ENERGIATEHOKKUUS JA SISÄILMAONGELMAT ESILLÄ KORJAUSRAKENTAMINEN 14 -TAPAHTUMASSA 4.2.2014
Rakennuksien sisäilmasto ja energiatalous
- Energiatehokkuus ja energiasuunnittelu ovat avaintekijöitä korjausrakentamisessa. Energiatehokkuuteen pitää kiinnittää huomiota ja sen merkitys korjausrakentamisessa on huomattava. Myös sisäilmaongelmat ovat olleet esillä viime aikoina. Sisäilmaongelmia kyllä tutkitaan mutta mitään ei saada selville. Mistä tämä johtuu? Mm.näihin asioihin saadaan vastaus tapahtumassa, kertoo tapahtuman tuottaja Irina Liimatainen.
Tapahtuman seminaarit on jaettu neljään osioon. Omat kokonaisuudet on isännöitsijöille ja taloyhtiöille joissa käsitellään mm. korjaushankkeiden- sekä riskien hallintaa, rakennuttajille ja urakoitsijoille suunnatussa seminaarissa käsitellään mm. sisäilmastoa ja energiatehokkuutta, suunnittelijoille ja arkkitehdeille suunnatussa seminaarissa käsitellään mm. lähiökerrostalojen korjausrakentamista. Sekä omana osana on myös hanke-esittelyt.
Rikollisuus rakennustyömailla
Rakennustyömailla tapahtuva rikollisuus on kasvava haitta. Valvonta rakennustyömailla on tehostunut mutta se ei ole kuitenkaan poistanut rikollisuutta. Mitä asialle voidaan tehdä ja miten rikollisuutta voidaan estää? Muun muassa Finanssialan Keskusliitto on paneutunut tähän asiaan ja ottaa siihen kantaa omassa puheenvuorossaan tapahtuman iltapäivällä.
Julkisivuyhdistyksen Tulevaisuuden oppilasasuntola - arkkitehtiopiskelijakilpailun voittajat julkaistaan tapahtumassa
Kilpailussa on tehtävänä on 1960-luvulla rakennetun oppilasasuntolan korjaussuunnittelu, julkisivujen ilmeen kohentaminen, rakennuksen energiatehokkuuden ja toiminnallisuuden parantaminen sekä pihamiljöön uusiminen. Kilpailuun osallistuvat Tampereen, Oulun ja Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijat.
Kyse on Julkisivuyhdistyksen perinteisestä, jo kahdeksannen kerran järjestetystä korjausrakentamisen ideakilpailusta, johon tänä vuonna tuli ennätysmäärä ehdotuksia. Kilpailun voittaja julkistetaan klo 15.30 A-salissa.
Ohjelmapoimintoja:
Sisäilmasto ja energiatalous (sali A klo 13.00 - 13.20)
toiminnanjohtaja Jorma Säteri, Suomen Sisäilmayhdistys ry
Lähiökerrostalojen korjaus ja lisäkerrosten rakentaminen (sali C klo 15.15 - 15.35)
dosentti Anu Soikkeli, Oulun Yliopisto
Rikollisuus rakennustyömailla ja sen estäminen (sali A klo 14.40 - 15.00)
turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen, Finanssialan Keskusliitto
Aika: tiistai 4.2.2014 klo 09.30 -17.00
Paikka: Wanha Satama, Pikku Satamakatu 3-5, 00160 Helsinki
Järjestäjä: Helsingin Messut Oy Wanha Satama
Lisätiedot: tuottaja Irina Liimatainen, gsm 040 5890 115, email: irina.liimatainen@wanhasatama.com
Tapahtumaan on vapaa pääsy, median ilmoittautuminen ja akkreditointi tapahtuu paikan päällä infopisteessä.
KORJAUSRAKENTAMINEN 14 pähkinänkuoressa: Tapahtuma on viidettä kertaa järjestettävä korjausrakentamisen ammattilaisille suunnattu ammattitapahtuma. Kävijöitä odotetaan n. 800 henkilöä. Päivän ohjelma koostuu ajankohtaisista puheenvuoroista, hanke-esittelyistä sekä yhteistyökumppaneiden tapaamisista. Tapahtuman ohjelma ja lisätietoa osoitteessa: http://www.korjausrakentaminen2014.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wanha Satama
Teknologia löytää tiensä keittiötyöhön ja julkiseen ruokapalveluun6.11.2017 07:28:52 EET | Tiedote
Digitalisaation hyödyntäminen ja eKeittiö ovat pian tosiasioita myös keittiötyön arjessa. Tuottava ja tehokas ammattikeittiö -hankkeen tavoitteena on kehittää ammattikeittiössä tehtävää työtä niin, että työprosessit tehostuvat ja kevenevät. Hanke on esillä myös Ateria-tapahtumassa. Julkisen ruokapalvelun ammattilaisille kohdistettu Ateria 2017 -tapahtuma avautuu klo 8.30 tiistaina 7.11.2017 Helsingissä Wanhassa Satamassa.
INFRA 2017 Wanhassa Satamassa 7.3.201728.2.2017 10:52:22 EET | Tiedote
Digitalisaatio, kestävä kehitys ja kaupungistuminen teemoina INFRA 2017 tapahtumassa Wanhassa Satamassa Helsingissä.
Korjaus päivämäärään: Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 7.2.20176.2.2017 12:08:50 EET | Tiedote
Edellisessä tiedotteessa oli virhe päivämäärässä, pahoittelut. Oikea päivämäärä on 7.2.2017. Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.
Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 3.2.20176.2.2017 11:51:10 EET | Tiedote
Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.
Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 3.2.20174.2.2016 14:00:17 EET | Tiedote
Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme