STTK: Uusi kasvupaketti luo uutta työtä ja turvaa nykyisiä työpaikkoja

Jaa

 Tiedote, vapaa julkaistavaksi

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on tyytyväinen hallitusneuvotteluissa sovittuun uuteen kasvupakettiin.
- On hienoa, että puolueet kykenivät muuttamaan aikaisemmin tehtyjä päätöksiä kasvunäkymien heikentymisen vuoksi. Asunto- ja korjausrakentamisen panostukset. liikenneinvestoinnit sekä pk-yritysten rahoituksen pullonkauloihin puuttuminen ovat omiaan antamaan vauhtia Suomen pysähtyneelle taloudelle. Kasvupaketilla luodaan uutta työtä ja turvataan nykyisiä työpaikkoja, arvioi STTK:n yhteiskuntapoliittisen yksikön johtaja Jukka Ihanus.

STTK:n mielestä keskituloisten palkansaajien ostovoiman turvaaminen asteikkotarkistuksella ja uusi lapsivähennys ovat tervetulleita ratkaisuja.
- Viime vuosien veropolitiikassa on keskitytty huolehtimaan elinkeinoelämän kilpailukyvystä. Odotettavissa oleva maksujen nousu ja välillisen verotuksen kiristyminen heikentävät ostovoimaa ensi vuonna. Palkansaajan mahdollisuudet pitää yllä kotimaista kysyntää ja työllisyyttä ovat tehtyjen päätösten jälkeen aiempaa paremmat, Ihanus toteaa.

STTK on huolissaan pitkäaikaistyöttömyyden jatkuvasta kasvusta.
- On tärkeä muistaa 1990-luvun laman opetukset: tuolloisen laman pitkä varjo ulottuu edelleen Suomen kasvuedellytyksiin. Korkean työttömyyden ja lisääntyvän pitkäaikaistyöttömyyden hinta yhteiskunnalle on kova. STTK toivoo hallitukselta budjettiriihessä uusia ratkaisuja pitkäaikaistyöttömyyden kasvun taittamiseksi esimerkiksi koulutuksen keinoin.

Lisätietoja: Jukka Ihanus, puhelin 050 463 9929.

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK:n hallitus antaa maan hallituksen puolivälitodistuksen arvosanaksi heikko9.6.2025 13:11:10 EEST | Tiedote

STTK:n hallitus antaa maan hallituksen puolivälitodistukseen sosiaaliturvan ja työlainsäädännön uudistamisesta arvosanaksi heikko. - Työelämää on heikennetty ja sosiaaliturvaa leikattu nopeasti erittäin kehnolla valmistelulla. Vaikutusarvionti on ollut puutteellista, ja kolmikantavalmistelu lähinnä irvokasta näytelmää, puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Hallituksen kevättodistukseen nelonen tulee myös tasa-arvon takapakista. - Tasa-arvoa heikentävät esimerkiksi vientimalli, määräaikaisuuksien ja henkilöperusteisen irtisanomisen perusteluiden väljentäminen, tehoton palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano ja lapsiperheiden etuuksien leikkaukset, Palola listaa. STTK:n hallituksen mielestä Suomeen luodaan nyt tulevaisuuden köyhälistö. - Kun leikataan etuuksia ja heikennetään palveluita, vaikutukset näkyvät viiveellä. Hyvinvointivaltion rakenteiden romutus on täydessä vauhdissa. STTK ihmettelee myös hallituksen poukkoilevaa talouspolitiikkaa. - Tänään tehdään tätä, huomenna kokeillaan jotain

STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä15.5.2025 11:02:42 EEST | Tiedote

Orpon hallituksen puoliväliriihessä tapahtui omituinen rytminvaihdos, kun hallitus yhtäkkiä linjasi satojen miljoonien eurojen veroalennukset ansiotuloihin painottaen suurituloisia. Yhteisöveron alennus heikentää valtion taloutta lähes miljardin, kun tavoite on lapioida yrityksille investointirahaa. ─ Kaikki tämä sen jälkeen, kun kansalaisille oli kaksi vuotta perusteltu työmarkkinauudistuksia, säästöjä, palveluiden leikkauksia ja etuuksien heikennyksiä ehdottoman välttämättöminä velkaantumisen hidastamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Veroalennuksia on mahdoton ymmärtää myös siksi, että Suomen on panostettava merkittävästi nykyistä enemmän varoja puolustukseen ja turvallisuuteen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Palola puhui STTK:n kevään edustajistossa tänään Helsingissä. Hallitus lupasi kaksi vuotta sitten suomalaisille olla vahva ja välittävä. ─ Hallitusohjelman uusi nimi voisi olla ”Kokeillaanpa tätä”. Niin omituinen on suunnanmuutos, joka puoliväliriihessä tap

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye