
Kalsareita lahjoitettiin kodittomille Narinkkatorilla.

Helsingin seurakuntien järjestämään keräykseen lahjoitettiin uusia, käyttämättömiä alusvaatteita, alushousuja, pitkiä kalsareita, aluspaitoja, kerrastoja, sukkia, myös pipoja ja lapasia Narinkkatorilla. Diakoniatyöntekijöiden kojuun tuotiin tavaraa keskiviikkona 29. lokakuuta iltaseitsemään asti.
– On ollut sykähdyttävää nähdä, miten auliisti ihmiset ovat halunneet auttaa. Alusvaatteiden tarpeen ymmärtää meistä jokainen, ja kirkon diakoniatyön kautta apu menee varmasti perille. Aito lähimmäisenrakkaus ja auttamisen ilo eivät todellakaan ole kadonneet tästä kaupungista. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille, sanoo Helsingin seurakuntien tapahtumakoordinaattori Kristiina Vähäkangas kiitollisin mielin.
Iltapäivään mennessä keräykseen oli tullut kokonainen rullakollinen vaatetavaraa. Myös keräyksen varapaikkaan eli Kampin kappeliin oli tuotu alusvaatteita alkuviikosta. Perjantaihin asti uusia, käyttämättömiä alusvaatteita otetaan vielä vastaan Kampin kappelilla Narinkkatorilla, jos keskiviikkona ei ehtinyt mukaan.
Uusien, käyttämättömien alusvaatteiden keräys järjestettiin seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikolla, jolloin Narinkkatorilla ennakkoäänestyspaikan yhteydessä oli Hyvän tekemisen tori, josta alusvaatekeräys on yksi osa.
– Idea "kalsarikeräyksestä" on lähtöisin seurakuntien diakoniatyöntekijöiltä, jotka ovat huomanneet asunnottomilla olevan pulaa erityisesti vaihtoalusvaatteista. Vaikka he pääsisivätkin pesemään vaatteitaan jossakin, monesti heillä ei ole ollut vaihtaa mitään puhdasta ylle edes vaatteiden pesun ajaksi, kertoo vs. johtava diakoniatyöntekijä Ulla Mäenpää Herttoniemen seurakunnasta. Esimerkiksi Hermannin diakoniatalossa päivätuvan aukioloaikoina on ollut mahdollista pestä vaatteitaan.
Nyt tilanne koheni huomattavasti keräyksen saaman suosion ja lahjoitusten myötä. Keräyksen kautta saadut lahjoitukset jaetaan asunnottomille Myllypuron kirkolla kerran kuukaudessa järjestettävinä asunnottomien öinä perjantaina 14.11. ja 12.12. Kirkolla asunnottomat saavat ruokaa, mahdollisuuden saunomiseen ja yöpymiseen.
Lisätietoa: Vs. johtava diakoniatyöntekijä Ulla Mäenpää, ulla.maenpaa@evl.fi, p. 09 2340 4118.
Tapahtumakoordinaattori Kristiina Vähäkangas, kristiina.vahakangas@evl.fi, p. 09 2340 2524.
Yhteyshenkilöt
Verkkotiedottaja Sirpa Patronen, sirpa.patronen@evl.fi, p. 09 2340 2609
www.kirkkohelsingissä.fi
Sirpa PatronenVerkkotiedottaja
Puh:09 2340 2609sirpa.patronen@evl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä
Jouluradion 20. juhlakautta siivittänyt entistäkin suurempi suosio13.12.2022 10:53:24 EET | Tiedote
Jouluradion 20. juhlakausi on lähtenyt entistä suuremman suosion siivittämänä liikkeelle. Jouluradion nettisivuilla on kauden alkaessa ja sen jatkuessa jälleen ollut enemmän kävijöitä kuin viime vuonna.
Yhteinen kirkkovaltuusto teki kuluneen nelivuotiskautensa viimeiset päätökset – säästökuuri jatkuu Helsingin seurakuntayhtymässä9.12.2022 12:20:56 EET | Tiedote
Yhteisen kirkkovaltuuston nelivuotiskausi päättyi torstain 8.12. kokoukseen. Kuluneella kaudella kirkkovaltuusto on tehnyt poikkeuksellisen merkittäviä päätöksiä. Viimeisessä kokouksessaan kirkkovaltuusto päätti muun muassa seuraavan vuoden talousarviosta, joka jatkaa säästökuuria Helsingin seurakuntayhtymässä.
Helsingin seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä heijastimia ja joulurauhaa1.12.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Kymmenettä kertaa järjestetyssä Helsingin seurakuntien yllätystempauksessa levitettiin hyvää joulumieltä heijastimien avulla.
#JOULURADIO20, MUTTA HOOSIANNA ON NUMERO YKSI22.11.2022 08:00:00 EET | Tiedote
Jouluradion uusi versio Hoosiannasta julkaistaan perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtina 27.11. puolilta öin. Myös musiikkivideo julkaistaan tuolloin Jouluradion nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Tulkaa kaikki -liike lisäsi merkittävästi paikkojaan yhteisessä kirkkovaltuustossa – valtaosa valtuutetuista pitää tärkeänä, että heidän seurakuntansa panostaisi enemmän erityisesti heikompiosaisten auttamiseen21.11.2022 14:22:25 EET | Tiedote
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston valtuutetuista 36 prosenttia on Tulkaa kaikki -liikkeestä.