110-vuotiaan raitiovaunun kyytiin Helsingissä!
15.5.2019 15:30:54 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote

Kierroksille lähdetään Kauppatorilta Havis Amandan patsaan luota kello 10–17 puolen tunnin välein. Kierroksen hinta on 6 euroa. (HSL:n liput eivät käy erikoislinjalla eikä museoratikkamatkaa voi maksaa matkakortilla.) Kierroksen kesto on reilu 15 minuuttia ja reitti kulkee Aleksanterinkadun, Rautatieaseman, Kaisaniemen ja Kruununhaan kautta takaisin Kauppatorille. Reitti kuuluu monilta osin Helsingin vanhimpiin: jo hevosraitiovaunuille Kauppatori oli tärkeä risteysasema 1890-luvulla.
Matkustajien ehdoton suosikki on kesäkuumalla hyvin "ilmastoitu" avoin perävaunu vuodelta 1919, jossa ei ole seiniä lainkaan. Näitä kesävaunuiksi kutsuttuja perävaunuja käytettiin aina Olympiakesään 1952 asti, ja monen vanhan stadilaisen unelma onkin ollut päästä vielä kerran kokemaan kesävaunun vilpoisaa ja vähän meluisaakin kyytiä. Avoimeen kesävaunuun tuntuu myös liittyvän muistoja enemmän kuin mihinkään muuhun raitiovaunutyyppiin. Myös puinen moottorivaunu pitkine sivusuuntaisine penkkeineen ja messinkisine yksityiskohtineen on tuttu vanhimmille kaupunkilaisille vuosikymmenten takaa.
Museoraitiovaunut ovat palvelleet helsinkiläisiä monissa sellaisissakin kaupunginosissa, joihin ei enää raitiovaunulla pääse: KB-linjalla kuljettiin Kulosaareen ja H-linjalla Haagaan. Linja 10 puolestaan oli vanhan Puu-Pasilan ikioma raitiolinja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
www.stadinratikat.fi tai Daniel Federley, Oy Stadin Ratikat Ab, daniel.federley@stadinratikat.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyPL 100
01022 Kaupunkiliikenne
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Oy Stadin Ratikat Ab järjestää säännöllistä museoraitiovaunuliikennettä Helsingin keskustassa.
HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Korjaus: Liikenne palaa Malminkartanon juna-asemalle 7.9. – perusparannustyöt jatkuvat (linkit lisätty)2.9.2026 12:50:27 EEST | Tiedote
Junaliikenne palaa Malminkartanoon maanantaina 7.9. harvennetulla vuorovälillä ja vain raiteella 1 sunnuntaihin 4.10. asti. Molemmat laiturit saadaan matkustajakäyttöön 5.10. alkaen, jolloin myös liikenne palautuu normaaliksi.
Liikenne palaa Malminkartanon juna-asemalle 7.9. – perusparannustyöt jatkuvat2.9.2026 12:39:13 EEST | Tiedote
Junaliikenne palaa Malminkartanoon maanantaina 7.9. harvennetulla vuorovälillä ja vain raiteella 1 sunnuntaihin 4.10. asti. Molemmat laiturit saadaan matkustajakäyttöön 5.10. alkaen, jolloin myös liikenne palautuu normaaliksi.
Itäväylällä Kalasatamassa otetaan käyttöön kaksikaistainen liikenne keskustaan27.8.2026 14:23:53 EEST | Tiedote
Itäväylälle Kalasatamassa palaa kaksikaistainen liikenne, kun väliaikainen uusi ajokaista keskustan suuntaan otetaan käyttöön 30. - 31.8.2026 välisenä yönä. Itäväylällä on ollut kesän ajan yksi ajokaista poissa käytöstä Junatien sillan rakennustöiden vuoksi.
Korjaus tiedotteeseen: Hakaniemen asemalla uusitaan eteläiset laituritasolle vievät liukuportaat - kulku metroon 1.10. alkaen vain pohjoisesta sisäänkäynnistä27.8.2026 13:15:12 EEST | Tiedote
Liitteenä olevaan karttakuvaan korjattu tietoja. Hakaniemen metroaseman laituritasolta torin puoleisille ratikka- ja bussipysäkeille vievät pitkät liukuportaat lippuhallin ja laiturin välillä suljetaan 1.10.2026. Käyttöikänsä päässä olevat liukuportaat uusitaan ja uudet liukuportaat otetaan käyttöön ennen kuin Kalasataman metrokatko alkaa. Liukuportaiden uusimisen arvioitu kesto on seitsemän kuukautta.
Hakaniemen asemalla uusitaan eteläiset laituritasolle vievät liukuportaat - kulku metroon 1.10. alkaen vain pohjoisesta sisäänkäynnistä27.8.2026 12:59:35 EEST | Tiedote
Hakaniemen metroaseman laituritasolta torin puoleisille ratikka- ja bussipysäkeille vievät pitkät liukuportaat lippuhallin ja laiturin välillä suljetaan 1.10.2026. Käyttöikänsä päässä olevat liukuportaat uusitaan ja uudet liukuportaat otetaan käyttöön ennen kuin Kalasataman metrokatko alkaa. Liukuportaiden uusimisen arvioitu kesto on seitsemän kuukautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme