Talouspolitiikan arviointineuvosto (TPAN)
Talouspolitiikan arviointineuvosto (TPAN)

Talouspolitiikan arviointineuvosto perustettiin vuonna 2014 talouspolitiikan tavoitteiden ja keinojen riippumatonta arviointia varten. Neuvoston tavoitteena on parantaa talouspolitiikan valmistelun ja päätöksenteon laatua sekä tuoda tutkimustietoon pohjautuva riippumaton näkökulma talouspoliittiseen keskusteluun. Neuvosto julkaisee vuosittain arvion harjoitetusta talouspolitiikasta. Lisäksi neuvosto julkaisee taustaraportteja talouspolitiikan eri teemoista.

Talouspolitiikan arviointineuvoston vuoden 2022 vuosiraportti julkaistaan 1.2.2023. Julkaisupäivän seminaarin aiheena on muun muassa vihreä siirtymä. 

Talouspolitiikan arviointineuvosto: Hallituksen finanssipolitiikan päätavoitteet ovat perusteltuja, mutta keinovalikoima ei ole riittävä24.1.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Hallituksen keskeisenä finanssipoliittisena tavoitteena on vakauttaa julkinen velkasuhde hallituskauden loppuun mennessä. Tämä on hyvä tavoite, jos talousympäristössä ei tapahdu suuria muutoksia. Hallitusohjelman toimenpiteet eivät kuitenkaan todennäköisesti ole riittävän kattavia hallituksen finanssipoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Könttäsummapalautus on tehokkain tapa hyvittää polttoainekuluja pienituloisille8.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Polttoaineverotuksen taakka jakautuu melko tasaisesti tuloluokkien välillä koko Suomen väestön tasolla. Keskimääräistä suurempi taakka kohdistuu kuitenkin kaikkein pienituloisimpiin autoileviin asuntokuntiin. Alimmassa tuloluokassa autolliset asuntokunnat käyttävät yli kymmenen prosenttia tuloistaan polttoainekuluihin, kun taas ylimmässä tuloluokassa polttoainekulujen osuus tuloista on noin kolme prosenttia. Könttäsummapalautus olisi tehokkain tapa hyvittää polttoainekuluja pienituloisille.

Talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraportti: Suomen satsaukset vihreisiin innovaatioihin ovat laskussa4.4.2023 07:26:26 EEST | Tiedote

Suomi on ollut asukaslukuun suhteutettuna yksi maailman eniten innovoivia maita. Suomen T&K-panostukset ovat kuitenkin laskeneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tänä aikana innovaatioiden patentointi kokonaisuudessaan ja yllättäen myös ympäristöteknologioiden patentointi on laskenut. Paras tieto teknologisen kehityksen mahdollisuuksista on yrityksillä itsellään. Siksi on ensi sijassa pidettävä huoli siitä, että tutkimukselle ja kehitykselle otolliset yhteiskunnan rakenteet ja rahoitus ovat kunnossa.

Ekonomipolitiskt råd: Nästa regering behöver en trovärdig plan för skattepolitisk anpassning och för att bekämpa klimatförändringarna1.2.2023 10:00:00 EET | Tiedote

Covid-19-pandemin och den aktuella krisen har visat hur viktigt det är att regeringen klarar av att stimulera ekonomin. Med hänsyn till det långvariga underskottet i de offentliga finanserna bör den nya regeringens mandatperiod inledas med en trovärdig plan för skattepolitisk anpassning. Den allt stramare klimatpolitiken runtom i EU kommer även att påverka Finland.

Talouspolitiikan arviointineuvosto: Seuraavan hallituksen on luotava uskottava suunnitelma talouden vakauttamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi1.2.2023 10:00:00 EET | Tiedote

Pandemia ja Ukrainassa puhjennut sota ovat osoittaneet, että talouspolitiikan kyky tukea taloutta on tärkeää. Talouden pysyvän alijäämän johdosta uuden hallituksen tulisi aloittaa sopeutussuunnitelman toteuttaminen heti kautensa alussa. Euroopan tiukentuvilla ilmastotavoitteilla tulee olemaan taloudellisia vaikutuksia myös Suomelle.

Finnish Economic Policy Council background report: Lump-sum transfers are the most effective way to address unequal fuel tax burdens to low-income households18.1.2023 07:03:00 EET | Press release

According to a background report for the Finnish Economic Policy Council, lump-sum transfers are better at improving the equity of fuel taxation compared to reductions in income or fuel taxes. Tax reductions would disproportionately benefit high-income households. Furthermore, reductions in fuel taxes could create harmful incentives to increase driving.

Talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraportti: Tasapalautus tehokkain tapa hyvittää polttoainekuluja pienituloisille18.1.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Talouspolitiikan arviointineuvoston tuoreen taustaraportin mukaan könttäsummakorvaus olisi tehokkain tapa kompensoida pienituloisten autoilijoiden polttoainekuluja. Tulo- ja polttoaineverojen alentaminen hyödyttäisi enemmän korkeatuloisia kotitalouksia ja erityisesti polttoaineverojen madaltaminen laskisi autoilun kustannuksia ja pienentäisi kannustimia vähentää ajamista.

Talouspolitiikan arviointineuvosto perustettiin vuonna 2014 talouspolitiikan tavoitteiden ja keinojen riippumatonta arviointia varten. Neuvoston tavoitteena on parantaa talouspolitiikan valmistelun ja päätöksenteon laatua sekä tuoda tutkimustietoon pohjautuva riippumaton näkökulma talouspoliittiseen keskusteluun. Neuvosto julkaisee vuosittain arvion harjoitetusta talouspolitiikasta. Lisäksi neuvosto julkaisee taustaraportteja talouspolitiikan eri teemoista.

Talouspolitiikan arviointineuvoston vuoden 2022 vuosiraportti julkaistaan 1.2.2023. Julkaisupäivän seminaarin aiheena on muun muassa vihreä siirtymä. 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye