Työllisyyden kuntakokeilua on syvennettävä
KUNTALIITTO TIEDOTTAA
4.12.2014
Vapaa julkaistavaksi heti
Työllisyyden kuntakokeilua on syvennettävä
Kuntaliitto esittää työllisyyspoliittisen kuntakokeilun syventämistä tarkoin rajatulla kuntajoukolla. Muutamat kokeilukunnat voisivat ottaa vastuulleen kaikki alueensa työmarkkinatuen saajien työllisyyspalvelut.
Kuntaliiton hallitus hyväksyi torstaina liiton työpoliittisen ohjelman, joka linjaa kuntien vahvistuvaa roolia työllisyyden hoidossa sekä vaatii kunnille kasvavan roolin hoitamiseen riittävää toimivaltaa ja voimavaroja.
Kuntien vastuu pitkään työttömänä olleiden työnhakijoiden palveluista ja työttömyysturvan rahoituksesta on lisääntynyt jatkuvasti. Työmarkkinatukiuudistuksen ja työttömyyden pitkittymisen myötä kuntien työmarkkinatuen maksuosuudet kasvavat ensi vuonna yli 200 miljoonaa euroa. Tästä lisärasitteesta valtio kompensoi 75 miljoonaa euroa.
- Rahoitusvastuun siirto ei paranna kuntien mahdollisuuksia puuttua pitkittyvään työttömyyteen. Uudistus ei lisännyt kuntien keinovalikoimaa työttömien aktivoinnissa. Uudistus vaikeuttaa erityisesti rakennemuutospaikkakuntien asemaa, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.
Kuntaliiton työpoliittinen ohjelma perää vaikuttavia palveluja ja riittäviä resursseja kunnille työmarkkinatuen rahoitusvastuun vastapainoksi. Perinteisesti työvoimapalvelujen järjestäminen ja työttömien ohjaus on ollut valtion vastuulla, mutta nykytilanteessa palvelut eivät enää kohtaa paikallista tarvetta.
- Kuntaliiton tavoitteena on vahvistaa paikallisia mahdollisuuksia järjestää työmarkkinatuen saajille työllistymistä edistäviä palveluja TE-toimistojen ottaessa vastuun muiden työttömien palveluista, sanoo Kuntaliiton työllisyyspolitiikan erityisasiantuntija Tommi Eskonen.
Hallitusohjelmaan sisältyvä työllisyyden kuntakokeilu jatkuu ensi vuoden loppuun. Kokeilukunnissa on kehitetty uusia palveluja ja toimintamalleja moniammatillisena yhteistyönä.
Kokeilua tulisi Kuntaliiton mielestä syventää niin, että määrätyt kokeilukunnat ottavat vastuulleen kaikki alueensa työmarkkinatuen saajille suunnatut työllisyyspalvelut. Kokeilussa kunnille siirretäisiin kaikki kohderyhmän työllisyyspalveluihin liittyvät resurssit ja toimivaltuudet. Kokeiluun pitäisi pystyä kytkemään paremmin mukaan elinkeinoelämä ja kansalaisjärjestöt.
Jatkokokeilussa tulisi kyetä poikkeamaan nykyisestä lainsäädännöstä, mikä nyt käynnissä olevassa kokeilussa ei ole ollut mahdollista.
- Kunnille on turvattava riittävät resurssit ja valtuudet työllistymistä edistävien palvelujen järjestämiseen, jotta ne pystyvät edistämään työmarkkinatuen saajien työllisyyttä, pitämään pitkittyvästä työttömyydestä aiheutuvat kustannukset kurissa ja turvaamaan osaavan työvoiman saatavuutta, Tommi Eskonen sanoo.
Aikuiskoulutus koottava valtion vastuulle
Kuntaliiton työpoliittisen ohjelman toinen keskeinen esitys on selvittää ammatillisen aikuiskoulutuksen kokoaminen yhteen, jotta aikuiskoulutuksen työelämälähtöisyys ja riittävä resursointi voidaan turvata.
Koko aikuiskoulutus tulisi siirtää valtion rahoitusvastuulle samalla kun selvitettäisiin mahdollisuudet siirtää työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama työpoliittisen aikuiskoulutuksen rahoitus ja hallinnointi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle. TEM varmistaisi edelleen työttömän työttömyysturvan saannin edellytykset ja rahoittaisi kulukorvauksen koulutuksen ajalta.
Kuntaliitto tukee alueellista yhteistyön lisäämistä työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun avulla. Työvoiman palvelukeskuksia on nyt 38 ja niissä on mukana 124 kuntaa. Ensi vuoden alusta tämä kuntien, työ- ja elinkeinotoimistojen ja Kelan yhteinen toimintamalli laajennetaan koko maahan. Vuoden 2015 alusta voimaan tuleva laki velvoittaa TE-toimiston, kunnat ja Kelan hoitamaan lakisääteisiä tehtäviään yhdessä.
Lisätietoja:
Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, 0 400 486 043
Työllisyyspolitiikan erityisasiantuntija Tommi Eskonen, 0 50 3611 052
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Seppäläviestintäjohtaja / informationsdirektör
Puh:+358 50 66743jari.seppala@kuntaliitto.fiTietoja julkaisijasta

Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntamediat satsaavat kehitykseen1.8.2025 10:54:27 EEST | Tiedote
Kuntamediat eli Kuntalehti ja Kommuntorget ottavat seuraavan askeleen panostamalla kehitystyöhön. Jatkossa Kuntalehden nykyinen päätoimittaja Tommy Pohjola ottaa Kommuntorgetin päätoimittajuuden lisäksi vastuun KL-Kustannus Oy:n medioiden kehityshankkeista. Yksi hankkeista on uuden julkaisujärjestelmän käyttöönotto.
Kuntaliitto vetoaa valtioneuvostoon ja ministeriöihin: lakihankkeiden lausuntoaikoja pidennettävä kesälomakaudella26.6.2025 12:10:12 EEST | Tiedote
Kuntaliitto vetoaa valtioneuvostoon ja ministeriöihin, jotta lakihankkeiden lausuntokierroksia ei ajoitettaisi kesälomien ajaksi. Kunnille ei jää kesäkaudella aikaa valmistella ja jättää lausuntoja niitä koskeviin lakeihin ja asetuksiin.
Kuntaliitto selvitti: Suomalaiset samaistuvat vahvasti kotikuntaansa - kiinnostavia kuntakohtaisia eroja18.6.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Mihin kuntiin tai alueisiin samaistut? Kuntaliiton tuore Kuntalaistutkimus osoittaa, että suomalaiset samaistuvat yhä vahvasti kotikuntaansa, erityisesti pienissä kunnissa ja iäkkäämmissä ikäryhmissä. Paikallisuus elää vahvana arjessa, vaikka samaan aikaan Eurooppa ja maakunta kasvattavat merkitystään. Kärkikolmikkona samaistumisessa ovat Suomi, Pohjoismaat ja kotikunta. Kotikuntaansa samaistuvien määrä kuitenkin vaihtelee merkittävästi eri puolilla Suomea. Tutkimuksesta selviää myös, että mitä vahvemmin suomalaiset kokevat kuuluvansa kotikuntaansa, sitä enemmän he luottavat päätöksentekoon ja ovat tyytyväisempiä kunnan palveluihin. Samaan aikaan uudet hallinnolliset rakenteet etsivät vielä paikkaansa ihmisten arjessa: hyvinvointialueet eivät vielä tunnu omilta. Kuntalaistutkimukseen vastasi 10 500 suomalaista 46 kunnasta ja kaupungista. Liitedioista pääsee tutustumaan kuntakohtaisiin tuloksiin. Esimerkiksi Naantalissa ja Inarissa samaistuminen kotikuntaan on poikkeuksellisen vahvaa. S
Joka kolmas kuntapäättäjä on kohdannut häirintää tai uhkailua6.6.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Kolme kymmenestä kuntapäättäjästä on kokenut häirintää tai uhkailua kuluvalla valtuustokaudella, ilmenee Kuntaliiton tuoreesta Kuntapäättäjätutkimuksesta. Häirintää kokevat erityisesti naiset ja näkyvissä luottamustehtävissä toimivat. Häirinnän muodoista yleisimpiä ovat asiaton palaute mediassa (57 %), sanalliset uhkaukset tai aggressio kasvokkain (43 %) sekä maalittaminen (35 %). Sosiaalisessa mediassa tapahtuneet uhkaukset ovat hieman vähentyneet vuodesta 2020. Samalla tutkimus osoittaa myös valonpilkahduksia: keskusteluilmapiiri kunnissa on monin paikoin parantunut.
Vauvarahaa maksavien kuntien määrä kasvussa2.6.2025 09:24:01 EEST | Tiedote
Vauvaraha on yleistynyt erityisesti pienissä kunnissa, joissa etsitään tapoja tukea perheitä ja houkutella uusia asukkaita, selviää Kuntaliiton tuoreesta selvityksestä. Vastasyntyneitä muistetaan jollain tavalla lähes 120 kunnassa, ja vauvarahaa maksetaan 64 kunnassa. Suurimmillaan vauvaraha on 10 000 euroa. – Vaikka vauvaraha ei ratkaise väestörakenteen muutoksia, monessa kunnassa sen avulla halutaan viestiä, että lapset ja lapsiperheet ovat arvokkaita sekä tukea perheiden arkea, sanoo kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen Kuntaliitosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme