistamiselle4.4.2023 18:08:49 EEST | Tiedote

Lapsella tulee olla oikeus kaikkien vanhemmuussuhteidensa suojaan myös silloin, kun lapsella on kahta useampia tosiasiallisia vanhempia. Oikeudellisen vanhemmuuden mahdollistaminen kahta useammalle on Sateenkaariperheet ry:n ykköstavoite hallitusohjelmaan. Mahdollisuuden puolelle asettuivat viime kesän puoluekokouksissaan myös Kokoomus, Vihreät ja Vasemmistoliitto. Osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa toteutetun ”Laki ja perheiden monimuotoisuus” -tutkimushankkeen tänään julkaistussa loppuraportissa esitetään monivanhemmaisten perhetilanteiden huomioimista lainsäädännössä. Raportin julkistustilaisuus Helsingin Oodissa ke 5.4. kello 10-12.

Lapselle voitava vahvistaa kahta useampia oikeudellisia vanhempia - Sateenkaariperheet ry julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa -28.3.2022 06:24:00 EEST | Tiedote

Sateenkaariperheiden asemassa on vielä paljon parannettavaa. Monissa sateenkaariperhetilanteissa lapsen oikeudet perhesuhteiden suojaan ei toteudu. Perhevapaat ovat jopa huonontuneet joissain sateenkaariperheissä. Hedelmöityshoitojen yhdenvertaisessa saatavuudessa on useita ongelmia. Sijaissynnytyksen säätelemättömyys asettaa kaikki osapuolet turvattomaan asemaan. Sateenkaarilasten ja -nuorten hedelmällisyysneuvonta on olematonta.

Hallituksen esitys vanhemmuuslaiksi ei paranna sateenkaariperheiden lasten asemaa – lapsen oikeus kaikkiin vanhempiinsa vaatii laajan selvitystyön käynnistämistä välittömästi23.9.2021 14:16:06 EEST | Tiedote

Vanhemmuuslaki lisättiin hallitusohjelmaan Sateenkaariperheet ry:n aloitteesta, mutta hallituksen tänään antamalla esityksellä ei ole mitään yhdenvertaisuusvaikutuksia sateenkaariperheiden lasten asemaan. Esitys on pettymys ja vahvistaa huolta hallituksen sitoutumisesta sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseen. Yhdistys vaatii yhdessä keskeisten lapsen oikeuksien toimijoiden kanssa, että vanhemmuuden määrittymiseen liittyvää lainsäädäntöä koskeva laaja selvitystyö käynnistetään välittömästi.

Lapsitoimijat: useamman oikeudellisen vanhemman mahdollisuus selvitettävä31.5.2021 07:07:00 EEST | Tiedote

Hallituksen vanhemmuuslakiluonnoksesta annetun lausuntopalautteen mukaan useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemmuuden selvittämistä esittävät esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu, Suomen Unicef, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Lapsi- ja perhetoimijat yhtyvät Sateenkaariperheet ry:n näkemykseen siitä, että vanhemmuuden määrittymisen keskeisenä periaatteena täytyy olla lapsen edun ensisijaisuus.

Hallituksen esitys vanhemmuuslaiksi ei parantaisi sateenkaariperheiden lasten asemaa millään tavalla23.4.2021 11:03:43 EEST | Tiedote

Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen vanhemmuuslaista. Esitys on pettymys ja vahvistaa huolta hallituksen sitoutumisesta sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseen. Sateenkaariperheet ry:n ministeriölle antaman lausunnon mukaan esitetyllä sääntelyllä ei olisi mitään yhdenvertaisuusvaikutuksia sateenkaariperheiden lasten asemaan. Yhdistys vaatii, että vanhemmuuden määrittymiseen liittyvää lainsäädäntöä koskeva laaja selvitystyö käynnistetään välittömästi.

Sateenkaarijärjestöt erittäin pettyneitä vanhemmuuslakiin ja hidasteluun translain uudistuksessa25.3.2021 00:00:00 EET | Uutinen

Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen vanhemmuuslaista. Setan mukaan esitys on pettymys ja vahvistaa huolta hallituksen sitoutumisesta sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseen. ”Vanhemmuuslaki on toteutumassa mitättömänä teknisenä muutoksena, jossa ei uskalleta parantaa niiden lasten oikeuksia, jotka elävät useamman kuin kahden vanhemman perheissä”, sanoo Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä. Vanhemmuuslaki säätelee vanhemmuuden määräytymistä ja siihen on yhdistetty isyys- ja äitiyslaki. Esityksessä hallitus tarrautuu perinteiseen vanhemmuuden määrittelyyn sen sijaan, että parantaisi oikeuksia perhemuotojen moninaisuus huomioiden. ”Lakiesitys ei paranna sateenkaariperheiden oikeuksia millään tavalla”, Jämsä toteaa. Ihmisoikeusjärjestö Seta pelkää, että translain uudistus kokee saman kohtalon kuin 2014. Lakiesitystä valmisteleva työryhmä piti asettaa maaliskuun puolessavälissä, muttei sitä ole vielä tehty. ”Hallituksen tärkeimpiä ihmisoikeust

Hallituksen esitys perhevapaista heikentäisi useiden sateenkaariperheiden tilanteita - järjestöjen jättäminen valmistelun ulkopuolelle oli kohtalokas virhe16.2.2021 13:55:27 EET | Tiedote

Hallitus kehuskelee, että tänään julkaistun perhevapaauudistuksen yksi keskeinen lähtökohta on ollut perheiden monimuotoisuuden huomioiminen. Osittain tämä onkin toteutunut, mutta hallitus teki keskeisen virheen, kun jätti monimuotoisten perheiden järjestöt pois uudistusta valmistelevan työryhmän kokoonpanosta.

YK:n lapsen oikeuksien komitean päätös – Suomi loukkasi turvapaikkaa hakeneen sateenkaariperheen lapsen oikeuksia9.2.2021 12:32:58 EET | Tiedote

Venäläinen sateenkaariperhe haki Suomesta turvapaikkaa lapsen hyvinvoinnin vaarannuttua kotimaassaan. Suomi ei myöntänyt lapselle turvapaikkaa ja käännytti perheen takaisin Venäjälle vuonna 2017. Sateenkaariperheet ry auttoi perhettä kantelemaan päätöksestä YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Komitea antoi 4.2.2021 langettavan päätöksen, jonka mukaan Suomi ei ole tehnyt päätöstä lapsen edun periaatteen mukaisesti eikä ole huomioinut todellista väkivallan uhkaa, jota sateenkaariperheen lapsi kohtaa Venäjällä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun komitea antaa Suomelle langettavan päätöksen.

Eurooppalaiset sateenkaarijärjestöt: vanhemmuuslaki mahdollisuus Suomelle toimia suunnannäyttäjänä Euroopassa6.5.2020 06:45:00 EEST | Tiedote

Eurooppalaisten sateenkaarijärjestöjen kattojärjestöt lähettivät eilen (5.5.2020) Suomen hallitukselle kirjeen, jossa rohkaisivat Suomea toimimaan suunnannäyttäjänä säätämällä ensimmäisenä Euroopan valtiona vanhemmuuslain tavalla, joka mahdollistaisi useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemman vahvistamisen ja vanhemmuuden rekisteröinnin ’vanhempana’ ilman turhaa sukupuolittamista.
  • 1
  • 2
  • 3
  • Viimeinen
  • >>

Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.

Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi

Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye