Suomen 4H-liitto

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. 

Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.

 

Vuoden 4H-yrittäjä Mandi Koskela, 14, loi tankotanssiharrastuksestaan menestyvää liiketoimintaa26.3.2024 07:58:00 EET | Tiedote

Valtakunnallisessa Vuoden 4H-yritys -kilpailussa palkitaan vuosittain menestyviä nuoria 4H-yrittäjiä. Tankotanssiharrastuksestaan monipuolista liiketoimintaa tehnyt ranualainen Mandi Koskela nousi tuomariston suosikiksi nuorempien sarjassa 4H-yrityksellään MandiKo. Vanhempien sarjan voittajaksi nousi ylöjärveläinen 4H-yritys Nuppula. 19-vuotias Elsa Tabell otti riskin laajentaessaan yritystoimintaansa perustamalla Nuppula pop-upin vanhaan rintamamiestaloon. Kilpailussa jaettiin lisäksi toinen ja kolmas sija molemmissa sarjoissa.

Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä19.3.2024 08:03:00 EET | Tiedote

4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 14 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 2.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.

4H:n Ruokakoulut vievät lapset matkalle lähiruoan maailmaan1.6.2023 08:01:00 EEST | Tiedote

Ruokakoulu – Matskolan on lasten ruokakasvatukseen keskittyvä toiminnallinen päiväleiri, jossa lapset pääsevät tutustumaan ruokaan monipuolisesti. Ruokakouluissa ohjelmaan kuuluu lasten itsevalmistamat ateriat, maatilavierailu, leikkiä ja liikuntaa sekä yhteinen perhepäivällinen. Ruokakouluja järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea. Medialla on mahdollisuus vierailla Ruokakouluissa.

Reilu Teko -säkkikeräys alkaa taas: yli 40 miljoonaa kiloa maatalousmuovia on saanut uuden elämän4.5.2022 08:39:24 EEST | Tiedote

Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät perinteisen Reilu Teko -säkkikeräyksen yhdessä pääyhteistyökumppaninsa Yara Suomen kanssa. Kiertotaloutta ja nuorten työllistämistä edistävä Reilu Teko on Suomen mittakaavassa merkittävä ympäristöteko. Reilu Teossa on saatu vuosikymmenten aikana talteen yli 40 miljoonaa kiloa muovia.

Suomen 4H-liiton valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa Lasse Hautala21.4.2022 13:58:30 EEST | Tiedote

Kolmen vuoden välein kokoontuva Suomen 4H-liiton edustajakokous valitsi torstaina 21. huhtikuuta valtuuskunnan puheenjohtajaksi agrologi Lasse Hautalan, joka toimi tehtävässä myös kahdella edellisellä strategiakaudella. Varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Niina Malm. Lisäksi edustajakokous valitsi valtuuskuntaan 21 muuta jäsentä. Edustajakokouksessa hyväksyttiin myös Suomen 4H-liiton strategia Kestävää kasvua tekemällä oppien vuosille 2023–2025. Päivän avasi eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.

Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä31.3.2022 08:37:24 EEST | Tiedote

4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 12 valtakunnallista stipendiä jaetaan Säätytalolla Helsingissä maanantaina 4. huhtikuuta kello 14. Stipendit jakavat maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, 4H-säätiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Mäkelä ja Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja ja 4H-säätiön asiamies Tomi Alakoski.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. 

Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.

 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye