The CatchBoxista Suomen edustaja kansainväliseen Business Model Competitioniin
BMC on maailmalla nopeasti kasvava uusi markkinainnovaatiokilpailu, jossa arvioitavana ei ole enää startupin idea tai tuote vaan systemaattinen kyky rakentaa monistettavaa polkua kohti maksavia asiakkaita. ”Tehtävä kilpailijoille ei ole yksinkertainen ja siksi tärkeintä kokonaisuudessa ei olekaan pelkkä pitchaaminen vaan uusien asiakaskehitysmenetelmien ja -työkalujen omaksuminen” sanoo kilpailun Suomeen tuoneen uuden HUB13 –kiihdyttämön toimitusjohtaja Ola Sundell.
”Kilpailulle on selvää kysyntää, sillä asiakkaat, markkinointi ja myynti ovat ne kysymykset, jotka startupit tyypillisesti jättävät liian vähäiselle huomiolle. Ottamalla asiakkaat alusta systemaattisesti mukaan, myös visio ja tuote kehittyvät yksinkertaisemmiksi, kohdennetummiksi ja selkeämmiksi arvolupauksiksi asiakkaille lisäten merkittävästi startupin mahdollisuutta menestyä” jatkaa kilpailun maajohtajana myös toimiva Sundell.
Kilpailua järjestävän tiimin kunniahimoinen tavoite on nostaa Suomen kansallinen kilpailukyky uudelle tasolle tuomalla yrittäjyys- ja innovaatiojärjestelmän keskiöön uudet nopeammat ja markkinalähtöisemmät innovoimismallit. Suomen BMC:n taustajoukkoihin lukeutuukin jo useita kansallisesti merkittäviä muutosagentteja kuten Ilkka Halava, Mikael Jugner, Anna Sorainen ja Taneli Tikka. Edellä mainituista kolme ensimmäistä olivat myös valitsemassa voittajaa finaalissa. ”Seuraavaksi tuomme yritykset ja instituutiot mukaan ja yhteistyö esimerkiksi Helsingin kaupungin kanssa on jo pitkällä. Upeinta tässä on, että kaikki projektiin osallistuvat näkevät vanhojen mallien puutteet ja sen suuren aukon, jonka tämä tulee paikkaamaan” summaa Ola Sundell.
The International Business Model Competition (IBMC)
IBMC on viidettä vuotta järjestettävä korkean profiilin kansainvälinen kilpailu, joka korvaa perinteiset liiketoimintasuunnitelma- ja liikeideakilpailut. Kerran vuodessa järjestettävän kilpailun finaali pidetään vuorotellen Harvardin, Stanfordin ja Brigham Young yliopistoissa ja sen perustajiin ja tuomaristoon kuuluvat useat kansainvälisesti arvostetut sarjayrittäjät ja gurut kuten Steve Blank ja Alex Osterwalder. Kilpailun taustalla on globaaliksi muutosvoimaksi kasvanut ja jo Piilaaksoa dominoiva Lean Startup liike, joka haastaa perinteiset tavat ajatella, opettaa ja toteuttaa yrittäjyyttä.
HUB13
HUB13 on Helsingissä Kaisaniemenkatu 13 A:ssa elokuussa 2014 ovet avaava uusi 450 m2 yksityinen startup -kiihdyttämö ja tapahtuma- ja työtila. Tarkoitus on tehdä Helsingin keskustasta entistä selvemmin pääkaupunkiseudun ja koko maan startup-keskus.
Lisätiedot
Ola Sundell, 040-549 47 55
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wanha Satama
Teknologia löytää tiensä keittiötyöhön ja julkiseen ruokapalveluun6.11.2017 07:28:52 EET | Tiedote
Digitalisaation hyödyntäminen ja eKeittiö ovat pian tosiasioita myös keittiötyön arjessa. Tuottava ja tehokas ammattikeittiö -hankkeen tavoitteena on kehittää ammattikeittiössä tehtävää työtä niin, että työprosessit tehostuvat ja kevenevät. Hanke on esillä myös Ateria-tapahtumassa. Julkisen ruokapalvelun ammattilaisille kohdistettu Ateria 2017 -tapahtuma avautuu klo 8.30 tiistaina 7.11.2017 Helsingissä Wanhassa Satamassa.
INFRA 2017 Wanhassa Satamassa 7.3.201728.2.2017 10:52:22 EET | Tiedote
Digitalisaatio, kestävä kehitys ja kaupungistuminen teemoina INFRA 2017 tapahtumassa Wanhassa Satamassa Helsingissä.
Korjaus päivämäärään: Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 7.2.20176.2.2017 12:08:50 EET | Tiedote
Edellisessä tiedotteessa oli virhe päivämäärässä, pahoittelut. Oikea päivämäärä on 7.2.2017. Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.
Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 3.2.20176.2.2017 11:51:10 EET | Tiedote
Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.
Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 3.2.20174.2.2016 14:00:17 EET | Tiedote
Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme