Metsäteollisuus tammi-syyskuussa 2012: Metsäteollisuuden toimintaympäristö oli haasteellinen
Suomessa tuotettiin tammi-syyskuussa sellua 5,1 miljoonaa tonnia, eli suunnilleen yhtä paljon kuin vuoden 2011 vastaavana ajankohtana. Sellun vienti kohosi edellisvuodesta 16 prosenttia 1,9 miljoonaan tonniin.
Paperin ja kartongin tuotanto oli tammi-syyskuussa yhteensä 8,0 miljoonaa tonnia, eli noin 8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajanjaksona. Heikon alkuvuoden jälkeen kartongin tuotanto lähti nousuun ja vuoden kolmannella neljänneksellä sitä tuotettiin 4 prosenttia edellisvuoden vastaavaa jaksoa enemmän.
Tammi-elokuussa paperin vientimäärä oli 9 prosenttia ja kartongin vienti 2 prosenttia vähemmän edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Suurimpien paperi- ja kartonkituotteiden vientihinnoissa oli nousua alkuvuoteen nähden.
Tammi-syyskuussa sahatavaraa tuotettiin 7,0 miljoonaa kuutiota, eli noin 3 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavalla jaksolla. Vanerin tuotanto väheni 4 prosenttia 760 000 kuutiometriin.
Sahatavaran vienti oli tammi-elokuussa 4,2 miljoonaan kuutiota, mikä on lähes 6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Vientihinnat laskivat 2 prosenttia viime vuoden tasosta.
Puun hinta kipurajalla markkinatilanteeseen nähden
Metsäteollisuus osti tammi-syyskuussa 2012 puuta 20,6 miljoonaa kuutiota, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna. Puukauppaa vauhdittivat alkuvuoden myrskyt, mutta tahti tasaantui vuoden kolmannella neljänneksellä. Puukustannukset ovat metsäteollisuustuotteiden markkinatilanteeseen nähden korkealla, mikä heikentää erityisesti sahateollisuuden kykyä kilpailla kansainvälisillä markkinoilla.
Kustannusnousut alan uhkana
"Metsäteollisuus käyttää pääosin kotimaisia tuotantopanoksia, joten täällä tehtävillä päätöksillä on suuri vaikutus alan toimintaedellytyksiin. Esimerkiksi työvoima-, logistiikka- tai energiakustannusten nousu vaikuttaa suoraan metsäteollisuuden kilpailukykyyn", sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.
"Eniten Suomessa toimivan metsäteollisuuden edellytyksiä uhkaa vuonna 2015 voimaan astuva EU:n rikkidirektiivi, josta alalle syntyy vähintään 200 miljoonan euron vuosittaiset lisäkustannukset. Valtion budjettiin lisätty 30 miljoonan euron tuki rikkipesureille ei alkuunkaan riitä kompensoimaan tällaista kustannustason nousua. Jos ensi kevään hallituksen kehysriihessä ei löydetä tapaa korvata kustannuksia täysimääräisesti, on suomalaisen metsäteollisuuden kilpailukyky jatkossa vakavasti uhattuna", Jaatinen muistuttaa.
Suomi on maailman 6. suurin sellun, paperin ja kartongin tuottaja sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti lähes 200 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan ja jopa 500 000 suomalaista on alan taloudellisen jalanjäljen piirissä. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Anne Pirilä, viestintäjohtaja puh. 09 132 6645 tai 050 550 9480
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is the world's sixth-largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs almost 200,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society and up to 500,000 Finns are affected by the economic footprint of the forest-based sector.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Anne Pirilä, Communications Director, tel. +358 9 132 6645 or mobile +358 50 550 9480
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa:
Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6600
Linkit
- Havusahatavaran tuotanto neljännesvuosittain Suomessa
- Kuitupuun kantohinnat Suomessa 2011–2012
- Kumulatiiviset puun ostomäärät yksityismetsistä
- Paperin ja kartongin tuotanto neljännesvuosittain Suomessa
- Puun ostomäärät yksityismetsistä
- Sellun tuotanto neljännesvuosittain Suomessa
- Tukkipuun kantohinnat Suomessa 2011–2012
- Vanerin tuotanto neljännesvuosittain Suomessa
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Kehysriihessä askelia oikeaan suuntaan24.4.2025 09:17:04 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten teiden rahoituksen kunnossapidon uusi malli.
Alkuvuosi toi hyvän vireen puukauppaan22.4.2025 13:31:24 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 15 prosenttia suurempi. Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 3,5 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja tukkien ostomäärä 15 prosenttia suurempi. Raakapuukustannukset pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna havutukkien kantohinnat olivat alkuvuodesta 12–14 prosenttia, koivutukin kahdeksan prosenttia ja kuitupuun kantohinta 22 prosenttia korkeammat. Tammi-maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 81 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoitt
Geopolitiikka haastaa suomalaista teollisuutta – kehysriihessä teollisuuspolitiikka on nostettava päätöksenteon kärkeen16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vientiteollisuus eli Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat teollisuuspolitiikan nostamista poliittisen päätöksenteon keskiöön kehysriihessä. Jatkuva geopoliittinen murros, viimeisimpänä Yhdysvaltain ilmoittamat tullit, iskee kipeästi Suomen suurimpiin teollisuuden aloihin ja alleviivaa vahvan teollisuuspolitiikan merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.
Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää15.4.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen tuoreet, vuoteen 2055 ulottuvat skenaariolaskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle. Luken hiilineutraalisuutta koskevasta selvityksestä puolestaan nähdään, että hiilinielut häviävät kahden erillisen tulevaisuuden skenaarion välillä, vaikka ennuste hakkuista pysyy samana.
Mediakutsu: Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää!14.4.2025 12:13:03 EEST | Kutsu
Suomalaisiin metsiin kohdistuu monenlaisia odotuksia, mutta niiden tilasta ja roolista ilmastonmuutoksen keskellä ei ole aina helppo muodostaa selkeää kuvaa. Metsäteollisuus vastaa ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin monin eri ratkaisuin ja teollisuuden ilmastotiekartta kokoaa yhteen toimialan ajankohtaista tutkimustietoa ja konkreettisia toimenpiteitä. Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää Metsäteollisuus ry:n ilmastotiekartan metsien kasvuskenaarion julkistustilaisuuteen huomenna tiistaina 15.4.2025 klo 12.30–14.15. Tilaisuudessa pureudutaan metsiemme kasvuun vaikuttaviin tekijöihin ja uhkakuviin tuoreimman tutkimustiedon valossa. Puhujina tilaisuudessa ovat maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, professori Hubert Hasenauer (Bokun yliopisto, Itävalta) ja tutkimusprofessori Jari Hynynen (Luonnonvarakeskus). Tilaisuus järjestetään Tieteiden talolla Helsingissä (Kirkkokatu 6). Ennen ohjelman alkua osallistujille on tarjolla lounas (klo 11.30 alkaen). OHJELMA 11.30–12.30 Lou
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme