200 000 litraa simaa ja kymmeniä tuhansia kiloja perunasalaattia päivässä – vapun myynneissä korostuvat perinteiset herkut

Vappu on S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) vuoden neljänneksi vilkkain juhlapyhä joulun, juhannuksen ja pääsiäisen jälkeen.
”Isoin myyntipiikki ajoittuu hieman vuodesta riippuen joko vappuaatolle tai sitä edeltävälle päivälle. Koska tänä vuonna vappuaatto osuu sunnuntaille, arvioimme, että kovimpia myyntipäiviä tulevat olemaan tämän viikon perjantai ja lauantai, joskin myös sunnuntai tulee olemaan tavallista sunnuntaita selvästi vilkkaampi”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa toteaa.
Vapun suosikkituotteisiin lukeutuu muun muassa perunasalaatti, jota myydään vapunpäivää edeltävien kahden päivän aikana yli kymmenkertainen määrä kuin vuoden muina päivinä keskimäärin. Määrä on tätä suurempi ainoastaan uuden vuoden alla, jolloin perunasalaatin menekki on vielä vappuakin suurempaa.
”Toisen vappupiknik-suosikin eli nakkien myynti puolestaan lähes nelinkertaistuu, ja hampurilais- ja hotdog-sämpylöiden myynti kolminkertaistuu. Valmiita munkkeja puolestaan myydään vapun alla seitsemänkertaisesti kuin vuoden muina päivinä keskimäärin, ja simaa yli 200 000 litraa päivässä vapunpäivää edeltävien kahden päivän aikana”, Oksa kertoo.
Vappuostoksissa on S-ryhmän myyntidatan perusteella jonkin verran myös alueellisia eroja.
”Myyntidatamme perusteella Etelä- ja Länsi-Suomessa leivotaan vappuherkkuja itse vähemmän kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Tippaleivät puolestaan eivät erityisemmin maistu pohjoisessa: niitä myydään suhteessa huomattavasti vähemmän Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Keski-Suomessa kuin muissa maakunnissa”, Oksa paljastaa.
Vappuherkkujen lisäksi monen ostoskorista löytyy erilaisia vappukoristeita. Sekä serpentiiniä että ilmapalloja myydään vappua edeltävän viikon aikana noin 50 000 pakettia, foliopalloja puolestaan noin 150 000 kappaletta. Pieni myyntipiikki nähdään myös ylioppilaslakkien myynnissä: niiden myynti kasvaa vuosittain vappuviikolla sekä edeltävään että seuraavaan viikkoon verrattuna.
S-ryhmän myymälät palvelevat vappuaattona 30.4. ja vapun päivänä 1.5. pääosin sunnuntaiaukioloin, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Oman myymälän aukioloajat voi tarkistaa osoitteesta https://www.s-kanava.fi/toimipaikat/. Ruoan verkkokaupan vapaita toimitusaikoja voi puolestaan tarkastella osoitteesta https://www.s-kaupat.fi/.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Oksa, S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja, antti.oksa@sok.fi, puh. 010 768 0699
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään – S-ryhmä valjastaa suurimman valttinsa asiakasomistajien eduksi7.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote
Asiakkaat voivat tulevaisuudessa noutaa Prisman ja Sokoksen verkkokaupan ostoksensa S-ryhmän ruokakauppoihin tulevista ässänvihreistä noutolokerikoista ympäri Suomen. S-ryhmässä on kehitetty suosittua käyttötavarakaupan verkkokauppojen myymälänoutoa usean vuoden ajan ja tällä hetkellä myymälänouto toimii Prismoissa ja Sokoksissa. Tulevina vuosina mukaan valjastetaan S-ryhmän ainutlaatuisen laaja toimipaikkaverkosto, jotta asiakkaiden arki helpottuu entisestään. Tarkoituksena on toimittaa tuotteet asiakkaille nopeasti, edullisesti ja harppauksen ekologisemmin.
S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.
Uusi malli mullistaa työn ja vapaan yhteensovittamisen – 3500 S-ryhmän työntekijää valitsee itse omat työvuoronsa2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi työvuorosuunnittelun malli helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja lisää merkittävästi vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Tänä keväänä noin 3500 työntekijää osallistuu itse aktiivisesti omien työvuorojensa valintaan, kun useat S-ryhmän osuuskaupat käyttävät yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mallia.
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – puheenjohtajana jatkaa Timo Santavuo29.4.2025 14:55:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla S-Etukortilla laajenee S-ryhmän ravintoloihin29.4.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen mobiilisti onnistuu pian entistä useammassa paikassa, kun S-ryhmän kaupoissa suosioon noussut käytäntö laajenee myös ravintoloihin. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain tämän vuoden aikana ravintoloiden maksupäätteiden vaihtuessa uusiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme