Aforismit antavat ajattelun aihetta metrossa ja ratikoissa
Mietelmiä voi lukea metrossa ja ratikoissa nyt jo seitsemättä kertaa. Tammikuun loppuun asti liikennevälineiden sähköisillä näyttötauluilla on yksittäisiä aforismeja ja Kampin terminaalissa sikermäjulisteita.
Suomen aforismiyhdistys keräsi raideaforismeja kaikille avoimella kutsulla, ja mietelauseitaan tarjosi liki sata tekijää. Näistä yhdistys valitsi 31 aforistia, joiden mietelmiä nyt on esillä. Raideaforismien tekijäjoukkoon kuuluu sekä aloittelevia harrastajia että kokeneita konkareita.
”Tämän vuoden raideaforismeissa korostuu elämänläheinen filosofisuus, joka luotaa monia ihmisyyden puolia. Aforismeissa pohditaan ihmisten elämää toisten kanssa, toisesta ihmisestä välittämistä ja empatiaa. Mukana on syvällisyyttä ja lämmintä huumoriakin”, runoilija Virpi Alanen Suomen aforismiyhdistyksestä kertoo.
”Raideaforismit ovat osa elävää kaupunkikulttuuriamme. Ne lukee nopeasti matkan ohessa, mutta oivallus voi jäädä mieleen pitkäksi aikaa ja siivittää uusia ajatuksia. Aforismi voi antaa kaupungissa liikkumisen arkiselle hetkelle uuden sävyn”, Alanen sanoo.
HSL saa vuosittain matkustajilta kiitoksia matkantekoa siivittävistä mietelmistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laihinen, marko.laihinen@elisanet.fi, puh. 045 877 8181
HSL:n markkinointisuunnittelija Kaarina Kivimäki, puh. 040 169 3561
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 6.5.20257.5.2025 13:21:39 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 6. toukokuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
Pohjois-Espoon bussiliikenteeseen tulee muutoksia elokuussa7.5.2025 13:11:21 EEST | Tiedote
Pohjois-Espoon bussilinjojen reiteissä tapahtuu muutoksia elokuussa. HSL:n hallitus hyväksyi Pohjois-Espoon linjastotarkastelussa esitetyt muutokset bussilinjoihin ohjeellisena noudatettaviksi kokouksessaan tiistaina 6. toukokuuta.
HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, automaatit ja haltijakohtaiset kortit säilyvät käytössä pidempään5.5.2025 13:03:00 EEST | Tiedote
HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta, alustavasta ajankohdasta kolmella viikolla. Tämä vaikuttaa myös HSL-lippukaupan aukeamisen, isojen automaattien sulkemisen ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten korttien poistumisen aikatauluun. Isot lippuautomaatit suljetaan ja haltijakohtaiset HSL-kortit jäävät pois käytöstä 2.6., kun HSL aloittaa palveluidensa siirron uuteen taustajärjestelmään. HSL-lippukauppa aukeaa siirron jälkeen 4.6.
HSL:n selvitys: Jopa joka toinen voisi tehdä enemmän lähitöitä, jos työmatkaa tuettaisiin – etenkin nuorille hybridityö tärkeää2.5.2025 10:00:02 EEST | Tiedote
Monella työpaikalla keskustellaan nyt työnteon paikoista ja hybridityön sujuvoittamisesta. HSL:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan työmatkaetu voisi ratkaista yhden hybridityön kipukohdista. Kyselyn mukaan jopa yli puolet työntekijöistä voisi olla valmis tulemaan useammin toimistolle, jos työmatkakuluja tuettaisiin. Nuorista lähes 90 prosenttia arvostaa työmatkan tukemista.
HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen16.4.2025 13:10:00 EEST | Tiedote
HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme