Väitös: Kiinalainen teologi T.C. Chao sovelsi kristologiaansa kiinalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan
Tutkimus osoittaa, että Chao otti teologisessa ajattelussaan kristologian kulttuurisen ja yhteiskunnallisen kontekstin haasteen vakavasti.
− Chao etsi tasapainoa kristologian absoluuttisuuden ja muuttumattomuuden sekä kiinalaisen kontekstuaalisen sovellutuksen välillä, väittelijä kirjoittaa.
T.C. Chaon kristologisen tulkinnan lähtökohta oli luomisen teologia, erityisesti teologinen antropologia. Kristologian antropologinen perusta ei merkinnyt kuitenkaan Chaolle antroposentristä Kristus-tulkintaa.
Yongtao Chenin mukaan Chaon kristologia on samanaikaisesti sekä antroposentristä että teosentristä, mutta kiinalaisessa kulttuurissa kristologia tulee ymmärrettäväksi vain antropologian kautta, jonka tulee siten olla kristologisen tulkinnan lähtökohta.
Väittelijän oma kiinalaisen kontekstuaalisen kristologian hahmotelma nojaa puolestaan kiinalaisen kulttuurin paradigmaan, jonka mukaan sekä yksilön että yhteiskunnan arvojen ja etiikan perustana on eettisesti korkeatasoisten yksilöiden esimerkki.
Tutkimuksessa on vertailtu T.C. Chaon kristologiaa viiden muun huomattavan kiinalaisen teologin kristologisten näkemysten kanssa.
Dogmatiikan oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus: "Chinese Christ: The Christology of T. C. Chao", järjestetään 11.6.2014 kello 12 Helsingin yliopistossa, osoitteessa Fabianinkatu 26, 3. krs. (F26 juhlasali).
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Prof. of Interdisciplinary Studies, Philip L. Wickeri, The Graduate Theological Union, (Berkeley CA, USA), ja kustoksena on professori Pekka Kärkkäinen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis-palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/45337
Väittelijän yhteystiedot: Yongtao Chen, s-posti: yongtao.chen@helsinki.fi
Lisätietoja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tulevista väitöksistä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/teol/tdk/tiedotteet/vaitos.htm
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Rautio
tiedottaja
Teologinen tiedekunta
PL 4 (Vuorikatu 3)
00014 Helsingin yliopisto
Puh. 02941 24050, 050 415 5531
sähköposti: pekka.rautio@helsinki.fi
www.teologia.fi
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme