17 582 hakijaa Oulun yliopiston suomenkielisiin koulutuksiin
31.3.2023 14:21:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Hakijoiden kokonaismäärä ei poikkea huomattavasti viime vuoden tasosta eikä hakukohteiden kiinnostavuudessa ole suuria muutoksia. Suosituimmat koulutusalat tässä yhteishaussa olivat lääketiede (4002), psykologia (2378) ja kauppatieteet (2070).
Luokanopettajien koulutukseen hakee 1379 hakijaa. Jonkin verran kasvua on hakijoiden määrässä useisiin kasvatustieteiden alan koulutuksiin.
”Ilahduttavasti hakijoiden määrä on kasvanut myös useisiin teknillisen alan sekä ICT-alan tutkinto-ohjelmiin. Esimerkiksi prosessitekniikan, rakennus- ja yhdyskuntatekniikan sekä terveys- ja hoitotieteiden hakijamäärät kasvoivat. Kiitokset kaikille hakijoille luottamuksesta”, sanoo Oulun yliopiston markkinoinnista vastaava johtaja Marja Jokinen.
Toisessa yhteishaussa kandidaattiohjelmien pääasiallinen valintatapa on todistusvalinta. Lisäksi järjestetään valintakokeita touko-kesäkuussa. Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 29.5. ja valintakoevalinnan tulokset viimeistään 7.7.
Avoimen väylän kautta 250 hakijaa
Samaan aikaan avoinna olleessa avoimen väylän haussa Oulun yliopistoon haki 250 hakijaa. Avoimen väylän kautta voi saada opiskelupaikan yliopistossa, kun on suorittanut avoimessa yliopistossa vaaditun määrän opintoja hyvin arvosanoin. Haussa on Oulun yliopistossa avoinna opiskelupaikkoja kandidaattiohjelmissa 255 ja maisteriohjelmissa 34.
Yhteyshenkilöt
Kehittämispäällikkö Anne Talvio, Oulun yliopisto, opiskelijavalintapalvelut, puh. 040 7558 511, sähköposti: Anne.Talvio@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, Oulun yliopisto, puh. 040 7161 387, sähköposti: Tiina.Pistokoski@oulu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn4.11.2026 05:50:00 EET | Tiedote
Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.
Turvallinen luokkahuone syntyy pienistä asioista3.11.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Lapsen ominaisuudet tai kyvyt eivät automaattisesti selitä hänen vaikeuksiaan osallistua kouluopetukseen. Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että usein ratkaisevaa on se, miten koulun arki ja oppimisympäristö on järjestetty.
Sähköverkosta riippumattoman energiaomavaraisen mobiilitukiaseman testi alkaa2.11.2026 06:56:00 EET | Tiedote
Voiko mobiilitukiasema toimia kokonaan ilman sähköverkkoa? Oulun yliopiston 6G-tutkijoiden vetämänä käynnistyy sähköverkosta riippumattoman tukiaseman vuoden mittainen arktinen testijakso. Aurinko- ja tuulivoimaa, akkuvarastointia sekä vetypolttokennoa yhdistävässä pilotissa tutkitaan, miten mobiiliyhteydet voidaan ylläpitää syrjäisillä alueilla ilman sähköverkkoa.
Kahdeksan vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa huipentuu: 6G Summit nostaa esiin 6G:n tulevaisuuden28.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut 6G Waves -lehden kahdennentoista ja samalla viimeisen numeron. Lehtiin on dokumentoitu, kuinka seuraavan sukupolven langattoman viestinnän tutkimus on edennyt visiosta käytännön toteutuksiin. Lehti julkistettiin ja tutkimusohjelman keskeiset saavutukset esitellään tänään Helsingissä Finlandia-talossa järjestettävässä 6G Summit -tapahtumassa.
Oulun yliopisto rakentaa ennakoivaa 6G-verkkoa yhdessä Nokian, NVIDIA:n, DNA:n, Keysightin ja MediaTekin kanssa26.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto käynnistää kansainvälisen 6G-ROCKET-hankkeen, jossa kehitetään yhteyskatkokset ennakoivaa mobiiliverkkoa. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana alan keskeisistä yrityksistä Nokia, NVIDIA, DNA, Keysight ja MediaTek sekä tutkimuskumppaneina Bostonin Massachusettsin Northeastern University ja Tokion yliopisto. Hanke on osa Business Finlandin 6G Bridge -ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

