101 yllättävää faktaa antaa ensiavun loputtomaan tiedonnälkään
2.9.2019 10:00:00 EEST | Avain | Tiedote

Kirja kertoo muun muassa, miksi kuoleminen on kielletty Huippuvuorilla tai miksi avaruudessa ei voi röyhtäistä. Ja onko niin, että Britannian lait todella painettiin pergamentille vuoteen 2017 asti.
101 yllättävää faktaa tekee lukijasta kiinnostavan tiedonpalasingon. Oikealla tavalla keskustelun lomaan sijoitettu fakta luo vaikutelman loputtomasta viisaudesta. Teoksen tietoiskut voivat myös auttaa keskustelun aloittamisessa jopa treffeillä. Faktojen esittäminen ei takaa unelmien seurustelukumppania, mutta niiden esittäjä jää varmasti mieleen, jopa vuosikausiksi.
“Tavallisen uutispuuron ja normaalien tietokirjojen lisäksi välillä tekee mieli herkutella. 101 yllättävää faktaa sisältää tiedon herkkupaloja ja jälkiruokia. Tiedonjyviä, jotka ovat maistuvia ihan sellaisenaan, ilman yhteyttä laajempiin tietokokonaisuuksiin. Toki yhteys on olemassa – onhan suklaapatukassakin jonkin verran vitamiineja, mutta ei suklaata niiden vuoksi syödä”, toteaa Vesa Sisättö kirjan esipuheessa lukijoille.
Kirjan hauskat tietoiskut takaavat, että lukijalta ei tieto heti lopu.
Vesa Sisättö on Espoossa asuva kirjailija ja toimittaja.
teos: 101 yllättävää faktaa
kirjoittaja: Vesa Sisättö
ISBN: 9789523042193
sivuja: 108
ilmestymispäivä: 2.9.2019
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Avain, viestintäjohtaja Vilja Perttola, vilja.perttola@avain.net, puh. 040 755 3319
arvostelukappaleet: info@avain.net
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Haasio ja Mattila kirjoittivat Suomen maahanmuuton historian15.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ari Haasion ja Markku Mattilan kirjoittama Suomen maahanmuuton historia kertoo Suomen tarinan ja maamme matkan monikulttuuriseksi valtioksi. Mistä tänne on tultu ja keitä tulijat ovat olleet? Kirjassa pohditaan myös nykyajan maahanmuuton vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan.
Antti Aho ja Suonna Kononen kirjoittivat Jukka Itkosen elämäkerran1.10.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Koko Suomi on hyräillyt Jukka Itkosen (1951–2021) tekstejä, vaikka ei aina ole tiennyt sitä. Antti Ahon ja Suonna Konosen kirjoittama elämäkerta Elämäni: taideteos, ilon, surun väriseos on muisto monipuolisesta taiteilijasta Jukka Itkosesta. Teos on kuvitettu valokuvin ja se sisältää myös teosluettelot sekä taiteilijan elämän kokonaisuutta hahmottavan Jukka Itkos -aikajanan.
Juri Nummelinin teos Pilvilinnan perilliset kokoaa suomalaisen fantasiakirjallisuuden historian29.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Juri Nummelinin kirjoittama Pilvilinnan perilliset kokoaa suomalaisen fantasiakirjallisuuden historian aina 1800-luvun alkupuolen ensimmäistä kokeiluista 2000-luvulle saakka. Kronologisesti etenevässä kirjassa käydään läpi niin kaikkien tuntemia klassikoita ja tärkeimpiä tekijöitä kuin unohdettua kirjallisuutta.
Sydän Japanissa on matkakertomus lapsuuden muuttuneisiiin maisemiin24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Heikki Valkama palaa kirjassaan Sydän Japanissa lapsuudestaan tuttuihin paikkoihin Japanissa. Maahan, jossa historia ei ole vain menneisyyttä vaan osa arkea: tsunamin runtelemille rannikoille, sodan varjojen Okinawalle, syrjäisille vuoristoseuduille – ja niihin lapsuuden maisemiin, jotka ovat muuttuneet peruuttamattomasti.
Onnellisten loppujen kakkuja -kirja juhlistaa naiskirjailijoita ja nimikkokakkuja21.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Anna Hiljapuron Onnellisten loppujen kakkuja – Naiskirjailijoita ja nimikkokakkuja juhlii tunnettuja naiskirjailijoita. Kirjallisuushistorian innoittamien kakkureseptien lisäksi teos tarjoaa kiinnostavan lukumatkan kirjailijoiden elämään ja tuotantoon. Pienoiselämäkerrat ja kakkujen syntytarinat tekevät eläviksi rohkeat naiset klassikkoteosten takana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
