Lastensuojelun Keskusliitto

Selvitys lastensuojelulaitoksista luvatta poistuneiden nuorten tilanteesta julkistetaan

25.3.2013 09:36:55 EET | Lastensuojelun Keskusliitto | Kutsu

Jaa
Lastensuojelun Keskusliitto on selvittänyt luvatta lastensuojelulaitoksista poistuneiden eli ns. hatkanneiden nuorten tilannetta.

Kutsu tiedotusvälineille

Selvityksen tulokset julkistetaan tiedotustilaisuudessa

keskiviikkona 3.4.2013 klo 10.30
Hotelli Klaus K:n Rake-Salissa, Erottajankatu 4C, Helsinki

(tilaan pääsee myös hotellin kautta osoitteesta Bulevardi 2-4).

Tervetuloa!

Tiedotustilaisuudessa selvityksen tuloksia esittelevät kyselyn tekijät VTM Irma Lehtonen ja VTM Janne Telen. Selvityksen perusteella esiin nousseita haasteita sekä palvelujärjestelmän kehittämistarpeita kommentoi Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen.

Lastensuojelulaitoksista karkaa eli hatkaa vuosittain satoja nuoria. Ilmiönä hatkaaminen on paljon puhuttu, mutta aikaisemmin sitä on tutkittu ja selvitetty hyvin vähän. Karkumatkan aikana nuoret ovat usein alttiina päihteiden käytölle, rikosten tekemiselle sekä esimerkiksi seksuaaliselle hyväksikäytölle. Hatkaaminen on myös merkittävä haaste nykyiselle palvelujärjestelmälle.

Selvityksen tavoitteena on ollut hahmottaa hatkaamisen yleisyyttä, sen taustalla olevia syitä ja karkumatkojen tapahtumia sekä lastensuojelulaitosten mahdollisuuksia toimia karkaamistilanteissa. Ilmiötä tarkastellaan selvityksessä erityisesti lapsen oikeuksien näkökulmasta ja pohditaan vaikuttaako esimerkiksi voimakkaassa murroksessa oleva suomalainen lastensuojelujärjestelmä, sen laatu ja olosuhteet laitoksissa nuorten karkaamishalukkuuteen.

Myös viranomaisyhteistyön toimivuus, eri viranomaisten toimivaltakysymykset ja virka-apupyyntöihin liittyvät epäselvyydet ja se saavatko nuoret tasapuolista kohtelua eri puolilla Suomea on ollut selvityksen kohteena.

Selvityksen perusteella ehdotetaan toimia, joilla palvelujärjestelmää voidaan kehittää.

Aineisto koottiin lastensuojelulaitoksiin tehdyllä kysellä, johon vastasi 80 lastensuojelulaitosta. Aineistoa täydentävät sosiaalityöntekijöiden ja laitoksissa asuneiden nuorten haastattelut.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset mielellään 2.4. mennessä:

Tiedottaja Hanna-Mari Savolainen
puh. 044 329 0029
hanna-mari.savolainen@lskl.fi

Tiedotustilaisuuden jälkeen aiheesta keskustellaan seminaarissa klo 12.30–15.00. (Hotelli Klaus K:n Rake-sali).

Seminaarin ohjelma:

klo 12.30- 12.45

Avaussanat: ohjelmajohtaja Hanna Heinonen, Lastensuojelun Keskusliitto

klo 12.45 – 13.30

Selvityksen esittely: Irma Lehtonen ja Janne Telén

klo 13.30–14.15

Paneelikeskustelu, puheenjohtajana Kai Laitinen, toiminnanjohtaja EHJÄ ry

Keskustelemassa:

Johtava sosiaalityöntekijä Tove Salakka, sijaishuollon aikainen sosiaalityö, Helsingin kaupunki

Lääkäri Miila Halonen, Väestöliitto

Ylikonstaapeli Pentti Tarvonen, Helsingin poliisilaitos

Johtava sosiaalityöntekijä Kaisu Ketola, Helsingin Sosiaali- ja kriisipäivystys/Sosiaalipäivystys

Johtaja Assi Kukkonen Kasvun Yhteisöt, Valtion koulukodit

 klo 14.15–14.30 yleisökeskustelu

klo 14.30–15.00 kahvitarjoilu

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiedottaja Hanna-Mari Savolainen
puh. 044 329 0029
hanna-mari.savolainen@lskl.fi

Tietoja julkaisijasta

Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliitto
Armfeltintie 1
00150 HELSINKI

http://www.lskl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto

Apu jää saamatta monelta – kehysriihi oli valtava pettymys sote-järjestöille28.4.2026 15:26:26 EEST | Tiedote

Sote-alalla toimivat järjestöt saivat viime viikon hallituksen kehysriihestä järkyttäviä uutisia. STEAn kautta jaettaviin avustuksiin tehdään 50 miljoonan euron lisäleikkaus. Kokonaisuudessaan tällä hallituskaudella sote-järjestöjen avustukset laskevat reilusta 380 miljoonasta eurosta 190 miljoonaan euroon. Järjestöt ovat olemassa ihmisiä varten, joten lopulta leikkaukset osuvat heille tarjottavaan apuun, tukeen ja edunvalvontaan.

Sosiaalihuollon uudistukset eivät saa heikentää lasten ja nuorten oikeusturvaa tai perheiden palveluita16.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Lapsi- ja perhejärjestöt ovat erittäin huolissaan sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän ehdottamien uudistusten vaikutuksista sosiaalihuoltoon sekä lastensuojelun avo- ja jälkihuoltoon. Lastensuojelun Keskusliitto on toimittanut kansanedustajille ja sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehille muistion, jossa järjestöt pyytävät, ettei sosiaalihuollon palveluita uudistettaisi kiireessä, vaan kokonaisuutena ja huolellisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye