Suomen Uusperheiden Liitto ry

Suomen Uusperheiden Liitto ry on 1996 perustettu valtakunnallinen uusperheiden asiantuntijajärjestö, joka toimii aktiivisesti tasa-arvoisen, lapsi- ja perhemyönteisen yhteiskunnan edistämiseksi. Liitto tarjoaa uusperheiden arjen tueksi neuvontaa sekä vapaaehtois- ja vertaistoimintaa. Lisäksi liitto tarjoaa täydennyskoulutusta sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille, jotka kohtaavat uusperheitä työssään.

Uusperheen rakennusaineet ovat Rakkautta suurempaa8.9.2023 12:04:41 EEST | Tiedote

Uusperhe opettaa meille, että rakkaus voi ylittää biologiset rajat. Uusperheteemojen voidaan ajatella koskettavan vähintään joka neljättä kansalaisista. Kahdeksatta kertaa järjestettävän uusperheiden viikon teemana on Rakkautta Suurempaa. Viikko huipentuu 16.9. kansainväliseen uusperheiden päivään. Aihetta käsitellään viikon aikana uusperheiden asiantuntijajärjestön, Suomen Uusperheiden Liiton, somekampanjassa, blogikirjoituksissa ja verkkoluennoilla.

Uutuuskirja Uusperheen ABZ tunnistaa uusperheiden haasteet ja tarjoaa monipuolisesti ratkaisuja niihin12.9.2022 08:57:00 EEST | Tiedote

Uusperhe opettaa meille, että rakkaus voi ylittää biologiset rajat. Uusperheen muodostuminen ei ole yksiselitteinen asia. Vaikka uusperhe ei tutkimusten valossa ole riski lapsen hyvinvoinnille, se muuttaa totutun perheen rakenteita ja voimavaroja. Käsikirja pyrkii olemaan tukena matkalla hyvinvoivaksi ja kuulumisen tunnetta vahvistavaksi suhdeverkostoksi - onnelliseksi uusperheeksi.

Suomen Uusperheiden Liitto jakoi vuoden 2021 Uusperheteko -palkinnon3.12.2021 07:00:00 EET | Tiedote

Lasten- ja nuortenkirjailija Tittamari Marttisen kirjoittama ja kuvittaja Johanna Ilanderin kuvittama lastenkirja valittiin Suomen Uusperheiden Liiton (Supli) Vuoden Uusperheteoksi. Huomionosoituksella palkitaan vuosittain tekoja, jotka ovat tuoneet uusperheitä koskettavia teemoja näkyväksi, tukeneet tai edesauttaneet uusperheiden hyvinvointia tai vahvistaneet uusperheiden asemaa yhteiskunnassa.

Uusperheessä uusi puoliso tukee isää vanhemmuudessa17.6.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Uusperheen aikuisten keskinäisillä vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaidoilla on suuri merkitys koko perheen hyvinvoinnille. Suomen Uusperheiden Liiton teettämässä kyselyssä selvitettiin uusperheiden isien kokemuksia siitä, miten miehet kokevat eron jälkeisen isänä olemisen uudessa perheessä. Tutkimuksen tavoitteena oli kerätä tietoa isyyttä vahvistavista keinoista, joita sote-alan ammattilaiset voivat hyödyntää kohdatessaan uusperheiden isiä. Tutkimusraportin mukaan miehet kuvasivat itselleen tärkeäksi ja isyyttä tukevaksi erityisesti avoimen keskustelun uuden kumppanin kanssa Myös aiemmat tutkimukset viittaavat uusparin välisen toimivan vuorovaikutuksen olevan avainasemassa uusperheiden hyvinvoinnin suojaavana tekijänä.

Supli 25 vuotta uusperheiden asialla - Hulda Leinon päivä Suomen Uusperheiden Liiton toiminnanjohtajana4.3.2021 00:00:00 EET | Tiedote

Uusperheen nuori Hulda Leino toimii 4.3.2021 Kirsi Heikinheimon rinnalla Suomen Uusperheiden Liiton toiminnanjohtajana. Liitto juhlistaa 25-vuotista taivaltaan uusperheiden hyvinvoinnin tukemisessa. Heikinheimo toteaa, että uusperheen parisuhde rakentuu aivan erilaiselle pohjalle kuin ensiparisuhde. Hulda haastaakin uusperheeseen hyppääviä aikuisia pohtimaan, ovatko he valmiita syömään koko pullan, pelkkien rusinoiden poimimisen sijaan.

Uusperheille hyötyjä digiavusteisesta valmennuksesta6.11.2020 15:15:36 EET | Tutkimus

Suomen Uusperheiden Liiton Stepping-hankkeessa kehitettiin digiavusteinen, hyvinvointia tukeva valmennus uusperheille. Valmennuksen hyötyjä arvioitiin Stepping-tutkimuksessa, jota toteutetaan yhteistyössä Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen kanssa. Tutkimus on kaksivaiheinen, ensin toteutettiin valmennuksen hyötyjä arvioiva soveltuvuustutkimus ja sen jälkeen pilottitutkimus, jossa arvioidaan valmennuksen alustavaa vaikuttavuutta. Soveltuvuustutkimuksen tulosten mukaan lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet perheet kokivat hyötyvänsä valmennuksesta. Pilottitutkimus on yhä käynnissä, mutta alustavien tulosten mukaan vanhempien tietoinen läsnäolo vanhemmuudessa kasvoi valmennuksen myötä tilastollisesti merkitsevästi.

Uusperheiden viikko: Uusparisuhteen tila heijastuu lasten hyvinvointiin14.9.2020 12:49:31 EEST | Tiedote

Jo viidettä kertaa järjestettävä Uusperheidenviikko sukeltaa uusparisuhteen tukemiseen ja seksuaalisuuden teemoihin lapsiperhearjessa. Suomen Uusperheiden Liitto ry (Supli) viettää kansainvälistä Uusperheiden päivää 16.9 ja tämän vuoden teemana on parisuhde ja etenkin seksuaalisuus uusparisuhteessa. Uusperheiden viikon aikana Supli järjestää lukuisia maksuttomia uusperheiden hyvinvointia edistäviä tapahtumia verkossa, kuten uusperhe- ja seksuaaliterapian asiantuntijoiden Sekaisin Sinusta- Webinaarin uuspareille.

Kannanotto parisuhde- ja perhejärjestöjen toimintaedellytysten puolesta25.8.2020 15:24:41 EEST | Tiedote

Parisuhdeverkostossa toimivat järjestöt kohtaavat asiakastyössään sekä ammattilaisten ja vapaaehtoistoimintansa kautta vuosittain vähintään 50 000 erilaisissa parisuhdetilanteissa elävää ihmistä. Suomessa toimivien parisuhdetyötä tekevien järjestöjen tarjoamat matalan kynnyksen palvelut ovat merkityksellisiä niin perheiden hyvinvoinnin kuin kansantalouden näkökulmasta. Suomessa on ainutlaatuinen, julkisia palveluita täydentävä sosiaali- ja terveyspuolen järjestörakenne. Näiden järjestöjen tekemä parisuhde- ja hyvinvointityö on kansallisesti korvaamatonta ja tarvitsee rahoituksen toiminnalleen. Monissa tutkimuksissa on todettu, että vanhempien parisuhdeongelmat ovat yksi merkittävimmistä uhkatekijöistä lapsen turvalliselle kasvulle. Ennaltaehkäisevä työ on aina korjaavaa työtä halvempaa. Mikäli valtiovarainministeriön ehdottama budjettiriihen taloussuunnitelma menee suunnitellussa muodossa läpi, merkittävä määrä perheitä jää jatkossa vailla tarvitsemaansa tukea.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän perhekeskuspalvelut sai kunniamaininnan Suunnannäyttäjät-kilpailussa12.6.2020 14:28:22 EEST | Uutinen

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän perhekeskuspalvelujen kanssa yhteistyössä kehitetty, Suomen Uusperheiden Liiton StepApp-valmennus® on saanut Digi- ja väestötietoviraston Suunnannäyttäjät-kilpailun kunniamaininnan. Kilpailussa etsittiin yhdenvertaisuutta edistäviä digitaalisia palveluita ja toimintamalleja. Kunniamaininnan perustelujen mukaan valmennuksen mobiilisovelluksen kehittämisessä on hyödynnetty hyvin näyttöön perustuvaa mallinnusta, asiantuntijoiden kokemustietoa ja kohderyhmän näkemyksiä ja haettu ennakkoluulottomasti kumppanuuksia julkisen sektorin, tutkijoiden, yrityksien ja järjestön yhteistyönä sote-sektorilla. Kilpailun voitti Aspa-säätiön Digi-haltuun- hanke, jossa edistetään asumispalveluiden piirissä olevien eri tavoin vammaisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ja pitkäaikaissairaiden yhdenvertaisuutta digitalisoituvassa yhteiskunnassa.

StepApp-valmennus ® ja StepApp-sovellus tarjoaa uudenlaista tukea uusperheille Keski-Uudenmaan sote-alueella20.2.2019 21:30:51 EET | Uutinen

Keusote-alueen uusperheille on kehitetty uusi, StepApp-sovellusta hyödyntävä valmennus, joka huomioi koko uusperheen. Suomen Uusperheiden Liiton Stepping-hankkeen maksuton StepApp-valmennus® on suunnattu uusperheille, jotka kaipaavat tietoa ja tukea uusperheen polulle. Bonusvanhemmuus, menneisyyden vaikutukset uuteen perheeseen sekä lasten ja nuorten sopeutuminen pohdituttavat usein uusperheen vanhempia. Näihin asioihin pureudutaan uuspareille suunnatussa viiden tapaamiskerran valmennuksessa, jossa on käytössä koko perheelle suunnattu digitaalinen StepApp-sovellus, jonka myös perheen lapset ja nuoret saavat käyttöönsä.Valmennus ja sovellus ohjaavat uusperheen aikuiset, lapset ja nuoret kohti toimivampaa perhettä.

Järvenpäässä innovoidaan: Digiavusteinen StepApp-valmennus ® tarjoaa tukea uusperheille25.11.2018 00:00:00 EET | Tiedote

Suomen Uusperheiden Liitto ja Stepping-hanke lanseeraa Järvenpään perhepalveluihin uusperheille suunnatun StepApp-valmennuksen®. Innovaatio esitellään lyhyesti Uusperheen Joulu-luennon yhteydessä. Uusperheen Joulu-luento Järvenpää-Talolla 4.12.2018 Maksuttomalla yleisöluennolla psykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti Kirsi Heikinheimo johdattelee kuulijat tunnistamaan oman uusperheensä vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Stepping-hankkeesta paikalla on hankepäällikkö Elisa Jyllikoski ja hyvinvointisovelluksia tutkinut Anni Pakarinen.

Suomen Uusperheiden Liitto ry:n Janne Nordman -Vuoden Isä 20177.11.2017 15:14:04 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö on valinnut Väestöliiton ehdotuksien pohjalta yhdeksi Vuoden Isäksi 2017 Suomen Uusperheiden Liitto ry:n vertais- ja vapaaehtoistoimijan Janne Nordmanin Lappeenrannasta. Tänä vuonna haettiin isiä jotka osoittavat kykyä selviytyä kriiseistä ja jotka ovat läsnä lasten arjessa toimien miehen mallina niin omille kuin muiden lapsille. Lisäksi kriteerinä oli perhevapaan pitäminen ja myös sitä kautta esimerkkinä muille oleminen. Valintaa tehdessä haluttiin erityisesti korostaa tavallisessa arjessa toteutuvan isyyden ja siihen liittyvien arkisten valintojen merkitystä.

Suomen Uusperheiden Liitto ry on 1996 perustettu valtakunnallinen uusperheiden asiantuntijajärjestö, joka toimii aktiivisesti tasa-arvoisen, lapsi- ja perhemyönteisen yhteiskunnan edistämiseksi. Liitto tarjoaa uusperheiden arjen tueksi neuvontaa sekä vapaaehtois- ja vertaistoimintaa. Lisäksi liitto tarjoaa täydennyskoulutusta sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille, jotka kohtaavat uusperheitä työssään.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye