DNA Welho -liiketoiminta keskitetään yhteen yhtiöön
6.2.2014 13:20:26 EET | DNA Oyj | Tiedote
Antenniverkossa maksu-tv-palveluita tarjoava PlusTV (DigiTV Plus Oy) siirtyi syyskuussa 2013 DNA:n omistukseen. Osana DNA-konsernin viihdepalvelujen kehittämistä DNA yhdistää PlusTV:n ja DNA Welhon koko televisioliiketoiminnan sekä kiinteän verkon laajakaistaliiketoiminnan samaan yhtiöön 1.3.2014. Samassa yhteydessä DigiTV Plus Oy:n nimi vaihtuu DNA Welho Oy:ksi.
PlusTV:n tuote- ja palveluvalikoima paranee ja siirtyy maaliskuussa DNA Welho -brändin alle. Näin DNA:n koko televisioliiketoiminnalla ja kiinteän verkon laajakaistaliiketoiminnalla on jatkossa yksi selkeä brändi, DNA Welho, joka näkyy myös liiketoimintaa hoitavan tytäryrityksen nimessä.
"Muutoksen jälkeen tv- ja laajakaistaliiketoiminta on entistä selkeämpi kokonaisuus, jossa on kattava tuotevalikoima kaapeli-, antenni- ja laajakaistaverkkoon sekä laaja ja monipuolinen osaaminen. Muutos tukee DNA:n strategisia tavoitteita rakentaa Suomen laadukkainta viihdepalvelukokonaisuutta, jolla on myös jatkossa tutkitusti Suomen tyytyväisimmät asiakkaat", kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.
Uudella nimellä jatkavaan yhtiöön siirtyvät kaikki DNA Welho -tuotemerkillä myytävät tuotteet ja palvelut sekä niihin liittyvät asiakkuudet ja henkilökunta. Siirrolla ei ole vaikutusta DNA-konsernin tulokseen eikä henkilöstön määrään.
DNA Welhon televisio- ja kiinteän verkon laajakaistapalvelujen sekä PlusTV:n televisiopalvelujen tilaajat siirtyvät DNA Welho Oy:n asiakkaiksi. Muutos ei vaikuta asiakassuhteeseen, mutta esimerkiksi asiakkaiden laskuilla palveluntarjoajan nimenä on jatkossa DNA Welho Oy. Asiakkaat saavat tiedon muutoksesta suoraan kotiinsa.
Teräväpiirtoa kaapelissa ja antennissa
DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. DNA:n kaapeliverkkoon kuuluu kaikkiaan noin 600 000 taloutta pääkaupunkiseudulla sekä Oulun, Lahden, Kuopion, Turun, Porin, Rauman ja Lohjan talousalueilla. DNA:n teräväpiirtokykyinen VHF-antenniverkko kattaa jo noin 85 prosenttia Suomen talouksista.
DNA:n ja PlusTV:n yhdistymisen ansiosta antennikodeissa voidaan nykyisellä kortilla seurata sekä VHF- että UHF-verkon maksu-tv-tarjontaa. Myös PlusTV:n tilaajat voivat käyttää kaikkia Antenna Ready HD -hyväksyttyjä teräväpiirtolaitteita ja seurata DNA:n antenniverkon teräväpiirtokanavia.
"Antennikodin tv-vastaanotto kannattaa ajanmukaistaa nyt, sillä esimerkiksi alkaneen vuoden kaikki merkittävimmät urheilutapahtumat televisioidaan teräväpiirtona - kuten Sotshin talviolympialaiset, Formula 1 -kausi, jääkiekon MM-kisat ja jalkapallon MM-kisat. Teräväpiirtotarjontaa on sekä maksu-tv-kanavilla että Ylen uusilla maksuttomilla HD-kanavilla", Väisänen kertoo.
Uudistuneiden pakettien kaikkia kanavia - teräväpiirtotarjontaa myöten - pääsee seuraamaan DNA:n antenniverkon näkyvyysalueella, kun kiinteistössä on DNA:n lähettimeen suunnattu VHF-antenni ja kotona Antenna Ready HD -merkitty vastaanotin.
Lisätietoja:
kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen, DNA Oy puh. 044 040 0168, pekka.vaisanen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Matkaviestinverkon tiedonsiirto yleistyy edelleen nopeasti, ja DNA:n 3G- ja 4G-verkkoihin rakennetaankin jatkuvasti lisää nopeutta, kapasiteettia ja tukiasemia. DNA:n liikevaihto vuonna 2012 oli 769 miljoonaa euroa ja liikevoitto 56 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli kolme miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon asiakkuutta. DNA ja WELHO ovat DNA Oy:lle rekisteröityjä tavaramerkkejä. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi.
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Yhdessä katsomme turvallisempaan ja älykkäämpään tulevaisuuteen. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. Asiakkaamme ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Meidät on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Syyslomalle ulkomaille? Yhdellä mokalla puhelin voi päätyä väärään verkkoon, DNA kokosi viisi vinkkiä matkailijalle9.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Syyslomamatkalla puhelinta käytetään helposti aivan kuten kotona: navigointiin, yhteydenpitoon, sosiaaliseen mediaan ja videoiden katseluun. Ulkomailla verkon valinta ja datan hinnoittelu voivat kuitenkin poiketa kotimaan käytännöistä. DNA muistuttaa matkailijoita tarkistamaan liittymänsä ehdot ennen lähtöä. Samalla DNA:n Reissudata on uudistunut viidessä suositussa matkakohteessa: alle 20 eurolla saatava datapaketti kasvaa yhdestä gigatavusta kymmeneen gigatavuun.
Travelling abroad during the autumn holiday? One mistake can connect your phone to the wrong network – DNA shares five tips for travellers9.10.2026 08:55:00 EEST | Press release
On an autumn holiday trip, people often use their phones just as they do at home: for navigation, staying in touch, social media and watching videos. However, network selection and data pricing abroad may differ from the practices in Finland. DNA reminds travellers to check the terms of their mobile subscription before departure. DNA Travel Data service has also been upgraded in five popular travel destinations: the package, available for under €20, now includes ten gigabytes of data instead of one.
Kestävyysmielikuva vaikuttaa tyytyväisyyteen – DNA sai yritysasiakkailta mobiilialan korkeimman kestävyysarvion EPSI-tutkimuksessa5.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
DNA sai yritysasiakkailta mobiilialan korkeimman tuloksen EPSI Ratingin vuoden 2026 kestävyysindeksissä. Samalla tutkimus osoittaa DNA:n säilyttäneen vahvan asiakastyytyväisyyden yritysmarkkinan yleisestä heikkenemisestä huolimatta. DNA sai vertailun parhaat arviot odotuksissa, palvelulaadussa ja rahalle saatavassa vastineessa.
Sustainability perceptions drive satisfaction – DNA receives the highest sustainability rating in the mobile industry from business customers in the EPSI Survey5.10.2026 07:00:00 EEST | Press release
DNA received the highest score in the mobile industry from business customers in EPSI Rating’s 2026 Sustainability Index. The study also shows that DNA has maintained strong customer satisfaction despite an overall decline in the corporate market. DNA achieved best ratings in comparison for customer expectations, service quality, and value for money.
Toimi näin, jos epäilet tietojesi vuotaneen käyttämäsi palvelun tietomurrossa2.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Tietomurroista ja tietovuodoista on jälleen uutisoitu viime viikkoina runsaasti. Nykyään henkilötietoja on tallennettuna lukuisiin verkkopalveluihin, sovelluksiin ja asiakasrekistereihin. Vaikka käyttäisi tunnettuja ja luotettavia palveluita, voivat myös ne joutua tietomurron kohteeksi. Tietomurron vaikutukset eivät yleensä pääty itse tietomurtoon, vaan vuotaneita tietoja voidaan hyödyntää pitkään esimerkiksi kalasteluyrityksissä, tilien kaappauksissa ja identiteettivarkauksissa. DNA:n kuluttajaliiketoiminnan lisäarvopalveluista vastaava johtaja Heidi Havastila kertoo, miten mahdollisen tietovuodon vaikutuksia voi pienentää ennalta ja mitä kannattaa tehdä, jos epäilee omien tietojensa vuotaneen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
