Väitös: Hevosen puunpurennan taustalla hormonit ja perinnöllinen taipumus

Aiempien tutkimusten mukaan hevosista noin 2-10 % ilmentää puunpurentaa. Puunpurennalla tarkoitetaan käyttäytymistä, jossa hevonen jännittää kaula­lihaksensa ja päästää korahtavan äänen joko tukemalla samalla hampaitaan jotain pintaa vasten tai ilman tukipintaa. Osa hevosista käyttää tähän toimintoon jopa 8 tuntia päivässä, jolloin käyttäytyminen muistuttaa addiktiota.. Hemmannin mukaan puunpurijoilla plasman greliinipitoisuus on korkeampi, ja leptiinipitoisuus alhaisempi kuin verrokkihevosilla. Lisäksi leptiinipitoisuus oli alhaisin niillä hevosilla, joiden puunpurentaintensiteetti oli ruokailun yhteydessä suurin. Näiden hormonien vaikutus on vastakkainen siten, että leptiini korkeina pitoisuuksina hillitsee makeanhimoa ja greliini puolestaan lisää ruokahalua. Kahden tunnin välein tehdyissä vuorokausimittauksissa puunpurijoiden ja niiden verrokkien välillä ei sen sijaan havaittu eroja plasman stressihormonien (kortisoli, beta-endorfiini, ACTH) pitoisuuksissa.

Puunpurennan periytyvyys suomenhevosilla (111 puunpurijaa ja 285 ei-puunpurijaa) lineaarisella isämallilla määritettynä oli melko korkea, 0.68. Tätä puunpurennan perinnöllistä osuutta kuvaava muuttujaa ei ole selvitetty muissa hevospopulaatioissa. Hemmann keräsi puunpurijoista taustatietoa omistajakyselyin, ja puunpurenta näyttää ilmenevän suomenhevosilla kuten muillakin tutkituilla roduilla, enimmäkseen ruokailun jälkeen sekä oletettavasti stressaavissa tilanteissa.

Lisäksi Hemmann tutki ehdokasgeenianalyysissä, liittyvätkö muutamat muilla eläimillä ja ihmisellä stereotyyppiseen käyttäytymiseen assosioituneiden geenien yhden nukleotidin muutokset (SNP:t) puunpurentaan. Tutkittuja geenejä olivat greliini, greliinireseptori, leptiini, dopamiinireseptori, opioidireseptori, kadheriini-2, serotoniinireseptori ja semaforiini. Hemmanin tutkimuksessa minkään näistä geeneistä ei todettu olevan suoraan yhteydessä puunpurentaan tutkitussa hevosryhmässä, joka koostui 98 puunpurijasta ja 135 verrokista.

Vähäisen karkearehun määrän, kuiviketyypin sekä hevosten välisten fyysisten kontaktien puuttumisen on muissa tutkimuksissa havaittu lisäävän puunpurentaa. Puunpurennan estämisestä fyysisin rajoittein voi kuitenkin olla haittaa hevosen hyvinvoinnille. Nykyisin suositellaankin muokkaamaan hevosen olosuhteita hevoselle luonnollisemmiksi puunpurennan vähentämiseksi.

Hemmannin tutkimuksen perusteella näyttää, että hevosella on oltava ominaisuuteen altistavat geenit, jotta ulkoinen tekijä voi saada aikaan puunpurennan ilmenemisen. Ominaisuuteen vaikuttavien geenien määrää ei Hemmanin tutkimuksen perusteella voida määrittää, mutta genominlaajuinen SNP-tutkimus suuressa hevospopulaatiossa voisi selvittää asiaa. Tutkimuksessa löydetyn korkean perinnöllisen arvon perusteella puunpurentaan on syytä suhtautua vakavasti hevosjalostuksessa.

FM Karin Hemmann väittelee Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopiston päärakennuksen auditoriossa XII (Unioninkatu 34) perjantaina 5.9.2014 kello 12 aiheesta

"Crib-biting in horses: a physiological and genetic study of candidate causative factors”

Väitöskirjan elektroninen versio: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-9991-5