
Anna lapselle raitis joulu -kampanja korostaa aikuisten vastuuta lapsista
Kampanjan tietoisku nähdään Ylen TV-kanavilla ja kuullaan radiossa yhdeksällä kuuluvuusalueella 17.–26.12. kautta maan. Tietoisku pyörii myös jääkiekon SM-liigan omilla nettisivuilla ja SM-liigaan osallistuvien paikkakuntien hallien screeneillä tällä viikolla.
Kampanjan julistetta on jaettu yhteensä noin 12 000 kappaletta eri puolille Suomea. Julisteita on esillä muun muassa neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa ja seurakuntien tiloissa.
Kampanjan juliste, banneri ja tietoisku löytyvät osoitteesta http://www.annalapselleraitisjoulu.fi
Anna lapselle raitis joulu -kampanjan toteuttavat Raittiuden Ystävät ry 32 yhteistyökumppanin kanssa. Mukana olevat tahot on mainittu tiedotteen lopussa.
Alla kampanjakumppanien yhteistiedote suomeksi ja ruotsiksi.
Lisätiedot
Marko Kailasmaa
toiminnanjohtaja
Raittiuden Ystävät ry
p. 040 455 4356
marko.kailasmaa@raitis.fi
www.raitis.fi
www.annalapselleraitisjoulu.fi
Anna lapselle raitis joulu 2012
Lapsi odottaa joulua. Hän haluaa olla mukana rakentamassa mukavia yllätyksiä. Lapsen ilo on aitoa. Epämiellyttävä totuus kuitenkin on, että monen lapsen huoleton juhlatunnelma loppuu aikuisen alkoholinkäytön vuoksi. Aikuinen ei itse huomaa, miten hän korottaa ääntään, alkaa nauraa tai lässyttää epäaidosti. Jokainen lisälasillinen muuttaa aikuista itsekkäämpään suuntaan!
Nyt 15. kerran järjestettävä Anna lapselle raitis joulu -kampanja muistuttaa, että lasten hyvä joulu taataan aikuisen turvallisella läsnäololla. Joulu on hyvä mahdollisuus opetella juhlatunnelman luomista ilman päihteitä ja opettaa se taito myös lapsille. Lapsuuden joulumuistot ovat perintökalleuksia!
Kampanjayhteisöt vetoavat kaikkiin aikuisiin:
Joulu on lasten juhla. Antakaamme jokaiselle lapselle raitis joulu!
En nykter jul för barnens skull 2012
Ett barn väntar på julen och vill vara med och förbereda roliga överraskningar. Barnets glädje är äkta. Den obekväma sanningen är, att många barns julstämning får ett abrupt slut på grund av de vuxnas alkoholbruk. Med varje glas förvandlas den trygga vuxna. Den vuxna märker inte själv förändringen, men det gör barnet.
En nykter jul för barnens skull -kampanjen ordnas nu för den femtonde gången. Kampanjen påminner om att närvaron av trygga vuxna garanterar barnens goda jul. Julen ger en möjlighet att bygga upp feststämning utan droger och lära detta vidare till barnen. Barndomens jular är minnen som består!
Organisationerna som deltar i kampanjen vädjar till alla vuxna:
Julen är barnens fest – låt oss ge en nykter jul till alla barn!
Yhteistyössä mukana Raittiuden Ystävät, A-Kiltojen Liitto, Aseman Lapset, Ehyt ry, Elämäni Sankari, ETRA-liitto, Finnkino, Förbundet Hem och Skola, Helsingin sosiaalivirasto Aikuisten ehkäisevä päihdetyö, Helsingin NMKY, Irti Huumeista, Jääkiekon SM-liiga, Lappeenrannan raittiustoimisto, Lastensuojelun Keskusliitto, Lastentarhanopettajaliitto, Lasten Joulurieha -tapahtuma, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Myllyhoitoyhdistys, Naistenkartano, Nuorisokasvatussäätiö, Nuorten Ystävät, Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik, Nyyti ry, Omaiset Huumetyön Tukena, Sininauhaliitto, Sininuorisoliitto, Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Suomen Valkonauhaliitto, Suomen Vanhempainliitto, Tehy
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Raittiuden Ystävät ry
Noorte aitamine on iga täiskasvanu eelisõigus ja vastutus16.5.2022 10:25:00 EEST | Tiedote
Kampaania "Selge peaga suvele vastu" partnerid kutsuvad riigi noori üles tähistama kooli lõppu ja suve algust ilma alkoholita. Selleks peavad täiskasvanud tagama, et noored elaksid tervislikku ja turvalist elu. Samal ajal toetavad partnerid kõiki tervishoiu-, noorsoo-, sotsiaal-, politsei- ja päästeteenistuste töötajaid erakordselt keerulisel ajal.
Att hjälpa ungdomar är varje vuxens privilegium och plikt16.5.2022 10:25:00 EEST | Pressmeddelande
Medverkande inom kampanjen Nykter – Solklart inbjuder alla ungdomar i vårt land att fira skolavslutningen och starten på sommarlovet utan alkohol och droger. För att detta ska lyckas måste de vuxna se till att ungdomarna kan leva ett hälsosamt och tryggt liv. Medverkande i kampanjen stödjer också vården, ungdoms- och socialarbetet, polisen och räddningstjänsten i dessa synnerligen utmanande tider.
Nuorten auttaminen on jokaisen aikuisen etuoikeus ja velvollisuus16.5.2022 10:25:00 EEST | Tiedote
Selvin päin kesään -kampanjan kumppanit kutsuvat maamme nuoret juhlimaan päihteittä koulun päättymistä ja alkavaa kesää. Tämän onnistumiseksi aikuisten tulee varmistaa nuorten terveellinen ja turvallinen elämä. Samalla kumppanit antavat tukensa kaikille terveydenhuollon, nuoriso- ja sosiaalityön sekä poliisin ja pelastusalan toimijoille poikkeuksellisen haastavina aikoina.
Kingi lapsele kained jõulud kampaania 2021: Pühade ajal on ka lastele vaja puhkepausi9.12.2021 12:20:35 EET | Tiedote
Täiskasvanud elanikkond võib unustada, et ka lapsed elavad tänapäeval paljude nõudmiste surve all. Veel kasvueas noortel on sageli keeruline elada paljude ootuste ja eesmärkide keskel. Kodu peab lapsi igati toetama ning neile tuge ja julgustust andma nii igapäevaelus kui ka pühade ajal. Pühade-periood on eriti olulised taastumiseks ja igapäevatööst puhkamiseks. Seetõttu on oluline kinkida igale lapsele värsked ja turvalised jõulud.
Kampanjen En nykter jul för barnens skull 2021: Under högtider ska också barnen få vila ut9.12.2021 12:20:35 EET | Pressmeddelande
Ibland kan vuxna glömma att barn också utsätts för stress och krav av många olika slag i dagens värld. Det är ofta svårt för växande barn och unga att klara sig bland alla förväntningar och mål. Hemmen ska stödja barnen på alla sätt och ge dem stöd och uppmuntran till både vardag och fest. Högtider är särskilt viktiga för att var och en av oss ska kunna återhämta sig från vardagsslitet. Därför är det viktigt att ge varje barn en nykter och trygg jul.