Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Saako omalle maalle rakentaa?

11.12.2012 10:00:00 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
Tänä syksynä moni keskisuomalainen hieraisi silmiään luettuaan maakuntalehdestä, että Jyväskylän Nyrölässä evättiin kuusikymppiseltä mieheltä omakotitalon rakennuslupa sillä perusteella, että rakennuspaikka on haja-asutusalueella ja mies on liian vanha. Saako omalle maalle enää rakentaa, ihmetteli MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola MTK Keski-Suomen syyskokouksessa Äänekoskella.

Asutuksen ja rakentamisen keskittämistä perustellaan kestävällä kehityksellä ja hiilijalanjäljellä. Kuitenkin tuoreen väitöskirjan mukaan maalla asuvan hiilijalanjälki on useimmiten pienempi kuin kaupungissa asuvan. - Tuntuu surkuhupaisalta, että kaupunkipäättäjät opettavat maaseutua ekologisuudessa. Pääkaupungissa asunnot tehdään betonista ja lämmitettään kivihiilellä. Maaseutukunnissa suositaan väljiä tontteja, puutaloja ja bioenergialla lämpiäviä asuntoja, muistutti Tiirola.

Kunnan omilla päätöksillä ei ole syytä jatkossakaan rajoittaa taajaman ulkopuolista rakentamista. Asumisen vapaus on perusoikeus. Hyvin suunniteltuna maaseutu- ja kylärakentaminen saattaa olla kunnalle ekologisuuden lisäksi jopa kaikkein taloudellisinta rakentamista.

Myös elinkeinotoimintaa säädellään kaavoituksella. Valitettavan usein kaavojen valmistelijat eivät ymmärrä maaseutuelinkeinoista kovinkaan paljon. Kaavaehdotuksissa on usein yli lainsäädännön meneviä normeja kuten maisematyölupia tai ekologisia vyöhykkeitä. Taloudelliset menetykset saattavat elinkeinonharjoittajille nousta suuriksi. Kaavoittajien ehdotuksiin ei pidä suoraan alistua, sillä valta kaavoitusasioissa on kunnalla.

Osaaminen ja oikea-aikaisuus ovat tärkeitä. Monesta kaavaluonnoksesta on pystytty luottamushenkilöiden ja aktiivisten kansalaisten toimesta siivoamaan rajoitteita pois, kun asioihin on paneuduttu ajoissa ja opeteltu päätöksenteon vaiheet. MTK ja metsänhoitoyhdistykset auttavat jäseniään ja kuntapäättäjiä kaavakysymyksissä.

Kuntien päättäjien pitää jatkossa terästäytyä myös kunnan hankinnoissa. Paikallisten yrittäjien asemaa on parannettava. Hankintalakia on usein tulkittu liian suppeasti. Jatkossa kilpailutukset eivät saa estää lähiruoan, lähienergian tai rakentamisen ja kuljetusten hankintoja lähiseudulta.

MTK:ssa valmistellaan alkuvuodesta kuntapäättäjille jaettavaa opasta, jossa ohjeistetaan myös julkisista hankinnoista. On tärkeää, että verovaroillamme ostetaan suomalaisen lainsäädännön ja normien mukaisesti tuotettuja kotimaisia elintarvikkeita ja rakennetaan julkiset rakennukset puusta. Laadukkaaseen kouluruokaan ei kuntatalous kaadu eikä yhtään homeista rakennusta kannata enää rakentaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola, MTK, puh. 044 538 4280

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kehysriihi ei tuonut ratkaisuja maatalouden kustannuskriisiin, metsäsektori unohtui22.4.2026 22:51:50 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihi ei löytänyt vastauksia maatalouden akuuttiin kustannuskriisiin. Energiaveron palautukseen kahdeksi vuodeksi tehty 10 miljoonan euron korotus ei korjaa tilannetta, jossa satojen miljoonien eurojen kustannusnousut lannoitteisiin ja polttoaineisiin kasaantuvat nopeasti maatiloille. On pettymys, ettei hallitus vastannut MTK:n esitykseen 100 miljoonan euron kriisituesta.

Metsänhoitoyhdistykset uudistavat puukaupan ja metsänomistamisen palveluita22.4.2026 17:00:00 EEST | Tiedote

Metsänhoitoyhdistys-ketjussa kehitetään palveluja niin, että ne vastaavat entistä paremmin tämän päivän metsänomistajien tarpeisiin. Uudistusten ytimessä ovat metsänomistajan tavoitteet. Metsänhoitoyhdistyksissä halutaan varmistaa, että jokainen metsänomistaja saa aiempaa paremmin tietoa erilaisista vaihtoehdoista, niiden vaikutuksista ja siitä, mikä ratkaisu sopii juuri omaan tilanteeseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye