Kaupungissa asuvien immuunijärjestelmää halutaan parantaa
Allergiat ja monet autoimmuunisairaudet, kuten astma ja tyypin 1 diabetes, ovat puolessa vuosisadassa yleistyneet erityisesti kaupunkiympäristössä. Syiksi on havaittu esimerkiksi ihmisten toiminnan tuottamat haitta-aineet, hygieniatason nousu ja elinympäristön biologisen monimuotoisuuden väheneminen.
– Jopa viidennes teollisuusmaiden väestöstä kärsii näistä vakavista immuunipuolustusjärjestelmän häiriöistä. Pelkästään EU:n alueella niiden aiheuttamat vuosikustannukset on arvioitu yli sadaksi miljardiksi euroksi, sanoo dosentti Aki Sinkkonen Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitokselta Lahdesta.
Sinkkosen vetämä, juuri käynnistynyt ADELE-hanke selvittää uusia tapoja parantaa immuunijärjestelmän toimintaa kaupunkiympäristössä.
– Yhdistämme uusimman lääketieteellisen ja ympäristöekologisen osaamisen sekä kaupunkisuunnittelun. Pystymme hyödyntämään esimerkiksi diabetesrokotteen kehittelystä saatuja kokemuksia, luonnon monimuotoisuuden tutkimusta ja erilaisia väestöseurantoja. Tavoitteena on saada aikaan myös kaupallisia tuotteita.
Viisivuotisen hankkeen ensimmäinen vaihe on saanut innovaatiorahoituskeskus Tekesiltä 2,5 miljoonan euron rahoituksen kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Hanke on yksi kolmesta uudesta suuresta strategisesta tutkimusavauksesta, joissa etsitään ratkaisuja vaikeisiin mutta tulevaisuudessa tärkeisiin tutkimuskysymyksiin, joiden ratkaiseminen voi johtaa merkittävään liiketoimintaan.
ADELE-hankkeessa ovat mukana Helsingin ja Tampereen yliopistojen sekä Tampereen teknillisen yliopiston tutkimusryhmien lisäksi asiantuntijoita yritysmaailmasta, Luonnonvarakeskuksesta, Oulun ja Turun yliopistoista, Tsekin tasavallasta ja USA:sta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
dosentti Aki Sinkkonen, aki.sinkkonen@helsinki.fi, puh. 050 332 1110
tiedottaja Elina Raukko, elina.raukko@helsinki.fi, puh. 050 318 5302
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Unella ja kehon lämmöllä voi olla yllättävä vaikutus masennuslääkkeiden tehoon23.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopistossa tehdyt tutkimukset haastavat nykykäsityksen masennuslääkkeiden vaikutusmekanismeista ja avaavat oven uudenlaisiin hoitotapoihin.
Pingviininkakka voi vaikuttaa merkittävästi Antarktiksen ilmastoon23.5.2025 06:25:00 EEST | Tiedote
Etelämantereen rannikolla pingviinien ulosteista peräisin oleva ammoniakki on merkittävä tekijä ilmastoon vaikuttavien pienhiukkasten muodostumisessa. Tämä voi vaikuttaa pilvien muodostumiseen ja sitä kautta alueen ilmastoon.
Tehokasta ja turvallista kivunlievitystä lapsille22.5.2025 12:44:23 EEST | Tiedote
Nenänsisäisesti annosteltava deksmedetomidiini lievittää tehokkaasti kipua ja vähentää ahdistusta päivystyksessä tehtävien kivuliaiden toimenpiteiden aikana.
Monimuotoisuus on avain ekosysteemien vakauteen22.5.2025 11:11:57 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston johtamassa laajassa yhteistyötutkimuksessa tarkasteltiin 900 lajia 20 vuoden aikana ja osoitettiin, että eliöyhteisöjen monimuotoisuus lisää ekosysteemien vakautta ja suojelee niitä muuttuvassa ympäristössä.
Long Covidin perinnöllinen riskitekijä tunnistettu22.5.2025 08:48:16 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston johtama kansainvälinen long Covid -geenitutkimus yli miljoonan henkilön aineistossa tunnisti perinnöllisiä tekijöitä, jotka altistavat koronavirusinfektion jälkeisille pitkäkestoisille oireille, kuten lamaannuttavalle väsymykselle, pitkittyneelle yskälle, aivosumulle ja verenpaineen heittelylle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme