Habitare-suunnittelukilpailun voitto Samuli Helavuon työlle "Havina"
10.9.2014 11:08:09 EEST | Messukeskus | Tiedote

Messukeskuksen ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun järjestämän kilpailun teemana oli tänä vuonna keväinen huviretki tai piknik, May Day. Palkintosumman, 10 000 euroa, lahjoitti Suomen Messusäätiö. Kilpailun päätuomarina toimi ranskalainen arkkitehti Emmanuelle Moureaux. Habitare-suunnittelukilpailuun osallistui tänä vuonna 66 työtä.
Samuli Helavuon "Havina" on saanut inspiraationsa tuulen heiluttamista lehdistä. Päätuomari Moureauxn mukaan valkoisten, tuulessa lepattavien kangassuikaleiden alla makoillessa voi kokea luonnon läheisyyden ja aistia piknik-tunnelmaa. Rakenne on teeman henkeen sopivasti yksinkertainen ja käytännöllinen ja suunniteltu mahdollisimman näkymättömäksi.
Päätuomari nimesi voittajan lisäksi kaksi kunniamaininnan saajaa. Toinen oli Laura Tuorilan muovipusseista koostettu "Pilvi" ja toinen Johanna Brummerin ja Heini-Emilia Saaren valolla ja varjolla leikittelevä "Viivy". Muut finaaliin päässeet työt olivat Krista Meskasen, Satu Niemen ja Annimaija Tarkkasen neljän istuttava keinu "Keinu" sekä Saara Inkeri Heikkilän värikäs katos "Paletti".
Nyt kolmattatoista kertaa järjestetyssä Habitare-suunnittelukilpailussa kilpailijoiden tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa ajatuksia piknikillä tarvittavien rakenteiden ja esineiden taiteellisesta, arkkitehtonisesta ja muotoilullisesta luonteesta. Katetun tilan tuli henkiä iloisuutta, toimivuutta ja estetiikkaa.
Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu Suomessa muotoilua ja arkkitehtuuria opiskeleville henkilöille ja heidän muodostamille työryhmille. Kaksivaiheisen kilpailun ensimmäisen vaiheen tuomariston puheenjohtajana toimi professori Helena Hyvönen.
Kilpailun teema ja päätuomari vaihtuvat vuosittain. Viime vuosina teemana ovat olleet Unitila (2013/voittaja Elina Ulvio), Oma Tila (2012/ Leo Lindroos), Huussi (2011/ Yoshimasa Yamada), Kierrätysistuin (2010/ Arttu Kuisma ja Janne Melajoki) ja Sauna (2009/ Ville Hara ja Anu Puustinen). Päätuomareina ovat toimineet muun muassa Juha Leiviskä, Boris Berlin, Mikko Heikkinen, Alfredo Häberli ja Sami Rintala.
Lehdistökuvat finalisteista Messukeskuksen kuvapankissa http://mediabank.messukeskus.com
Lisätietoja:
kilpailun sihteeri Timo Sairi, Aalto-yliopisto, p. 040 582 6505, timo.sairi@aalto.fi.
Habitare-messuista:
Messukeskus, tiedottaja Johanna Suni, p. 040 515 4216, johanna.suni@messukeskus.com
Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare Messukeskuksessa 10.–14.9.2014. Avoinna ammattilaisille 10.–11.9. ja yleisölle 11.9. klo 14 alkaen. Samanaikaisesti Habitaren kanssa järjestetään myös antiikin, vanhan taiteen ja vintagen myyntitapahtuma Antiikki, nykytaiteen ArtHelsinki sekä valaistusalan ValoLight. www.habitare.fi.
Suomen Messusäätiö rahoittaa joka vuosi sadoilla tuhansilla euroilla palkintoja suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Näitä ovat Habitare-suunnittelukilpailun lisäksi muun muassa Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto ja Kaj Franck -muotoilupalkinto.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingin Kirjamessujen lukupiireissä rakastettuja kirjailijoita ja uuden polven tähtiä18.6.2026 07:43:52 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessut on julkaissut lukupiirinsä, joissa voi kohdata Olli Jalosen, Leena Krohnin ja Viveca Stenin. Uutena lukupiirimallina on uuden polven kirjailijoiden Iida Aikion, Markku Haussilan ja Ivan Manirahon yhteinen lukupiiri, jossa keskustellaan identiteeteistä ja kasvutarinoista. Kirjamessujen lukupiireissä lukija kohtaa kirjailijan ja pääsee keskustelemaan uutuuskirjoista. Lukupiirit ovat osa Helsingin Kirjamessujen ohjelmaa, joka julkaistaan kokonaisuudessaan 22.9.2026. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 22. – 25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Suosittu Veneelle uusi elämä -kisa etsii veneitä helmikuun messuille17.6.2026 14:24:11 EEST | Tiedote
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään nyt kolmatta kertaa Veneelle uusi elämä -kisa, jossa esitellään kiinnostavia kunnostusprojekteja. Kisa on tuonut Helsingin kansainvälisille venemessuille oman kiinnostavan säväyksen ja kisaa on käyty molempina kertoina hyvässä yhteisöllisessä hengessä. Uusien veneiden rinnalla kunnostetut veneet osoittaa, että veneilyn voi aloittaa myös kunnostamalla käytetystä veneestä itselleen sopivan. Valmiit tai lähes valmiit veneet esitellään Venemestarin Telakalla venemessuilla 12. – 21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa ja ne kisaavat keskenään palkinnoista.
Käsityö, materiaali ja tunne – Habitare Protos 2026 muotoilijat julkistettu5.6.2026 13:13:08 EEST | Tiedote
Habitare Protos 2026 suunnittelijat liikkuvat rohkeasti kategorioiden välillä. Käyttöesine voi olla kuin taideteos, valaisin tai peili kuin veistos ja akustinen elementti kuin taulu. Yhteisesti ne pohtivat mitä esine voi kertoa materiaalinsa, muotonsa ja valmistustapansa kautta.
KUTSU Tapahtuma-alan cocktailit SuomiAreenassa 23.6.20264.6.2026 12:00:00 EEST | Kutsu
Kutsumme median edustajat mukaan SuomiAreenan 2026 yhteydessä järjestettäville tapahtuma-alan cocktaileille Porin Raatihuoneelle tiistaina 23.6. kello 17.45 alkaen. Tarjolla on kevyttä syötävää ja kesäistä juotavaa sekä taatusti mielenkiintoisia ja mukavia kohtaamisia.
Taloustutkimus: Helsingin Messukeskuksen tulovaikutus pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa vuonna 2025 – kasvusuunta jatkui2.6.2026 08:25:34 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen ennätyksellisen liikevaihdon ja yli miljoonan kävijän vuosi 2025 näkyi myös tulo- ja työllisyysvaikutuksen kasvuna. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan Messukeskuksen talousvaikutus pääkaupunkiseudulle nousi 304 miljoonaan euroon ja työllisyysvaikutus 4140 henkilötyövuoteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
