
Julkisten palveluiden asiakastyytyväisyystutkimus: Suomalaiset tyytyväisimpiä linja-autopalveluihin
Julkisen liikenteen asiakastyytyväisyysmittaus tehtiin lokakuussa 2012. Haastatteluun osallistui vain sellaiset henkilöt, jotka viimeisten 12 kuukauden aikana olivat käyttäneet julkista liikennettä. Iältään haastatellut olivat 18-79 -vuotiaita.
- Julkisen liikenteen palveluja analysoitiin asiakastyytyväisyyden ja -uskollisuuden mittareilla. Mittareina tutkimuksessa olivat imago, asiakasodotukset, tuotelaatu, palvelulaatu ja hinta-laatusuhde, kertoo tutkimuksen tehneen EPSI Finlandin analyytikko Patrik Levlin.
Levlinin mukaan asiakkaiden tyytyväisyys linja-autopalveluihin on kokonaisuutena erittäin hyvällä tasolla. Linja-autopalvelut olivat asiakastyytyväisyyden kärjessä myös kaikissa tutkituissa asioissa verrattuna junaan ja HSL:n järjestämiin liikennepalveluihin. Linja-autot saivat ykköspaikan selkeällä erolla muuhun julkiseen liikenteeseen.
Tutkimusta on tehty useana vuonna, jolloin kehitystä voidaan seurata. Jo vuonna 2011 linja-autopalvelut saavuttivat erittäin hyvän tyytyväisyysasteen. Vuonna 2012 parannusta edelliseen vuoteen oli vielä 0,3 yksikköä.
Julkisten liikenteen asiakastyytyväisyysmittaus on osa kansainvälistä julkisten palveluiden asiakastyytyväisyystutkimusta. Se on tehty samaan aikaan ja samalla tavalla Pohjoismaissa ja muutamissa muissa Euroopan maissa. Julkisen liikenteen lisäksi asiakastyytyväisyyttä mitataan terveydenhuollossa, peruskoulussa ja rikospoliisin toiminnassa. Suomessa tutkimuksen tekijänä on EPSI Finland Oy.
Lisätietoja: viestintäpäällikkö Saara Remes, Linja-autoliitto, 0400 411947
analyytikko Patrik Levlin, EPSI Finland, 0400 919 162
Tietoja julkaisijasta
Linja-autoliitto ry on kaikkien Suomessa linja-autoliikennettä harjoittavien ja muita henkilökuljetuspalveluita tarjoavien henkilöliikenneyritysten ammatillinen yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö markkinaehtoisessa, sopimus-ja matkailuliikenteessä.
Liiton tavoitteena on yhteiskunnallisena vaikuttajana turvata jäsenyrityksille kaupunkiliikenteessä ja maanteiden henkilöliikenteessä hyvät, tasapuoliset ja kestävät liiketoimintaedellytykset sekä asiakkaille laadukkaat ja kattavat liikennepalvelut. www.linja-autoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Linja-autoliitto ry
Kuhmolainen Jaakko Kyllönen jatkaa Linja-autoliiton puheenjohtajana19.6.2018 13:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylässä 19.6.2018 pidetyssä Linja-autoliiton 90-vuotisliittokokouksessa valittiin liiton puheenjohtajaksi johtaja Jaakko Kyllönen. Puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan. Jaakko Kyllönen on Kuhmossa kotipaikkaa pitävän A Kyllönen Oy:n/Kattilinjat johtaja. Hän on myös Linja-autoliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen.
Matkamessuilla esillä mielenkiintoisia koti- ja ulkomaan ryhmämatkakohteita19.1.2018 11:02:55 EET | Tiedote
Tammikuun 19. päivänä 2018 avautuvilta Matkamessuilta voi saada monia ideoita bussilla tehtäviin valmismatkoihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kotimaassa matkakohteina on tarjolla mm. kulttuuri- ja taide-elämyksiä, historia-ja luontokohteita, paikallista ruokakulttuuria, festivaali- ja muita tapahtumia. Eurooppaan tehdään bussilla mm viini-, laskettelu- ja muita teemamatkoja.
Reput tulevat –turvallisesti koulutielle3.8.2017 11:34:50 EEST | Tiedote
Useat koulut käynnistävät syyslukukauden viikolla 32. Liikenne lisääntyy ja liikenteessä on paljon pieniä koululaisia, joille koulumatka on uusi asia. Koulunkäynnin aloittaa tänä syksynä noin 63 000 ekaluokkalaista.
Kuhmolainen Jaakko Kyllönen valittiin Linja-autoliiton puheenjohtajaksi20.6.2017 13:21:04 EEST | Tiedote
Jyväskylässä 20.6.2017 pidetyssä Linja-autoliiton liittokokouksessa valittiin liiton puheenjohtajaksi johtaja Jaakko Kyllönen. Puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan. Nykyisellä puheenjohtaja Matti Vainiolla on meneillään 8. toimikausi, joka päättyy vuoden 2017 lopussa. Jaakko Kyllönen on Kuhmossa kotipaikkaa pitävän A Kyllönen Oy:n/Kattilinjat johtaja. Hän on myös Linja-autoliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen.
Bussiala panostaa vastuulliseen toimintaan ja riskien hallintaan4.5.2017 15:16:22 EEST | Tiedote
Linja-autoliitto on käynnistänyt jäsenyrityksilleen eri alueilla toteutettavat Vastuullinen bussiyritys -teematilaisuudet, joissa yrityksille annetaan konkreettisia työvälineitä vastuullisen toiminnan systemaattiseen kehittämiseen. Tämän kevään viimeinen teematilaisuus oli Kuopiossa 3.5.2017.