Skepsis palkitsi Luonnontieteellisen museon
2.4.2014 19:53:45 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Luonnontieteellinen museo, joka tunnetaan myös Eläinmuseona, on osa Luonnontieteellistä keskusmuseota. Luonnontieteellinen museo on toiminut nykyisissä tiloissa Helsingin Töölössä jo 90 vuotta.
Museo on suosittu vierailukohde kaiken ikäisille, ja sellaisena hyvin arvokas. Erityisesti lapsille sovitettua tiedettä on tarjolla aivan liian vähän. Luonnontieteellinen museo on onnistuneesti panostanut elämyksellisyyteen ja opettavaisuuteen: museossa esille pääsee ennen kaikkea suomalainen luonto, mutta myös evoluutiohistorian vaikuttavat kokeilut, kuten dinosaurukset ja oikosarviset, ovat näyttävästi esillä.
Viime vuonna julkaistun Tiedebarometrin mukaan vain seitsemän kymmenestä suomalaisesta aikuisesta uskoo, että ihminen on kehittynyt aiemmista eläinlajeista. “Tietoa ekologiasta ja evoluutiosta pitää välittää aina uusille sukupolville”, Skepsiksen puheenjohtaja Otto J. Mäkelä korostaakin.
* * *
Skepsis on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kriittistä ajattelua sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta.
Sokrates-palkinto myönnetään vuosittain taholle, joka on kunnostautunut rationaalisen ajattelun edistämisessä ja tieteellisen tiedon aseman parantamisessa. Palkinto perustettiin vuonna 1995 vastapainona Huuhaa-palkinnolle, joka puolestaan myönnetään pseudotieteen aseman vakiinnuttamisesta. Vuonna 2013 Sokrates-palkinnon sai Helsingin yliopiston järjestämä tiedeviestinnän opintokokonaisuus.
Lisätietoja
Sokrates-palkinto:
Skepsis ry:n puheenjohtaja Otto J. Mäkelä
p. 040 765 5772
chairman@skepsis.fi
Luonnontieteellinen museo:
Tiedottaja Laura Hiisivuori
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS
Helsingin yliopisto
p. 050 576 2960
laura.hiisivuori@helsinki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura HiisivuoriTiedottaja, LUOMUS
Puh:+358 50 576 2960laura.hiisivuori@helsinki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Mäntypistiäiset paljastavat, miksi yhteistyö on elämän voima11.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Mäntypistiäisten toukat puolustautuvat yhteistuumin saalistajia vastaan pusertamalla suustaan pihkaista nestettä. Yhteistyö on yksi voimakkaimmista elämää muovaavista tekijöistä, ja ymmärrystä sen perusmekanismeista hyödynnetään jo monilla aloilla antibioottiresistenssin ehkäisystä syövän hoitoon.
Metsästys ja silakan koko muokkaavat olennaisesti harmaahylkeen tulevaisuutta Itämerellä10.6.2026 14:23:24 EEST | Tiedote
Itämeren kantokyky kestäisi jopa kaksinkertaisen määrän harmaahylkeitä, mutta metsästyskiintiö ja silakan koko vaikuttavat siihen, mihin suuntaan kanta kehittyy. Tutkimus tarkentaa harmaahylkeen kanta-arviota ja antaa päätöksentekijöille selkeät raamit metsästyskiintiöiden asettamiseen.
Tiedekulma lähtee Poriin – Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoita ja professoreita SuomiAreenaan9.6.2026 14:43:36 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto on hyvin edustettuna 23.–26.6.2026 järjestettävässä SuomiAreenassa. Tiedekulma on ensimmäistä kertaa mukana omalla ohjelmallaan ja yliopisto on järjestäjänä SuomiAreenan Ruokapäivässä. Lisäksi Helsingin yliopiston tutkijat ja professorit tuovat tiedenäkökulmaa useissa paneelikeskusteluissa.
Suomen pesimälinnut vähenevät etelässä ja runsastuvat pohjoisessa9.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Pesivien lintujen kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa kuusi prosenttia 20 vuoden aikana, mutta alueelliset erot ovat suuria. Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla lasku on ollut jopa 23 prosenttia.
Kaupunkiympäristö muovaa bakteeristoa, ja sillä voi olla vaikutusta terveyteemme5.6.2026 11:50:13 EEST | Tiedote
Leikkipuistojen keinotekoiset kumimatot, aktiivisesti hoidetut kaupunkien viheralueet ja saasteet muokkaavat bakteeriyhteisöjä. Jo melko pienillä saastepitoisuuksilla voi olla vaikutuksia lasten bakteeristoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme