TYÖ2030 | Työterveyslaitos
TYÖ2030 | Työterveyslaitos

Maailman paras työelämä tehdään yhdessä. TYÖ2030-ohjelmassa kehitetään uudenlaisia toimintatapoja yhdessä työpaikkojen, toimialojen ja asiantuntijoiden kanssa sekä kannustetaan kokeiluihin.

Olemme työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma. Vuonna 2020 käynnistynyt TYÖ2030-ohjelma on osa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaa, ja sen on tarkoitus jatkua yli hallituskausien aiempien kansallisten työelämän kehittämisohjelmien tapaan.

TYÖ2030-ohjelman tavoitteet:

- Vauhdittaa toimintatapojen uudistamista ja uuden teknologian hyödyntämistä suomalaisilla työpaikoilla.
- Vahvistaa yhteistoimintaan ja luottamukseen perustuvaa työkulttuuria.
- Nostaa Suomi digiaikakauden johtavaksi työelämäinnovaatioiden kehittäjäksi.
- Nostaa työhyvinvointi Suomessa maailman parhaaksi vuoteen 2030 mennessä.

Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa TYÖ2030-ohjelman yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä työmarkkinajärjestöjen ja muiden työelämän toimijoiden kanssa.

Ohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastaa Työterveyslaitos. TYÖ2030-ohjelman keskeiset toimijat: Akava, Business Finland, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kirkon työmarkkinalaitos, KT Kuntatyönantajat, Opetushallitus, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sitra, Sosiaali- ja terveysministeriö, STTK, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen Yrittäjät, Työterveyslaitos, Työ- ja elinkeinoministeriö, Työturvallisuuskeskus, Valtion työmarkkinalaitos.

Lisätietoja: 
www.hyvatyo.ttl.fi/tyo2030

Twitter: @tyo2030

LinkedIn: TYÖ2030-ohjelma

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye