Valokuitunen Oy
Valokuitunen Oy

Valokuitunen Oy rakentaa valokuituyhteyksiä taajamien koteihin ja yrityksiin valtakunnallisesti sinne, missä kysyntää on eniten. Valokuitu on paras saatavilla oleva kiinteä yhteys, joka ei pätki verkon kuormittumisen tai sääolosuhteiden takia. Valokuidulla kotitaloudet saavat tiedonsiirtoyhteydet kerralla kuntoon seuraaviksi vuosikymmeniksi. Kytkemme pientalojen valokuituyhteydet Telian ylläpitämään Avoin Kuitu -runkoverkkoon, jossa asiakas voi nyt ja jatkossa valita nettiliittymänsä usealta eri palveluntarjoajalta. Lähivuosina Valokuitunen investoi satoja miljoonia valokuituverkkoihin Suomessa, jo pelkästään vuoden 2023 aikana investoimme 100 miljoonaa verkkojen rakentamiseen. Valokuitusen verkkojen rakentamisen pääyhteistyökumppani on Eltel. Meidät omistavat suomalainen sijoitusyhtiö CapManin Infra-rahasto ja Telia. 

Kysely: Suurin osa suomalaisista ei tiedä kotinsa nettiyhteyden omistajaa - Valokuitu on kriittistä infraa ja sen tulisi rakentua avoimuuden periaatteilla16.4.2024 12:19:11 EEST | Tiedote

Valokuitusen tammikuussa teettämän kyselyn* mukaan noin kolme neljästä (71 %) suomalaisesta pitää tärkeänä, että ennen valokuituyhteyden hankkimista valokuituyrityksen omistuspohja on tiedossa. Kuitenkin vain joka kymmenes (13 %) tietää varmuudella kotiinsa tulevan nettiyhteyden tarjoavan yrityksen omistajan.

Valtion valokuitutuen jatkumisesta ei tietoa – nyt on aika edistää haja-asutusalueiden valokuituyhteyksiä21.3.2024 07:45:00 EET | Tiedote

Suomalaisten arki on digitalisoitunutta ja toimivia yhteyksiä tarvitaan ympäri Suomea. Traficomin tilastojen mukaan valokuidun saatavuus on kasvanut, mutta ei tasapuolisesti kaikilla paikkakunnilla. Harvaan asutuilla alueilla yhteyksiä ei rakenneta markkinaehtoisesti. Valokuitunen ja Cinia vauhdittavat nyt elinvoimaisten haja-asutusalueiden valokuituhankkeita uudella yhteistyöllä.

Tutkimus: Valokuidun suosio on kasvanut suomalaisten pientalojen nettiliittymänä, mobiililaajakaista vielä käytetyin26.2.2024 07:16:00 EET | Tiedote

Suomalaiset pientaloasujat kertovat edelleen käyttävänsä kotinsa nettiliittymänä eniten 4G -mobiililaajakaistaa, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Toiseksi eniten omistusasujat ovat valinneet kodin yhteydeksi valokuidun, joka on jo lähes yhtä suosittu kuin 4G -mobiililaajakaista. Sen suosio on selkeästi kasvanut viime vuosina ja yli puolet pientaloasujista kertookin harkitsevansa nyt valokuituyhteyttä. Ani harva käyttää enää puhelinverkon kautta tulevaa nettiä.

Kysely: Suomalaiset kokevat valokuituhankinnassa oman ymmärryksen puutteelliseksi – ”Palvelumonopolit valokuituverkkojen vaarana”16.1.2024 08:14:51 EET | Tiedote

Suomalaiset tekevät valokuituverkon hankintapäätöksiä vajavaisilla tiedoilla, selviää tammikuussa tehdyssä kyselytutkimuksessa. Vain kolmasosa tietää, mitä avoin valokuituverkko tarkoittaa. Ihmisillä ei ole kovin syvällistä käsitystä siitä, miten eri valokuituverkkojen toimintaperiaatteet eroavat toisistaan, vaikka hankinta tehdään vuosikymmeniksi eteenpäin ja verkkojen toimintaperiaatteet sitovat asiakasta vuosikymmeniä.

Selvitys: Tiedonsiirtonopeuksien hinnat ovat laskeneet merkittävästi kiinteissä verkoissa – suosituin nopeus on 100–299 megaa7.11.2023 07:48:00 EET | Tiedote

Vuosina 2018–2023 kotitalouksien kiinteiden laajakaistaliittymien keskimääräisen tiedonsiirtonopeuden (€/Mbit/s) hinta on laskenut jopa 55 prosenttia. Vaikka markkinoilla tarjonta on kasvanut korkeimmissa nopeuksissa, kuluttajat ovat pysyneet matalammissa perusnopeuksissa. Tiedot käyvät ilmi Valorin syyskuussa tekemästä selvityksestä, jossa tutkittiin tiedonsiirtonopeuksien hintoja Suomessa ja Ruotsissa.

Valokuitunen voitti Sipoon laajakaistarakentamisesta järjestetyn kilpailutuksen6.10.2023 07:45:00 EEST | Tiedote

Valokuitunen Oy on voittanut Uudenmaan maakuntaliiton käynnistämän laajakaistarakentamisen kilpailutuksen Sipoon kunnan alueelle rakennettavista kiinteistä laajakaistayhteyksistä. Valokuiturakentaminen edellyttää myös kunnan myönteistä päätöstä hankkeeseen osallistumisesta. Suunnitteilla olevien valokuituverkkojen piirissä on yli 1250 sipoolaista kotitaloutta ja yritystä.

Valokuitusen verkko on Suomen suurin avoin valokuituverkko - verkko ulottuu nyt jo yli 200 000 kotitalouteen23.8.2023 07:47:00 EEST | Tiedote

Valokuitusen avoimen valokuituverkon piiriin on tullut tänä vuonna 75 000 uutta kotia ja nyt elokuussa rakennettujen tai rakenteilla olevien verkkojen kattavuus ylitti jo yli 200 000 kotitalouden rajan. Valokuitusen verkko on Suomen suurin avoimen palvelun verkko, jossa asiakkaalla on valittavanaan laaja valikoima eri nettiliittymien tarjoajia ja niiden palveluita.
  • 1
  • 2
  • 3
  • Viimeinen
  • >>

Valokuitunen Oy rakentaa valokuituyhteyksiä taajamien koteihin ja yrityksiin valtakunnallisesti sinne, missä kysyntää on eniten. Valokuitu on paras saatavilla oleva kiinteä yhteys, joka ei pätki verkon kuormittumisen tai sääolosuhteiden takia. Valokuidulla kotitaloudet saavat tiedonsiirtoyhteydet kerralla kuntoon seuraaviksi vuosikymmeniksi. Kytkemme pientalojen valokuituyhteydet Telian ylläpitämään Avoin Kuitu -runkoverkkoon, jossa asiakas voi nyt ja jatkossa valita nettiliittymänsä usealta eri palveluntarjoajalta. Lähivuosina Valokuitunen investoi satoja miljoonia valokuituverkkoihin Suomessa, jo pelkästään vuoden 2023 aikana investoimme 100 miljoonaa verkkojen rakentamiseen. Valokuitusen verkkojen rakentamisen pääyhteistyökumppani on Eltel. Meidät omistavat suomalainen sijoitusyhtiö CapManin Infra-rahasto ja Telia. 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye