Palmia pilkotaan – työehdoista pidettävä kiinni
- Kilpailuneutraliteetti ei olisi edellyttänyt Palmian kiinteistö-, siivous-, ja turvapalveluiden yhtiöittämistä. Palmian toimintaa oli jo tehostettu liikelaitosmuotoisena yhteistyössä henkilöstön kanssa. Tätä työtä olisi ollut mahdollisuus jatkaa, mutta poliittista tahtoa ei valtuustossa löytynyt, toteaa JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
JHL seuraa nyt sitä, noudatetaanko uudessa yhtiössä Helsingin kaupunginhallituksen työehtoja koskevaa linjausta. Kaupunginhallituksen mukaan yhtiöittäminen ei tulisi heikentämään perustettavaan yhtiöön siirtyvien palmialaisten työehtoja, koska yhtiössä noudatettaisiin Avaintan sopimusta.
- Kysymys on luottamuksesta ja moraalista. Jos päättäjien sanat syödään heti siirtymä-, tai sopimuskauden päätyttyä ja työehtoja heikennetään, se osoittaa piittaamattomuutta työntekijöitä ja heidän toimeentuloa kohtaan,Eloranta alleviivaa.
Helsingin kaupungilla työskentelevien JHL:läisten keskuudessa luottamus kaupungin päättäjien linjaukseen ei ole korkealla. Syys – lokakuun vaihteessa JHL kysyi, luottaako vastaaja siihen, että kaupunginhallituksen linjaus säilyttää yhtiöön siirrettävien palmialaisten työehdot. Vastanneista yli 70 prosenttia ei luottanut. Heidän mielestä tahtotila ei turvaa työntekijöille yhtään mitään.
Lisätietoja: puheenjohtaja Jarkko Eloranta, 0400 912 399
Yhteyshenkilöt
Jarkko ElorantaPuheenjohtaja
Puh:0400 912 399Linkit
Tietoja julkaisijasta

Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Lagen om småbarnspedagogik i trubbel: barnskötare har inte möjlighet att fortbilda sig trots att branschen lider av arbetskraftsbrist21.8.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ökande arbetslöshet i kombination med allt svårare arbetskraftsbrist håller på att leda till att lagen om småbarnspedagogik, som slutgiltigt träder i kraft år 2030, är fullständigt omöjlig att följa.
Varhaiskasvatuslaki ongelmissa: lastenhoitajilta viety mahdollisuudet jatkokoulutukseen, vaikka ala kärsii työvoimapulasta21.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kasvava työttömyys ja paheneva työvoimapula ovat johtamassa siihen, että vuonna 2030 lopullisesti voimaan astuvaa varhaiskasvatuslakia on täysin mahdotonta noudattaa.
The early childhood education and care sector struggles with workforce shortage, and at the same time childcarers’ paths to further education and training have been blocked21.8.2025 08:00:00 EEST | Press release
The early childhood education and care sector suffers on the one hand from increasing unemployment and on the other hand from a growing shortage of qualified workforce. This is leading towards a situation where it will be quite impossible to comply with those provisions of the Act on Early Childhood Education and Care that enter into full force in 2030.
Tammerfors suger ut arbetstagare för att bekosta jättebesparingar: "Så vitt vi vet har staden ingen onödig personal"18.8.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Tammerfors stad inleder samarbetsförhandlingar idag den 18 augusti. Stadens ledning eftersträvar att minska personalkostnaderna med 10 miljoner euro. Besparingarna hotar 200 personers arbetsplatser och stadsbornas grundläggande tjänster.
Tampere repii jättisäästöjä työntekijöiden selkänahasta: ”Ei ole tiedossa, että kaupungilla olisi turhia työntekijöitä”18.8.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Tampere aloittaa tänään 18. elokuuta yt-neuvottelut. Kaupungin johto hakee henkilöstömenoista 10 miljoonaa euroa vähennyksiä. Uhattuina ovat 200 ihmisen työpaikat ja kaupunkilaisten peruspalvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme