Navettarakentamisen kustannukset kuriin
Parresta pihattoon
Navettarakennuksien kokoluokka on muuttunut. Sadoista neliöistä on siirrytty tuhansiin neliöihin. Maatilarakennuksissa perinteisesti käytetty puu on vaihtunut uusiin materiaaleihin. Samalla myös rakenteet ja rakenneratkaisut ovat muuttuneet. Suuret, pitkäkestoiset rakennusprojektit vaativat myös erilaista osaamista, projektin hallintaa.
– Uudet navetat ovat nykyisin hyvin pitkälle koneistettuja ja automatisoituja. Uusi tekniikka on lisännyt hintaa ja asettanut myös itse rakennukselle uusia, kustannuksia lisääviä haasteita, Roininen sanoo.
Roinisen mukaan kustannuksia ovat lisänneet myös eläinten hyvinvointiin ja ympäristöön liittyvät vaatimukset. Hyvinvointitarpeet kohdistuvat monelta osin tilatarpeiden lisäämiseen kasvattaen navettarakennuksen pohjapinta-alaa.
Jokaisen lisäneliön verottomaksi hinnaksi voidaan laskea 500 €/m2. Myös tuetun rakentamisen tuen saannille asetetut erityisehdot ovat vaikuttaneet navetan hintaan rakennus- ja paloteknisten ja toiminnallisten vaatimusten kautta.
– Käytännössä tuki on kuitenkin välttämätön. Ilman tukea Suomeen ei nousisi kovinkaan monta uutta navettaa, Roininen huomauttaa.
Uuden navetan suunnittelussa usein toiveet ja halut ohjaavat ratkaisun valinnassa yrityksen kannattavuuden jäädessä taka-alalle. Navetasta tehdään helposti turhan hienoja ja kalliita. Toiveita ja haluja ruokkivat lisäksi alalla toimivat rakennus-, rakenne-, kone- ja laitemyyjät. Yli-investointi vain harvoin lisää maidontuotantoa kannattavasti.
Mistä säästöä investointiin
Yksittäisellä rakenneratkaisulla tai rakenneosalla voidaan vaikuttaa vain hyvin vähän navetan hintaan. Kustannussäästö saadaan useasta pienestä asiasta, hyvistä hankinnoista ja ammattimaisesti johdetusta rakennusprosessin läpiviemisestä.
– Tällaisia ovat mm. laadukkaat suunnitelmat, realistiset ja pitävät aikataulut, jatkuva kustannusten seuranta, kilpailutus, selkeät urakkarajat, kirjalliset sopimukset sekä alan ammattilaisten käyttö kaikissa toteutusvaiheissa. Ammattilaisten käytöstä on oltava valmis myös maksamaan. Säästö saadaan rakennuksen valmistumisesta ajallaan, Roininen muistuttaa.
Maatilarakentamisessa on mahdollisuuksia
Uudet, suuremmat navettarakennukset luovat myös mahdollisuuksia uusille toimijoille. Pienet, omistajavetoiset rakennusliikkeet osoittautuivat Tyyppinavetta-hankkeen aikana kaikkein parhaimmiksi. Lisätarvetta alueellisesti toimiville pienille ja keskisuurille maatilarakentamiseen erikoistuville rakennusliikkeille on olemassa. Yksi uusi nykyaikainen navettarakennusinvestointi luo noin 10.000 työtuntia, josta tilan lähialueelle jää vähintään 60-70 prosenttia. Navettarakentaminen on myös työvoimapoliittisesti merkittävä tekijä.
Lisätietoja: Ari Roininen, Tyyppinavetta-hankkeen projektipäällikkö, 040 7044 844
Tyyppinavettahankkeen loppuraportti: http://www.mtk.fi/maatalous/tyyppinavettahanke/tyyppinavetta_loppuraportti/fi_FI/tyyppinavetta_loppuraportti/
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Valkoposkihanhiongelma kärjistyy – kansalliset ratkaisut tarvitaan heti27.5.2025 10:27:55 EEST | Tiedote
Ennakkoarvioiden mukaan keväällä 2025 valkoposkihanhien aiheuttamat maatalousvahingot saattavat kasvaa ennätyksellisen suuriksi. Vakavia vahinkoja syntyy jälleen aiempaa laajemmalla alueella. Pohjois-Karjalassa herää jo huoli karjankasvatuksen tulevaisuudesta: mitä tehdään, jos hanhet syövät kaiken rehuksi tarkoitetun sadon? Viljelijöiden sietokyky on ollut koetuksella jo pitkään.
Mediakutsu: Retki maalle Vuoden Kokin ja Vuoden Tarjoilijan seurassa 3.6.21.5.2025 14:54:29 EEST | Kutsu
Lähde mukaan tutustumaan suomalaiseen maatalouteen Vuoden Kokin Simo Harrivaaran ja Vuoden Tarjoilijan Janika Tiensuun seurassa! Ravintola-alan kirkkaimmat tähdet kohtaavat maatalouden huippuammattilaiset aidossa ja elämyksellisessä ympäristössä. Retken aikana sukelletaan Sastamalassa monipuolisten maatilojen ja kotimaisen ruoantuotannon ytimeen.
MTK: Karhun ihmisarkuutta ei vahvisteta ilman laajaa kannanhoidollista metsästystä21.5.2025 10:02:22 EEST | Tiedote
MTK pitää maa- ja metsätalousministeriön valmistelemaa karhukannan hoitosuunnitelman luonnosta puutteellisena ja osin ristiriitaisena. Vaikka tavoitteet karhukannan ihmisarkuuden ylläpitämisestä ja alueellisten vaikutusten huomioimisesta ovat kannatettavia, jäävät esitetyt toimenpiteet riittämättömiksi. MTK vaatii suunnitelmaan muutoksia, erityisesti kannanhoidollisen metsästyksen laajentamista.
MTK lähetti kirjelmän EU-budjetista päättäjille20.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
MTK on lähettänyt kirjelmän pääministeri Petteri Orpolle, eduskuntapuolueiden puheenjohtajille sekä EU-komission Suomen edustustolle koskien tulevien vuosien EU-budjettia. Kirjelmässä korostetaan maatalous- ja maaseutupolitiikan rahoituksen tärkeyttä ja esitetään konkreettisia vaatimuksia rahoituksen turvaamiseksi. On muistettava, että oma ruoka on keskeinen osa puolustusta ja turvallisuutta.
Suoma ry selvitti: suomalaiset haluavat tänä kesänä helppoa matkailua – maaseutumatkailu tarjoaa juuri sitä, ja enemmän20.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset aikovat viettää kesälomansa kotimaassa. Lomakohteen valintaan vaikuttavat helppouden lisäksi myös turvallisuus, edullisuus, kiinnostavat kohteet ja ilmastosyyt. Maaseutumatkailuyrittäjät eri puolilla Suomea vastaavat kasvavaan kysyntään tarjoamalla kiireettömiä, luonnonläheisiä ja tunnelmallisia lomia, jotka houkuttelevat niin lapsiperheitä kuin aikuisia matkailijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme