Energiaratkaisujen kasvuvaikutukset selvitykseen
21.11.2014 09:41:55 EET | Sitra | Tiedote
Suomi on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 80–95 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Kiihtyvää vauhtia kehittyvien teknologioiden vertailemisessa tarvitaan yhteismitallista tietoa niiden kustannuksista ja hyödyistä pitkällä tähtäimellä.
”Resurssiviisaus ja hiilineutraalius tuovat maallemme uutta kilpailukykyä. Teknologioiden valinnassa on tärkeää huomioida kustannustekijöiden lisäksi niiden tuomat investointi-, kasvu-, työllisyys- ja vientimahdollisuudet. Tällaisen vertailutiedon tuottamiselle on ilmiselvä tarve, ja useat puolueetkin ovat toivoneet sitä”, toteaa Sitran johtaja Mari Pantsar-Kallio.
Nyt käynnistettävä selvitys Energiasektorin cleantech-teknologioiden vaikutukset ja mahdollisuudet tuottaa faktapohjaista tietoa eri kehitysvaiheessa olevista teknologioista verrattuna perinteisiin teknologioihin. Tuloksena syntyy yhteenveto eri teknologioiden vaikutuksista ja niiden kustannus-hyöty -suhteista pitkällä aikavälillä. Tavoitteena on myös tunnistaa tarvittavat ohjauskeinot, joilla yksittäisen teknologian kehittämistä tai käyttöönottoa voidaan edistää.
”Tänään tehtävät päätökset vaikuttavat valintamahdollisuuksiimme vielä useiden kymmenien vuosien päästä. Toivomme, että tämän selvityksen tuottama tieto auttaa osaltaan määrittämään Suomelle elinkeino- ja energiapolitiikan, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen”, toteaa Sitran johtava asiantuntija Tiina Kähö.
Hallituksen keväällä hyväksymän cleantech-strategian tavoitteet ovat niin korkealla, että niihin päästään vain uudenlaisella politiikalla, joka aidosti edistää cleantech-liiketoimintaa. Puhtaan teknologian avulla myös perinteinen teollisuus voi uudistua ja löytää uusia kasvualueita.
Haemme kustannustehokkaimpia keinoja vaihtotaseen parantamiseen
Käynnistettävä selvitys auttaa kartoittamaan, mitkä teknologiat kustannustehokkaimmin johtavat vähähiilisyyteen, luovat pitkällä tähtäimellä uusia työpaikkoja Suomeen, edistävät kasvua sekä parantavat kilpailukykyä. Pitkäaikaisesti alijäämäiseksi painuneen vaihtotaseen kannalta on keskeistä myös analysoida, mitkä teknologiat kustannustehokkaimmin parantavat vaihtotasetta ja kasvattavat energiantuotannon kotimaisuusastetta.
Jotta selvityksestä saadaan mahdollisimman kattava, Sitra on kutsunut koolle ohjausryhmän, jossa on mukana edustajat työ- ja elinkeinoministeriöstä, Elinkeinoelämän keskusliitosta, Energiateollisuus ry:stä, Lähienergialiitosta sekä Uusi energiapolitiikka -ryhmästä. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Sitran johtaja Mari Pantsar-Kallio. Työn aikana avaamme myös yleisölle mahdollisuuden keskustella ja kommentoida selvityksen lähtöoletuksia ja välituloksia.
Selvitykseen haetaan parhaillaan asiantuntija-tekijää. Tarjousaika on 8.12.2014 asti, ja työ käynnistyy joulukuussa. Selvitys valmistuu helmi-maaliskuussa 2015.
Energiateknologioista tarvitaan vertailutietoa
Sitra on aiemmin teettänyt taustaselvityksiä energiamarkkinoista ja mm. asemoinut pääkaupunkiseudun suhteessa maailman johtaviin cleantech-kaupunkeihin, vertaillut tuontipolttoaineen korvaamista kotimaisilla polttoaineilla sekä tutkinut mahdollisuuksia käyttää uusiutuvaa lähienergiaa rakennuksissa. Nyt käynnistymässä oleva selvitys auttaa luomaan kokonaiskuvaa energiasektorin toiminnasta. Se myös antaa hyvän pohjan tulevaisuuden skenaarioiden muodostamiselle sekä kansantaloudellisten vaikutusten arvioinnille.
Tässä selvityksessä tarkastellaan keskitettyä ja hajautettua energiantuotantoa, energiatehokkuutta, älykkäitä ratkaisuja, energian varastointia sekä tuotannon ja kulutuksen joustoa. Tarkastelussa verrataan fossiilisiin polttoaineisiin, ydinvoimaan sekä uusiutuvaan energiaan liittyviä teknologioita keskenään. Uusiutuvan energian osalta tarkastelu ulotetaan koskemaan sekä nykyisin käytössä olevia teknologioita (vesi, biomassa, tuuli ja aurinko) että vasta kehitteillä ja nousemassa olevia cleantech-ratkaisuja. Investointeihin, käyttöön, osaamisen ja infrastruktuurin kehittämiseen sekä ohjauskeinoihin liittyvien kustannusten lisäksi selvitys kartoittaa eri teknologioiden hyötyjä, kuten päästövähennyspotentiaalia, työllistämisvaikutuksia, kotimaisuusastetta, vientimahdollisuuksia ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Kähö, johtava asiantuntija, Sitra
p. 040 591 3847, tiina.kaho@sitra.fi
Tuula Sjöstedt, asiantuntija, Sitran viestintä
p. 050 3738 601, tuula.sjostedt@sitra.fi
Linkit
- Hankinta-ilmoitus selvityksen toteuttajasta
- Sitran julkaisu: Energiainvestointien alue- ja kansantaloudellinen kannattavuustarkastelu
- Sitran julkaisu: pääkaupunkiseutu kansainvälisen tason cleanctech-veturiksi
- Suomen Rakennusinsinöörien Liiton julkaisu: Uusiutuvien lähienergioiden käyttö rakennuksissa
- TEM tiedote 8.5.2014: hallituksen cleantech-strategia
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Enkät: Trygghet och funktionsförmåga – finländarna vill ha en stark och självständig Europeiska unionen8.5.2026 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarnas inställning till Europeiska unionen har förändrats. En gemensam enkät av Sitra och Näringslivets delegation EVA visar att man nu förväntar sig att unionen kan skydda sina medlemsländer, minska skadliga beroenden och agera i en turbulent världspolitisk situation.
Kysely: Turvaa ja toimintakykyä – suomalaiset haluavat vahvan ja omavaraisen Euroopan unionin8.5.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhtautuminen Euroopan unioniin on muuttunut. Sitran ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn yhteinen kysely osoittaa, että unionilta odotetaan kykyä suojata jäsenmaitaan, vähentää haitallisia riippuvuuksia ja toimia maailmanpolitiikan myllerryksessä.
Survey: Security and resilience – Finns want a strong and self-sufficient European Union8.5.2026 01:00:00 EEST | Press release
Finns’ attitudes towards the European Union have changed. A joint survey by Sitra and the Finnish Business and Policy Forum EVA shows that the Union is now expected to be able to protect its member states, reduce harmful dependencies and act effectively in a turbulent global political environment.
Sitras år 2025: Rekordstor finansiering för lösningar som förnyar Finland och för vägkost för hållbar tillväxt28.4.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2025 ökade Sitra avsevärt finansieringen till aktörer som förnyar samhället, och fattade beslut om en särskild satsning på 200 miljoner euro för att förbättra produktiviteten inom den offentliga sektorn och för att finansiera tillväxtföretag. Förutom den populära rapporten Megatrender 2026 sammanställde Sitra en omfattande helhetsbild av förutsättningarna för hållbar tillväxt i Finland. Framtidshuset Sitras arbete och resultat redovisas i verksamhetsberättelsen och bokslutet för år 2025.
Vuosi 2025: Sitralta ennätysmäärä rahoitusta Suomea uudistaviin ratkaisuihin ja eväitä kestävään kasvuun28.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2025 Sitra lisäsi merkittävästi rahoitusta yhteiskuntaa uudistaville toimijoille ja teki päätöksen 200 miljoonan euron erityispanostuksesta julkisen sektorin tuottavuuteen ja kasvuyritysten rahoitukseen. Suositun Megatrendit 2026 -raportin lisäksi Sitra koosti laajan tilannekuvan Suomen kestävän kasvun edellytyksistä. Tulevaisuustalo Sitran työstä ja tuloksista kertoo vuoden 2025 toimintakertomus ja tilinpäätös.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
