
Malmin sairaalassa otettiin käyttöön muistohuone

− Tämä on meidän kaikkien yhteinen tila. Tilan avajaisissa oli evankelis-luterilaisten ja ortodoksien lisäksi paikalla islamilaisten edustaja. Kristityt lahjoittivat muistohuoneeseen ikonin, joka voidaan tarvittaessa peittää, kun muiden uskontokuntien edustajat käyttävät tilaa, kertoo Malmin sairaalapastori Marko Mattila.
Moniuskontoisuus haastaa Mattilan mukaan eri uskontokuntien edustajia tekemään työtä yhdessä, toisten vakaumusta kunnioittaen. Sairaalapastori toimii sairaalassa myös ns. uskonnon asiantuntijana, joka voi opastaa tarvittaessa kunkin oman yhteisönsä ja työntekijän palveluihin. Helsingin piispa Irja Askola vihki tilan käyttöön avajaisissa viime viikolla.
Muistohuoneen lisäksi avautuneet uudet hiljentymishuone ja omaisten lepotila sijaitsevat vierekkäin keskeisellä paikalla sairaalassa. Hiljentymishuone on myös henkilökunnan käytössä. Aina ei ole ollut käytössä näin asianmukaisia tiloja vaikkapa vainajan hyvästelyyn, mutta Malmin sairaalassa nämä tilatarpeet otettiin huomioon jo uudisrakennuksen suunnitteluvaiheessa.
− Näillä uusilla tiloilla halutaan kertoa siitä, että hyvä hoito ei pääty kuolemaan. Uudet tilat viestivät kunnioitusta ja arvostusta sekä vainajaa että omaisia kohtaan. Ihminen on kokonaisuus, myös sielu on tässä mukana, Mattila sanoo.
Sairaalasielunhoito täyttää 90 vuotta
Tänä vuonna vietetään sairaalasielunhoidon 90-vuotisjuhlia Suomessa. Helsingin seurakunnat palkkasivat vuonna 1925 ensimmäisen täysiaikaisen sairaalapastorin. Nyt sairaalapappeja on Helsingissä 21, heidän työmaitaan ovat 25 erilaista hoitolaitosta Helsingin alueella HUS:n ja kaupungin hoito-organisaatioissa.
Monikulttuurisuus, lisääntynyt kotihoito sekä sairaaloiden entistä kiireisempi rytmi ovat sairaalasielunhoidon nykyisiä haasteita. Sen sijaan samana sairaalapastorin työssä ovat vuosien mittaan pysyneet sairastuneiden ja omaisten peruskysymykset.
− Mikä on elämän tarkoitus? Miksi sairastuin? Miksi läheiseni sairastui? Onko kuoleman jälkeen jotain? Nämä peruskysymykset ovat säilyneet samoina, mutta esimerkiksi toiminnan kiihtynyt tahti sairaaloissa asettaa uusia haasteita tässä työssä, kertoo Mattila.
Myös kotihoidon piirissä olevien määrä on lisääntynyt jatkuvasti. Sairaalasielunhoidossa pohditaankin nyt, miten kotihoidossa olevat henkilöt tavoitettaisiin paremmin.
− Helsingissä tämä on räjähtävä haaste, täällä on paljon ihmisiä kotona yksin. Myös nopeasti sairaalasta kotiutettavia olisi hyvä kohdata. Vanhanajan kotikäynnit ovat tulossa takaisin, arvioi Mattila sairaalasielunhoidon tulevaa kehitystä.
Helsingin seurakunnissa onkin aloitettu avohoidon projekti, jossa selvitetään avohoidon parissa olevien tavoittamista jatkossa.
− Henkilökohtaiset keskusteluista noin kaksi kolmasosaa painottuu edelleen potilaisiin, ja loput aika tasan omaisiin ja henkilökuntaan, mutta moninaisessa työssä kaikkien ikäluokkien parissa ”vauvasta vaariin” tilanteet vaihtelevat. Lasten ollessa kyseessä perhekontaktit ovat merkittäviä, mutta omaisia on sairaalapapin työssä läsnä kaikissa potilaan elämän vaiheissa, kertoo johtava sairaalapastori Pekka Sääski sairaalapastorien työstä.
Papin kontaktit sairaalojen henkilökuntaan liittyvät muun muassa työnohjauksiin, koulutuksiin ja moniin neuvotteluihin.
Lisätietoa: Sairaalapastori Marko Mattila, marko.mattila@hel.fi, p. 050 402 2913,
johtava sairaalapastori Pekka Sääski, pekka.saaski@evl.fi, p. 09 2340 2530.
Yhteyshenkilöt
Verkkotiedottaja Sirpa Patronen, sirpa.patronen@evl.fi, p. 09 2340 2609
www.kirkkohelsingissä.fi
Sirpa PatronenVerkkotiedottaja
Puh:09 2340 2609sirpa.patronen@evl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä
Jouluradion 20. juhlakautta siivittänyt entistäkin suurempi suosio13.12.2022 10:53:24 EET | Tiedote
Jouluradion 20. juhlakausi on lähtenyt entistä suuremman suosion siivittämänä liikkeelle. Jouluradion nettisivuilla on kauden alkaessa ja sen jatkuessa jälleen ollut enemmän kävijöitä kuin viime vuonna.
Yhteinen kirkkovaltuusto teki kuluneen nelivuotiskautensa viimeiset päätökset – säästökuuri jatkuu Helsingin seurakuntayhtymässä9.12.2022 12:20:56 EET | Tiedote
Yhteisen kirkkovaltuuston nelivuotiskausi päättyi torstain 8.12. kokoukseen. Kuluneella kaudella kirkkovaltuusto on tehnyt poikkeuksellisen merkittäviä päätöksiä. Viimeisessä kokouksessaan kirkkovaltuusto päätti muun muassa seuraavan vuoden talousarviosta, joka jatkaa säästökuuria Helsingin seurakuntayhtymässä.
Helsingin seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä heijastimia ja joulurauhaa1.12.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Kymmenettä kertaa järjestetyssä Helsingin seurakuntien yllätystempauksessa levitettiin hyvää joulumieltä heijastimien avulla.
#JOULURADIO20, MUTTA HOOSIANNA ON NUMERO YKSI22.11.2022 08:00:00 EET | Tiedote
Jouluradion uusi versio Hoosiannasta julkaistaan perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtina 27.11. puolilta öin. Myös musiikkivideo julkaistaan tuolloin Jouluradion nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Tulkaa kaikki -liike lisäsi merkittävästi paikkojaan yhteisessä kirkkovaltuustossa – valtaosa valtuutetuista pitää tärkeänä, että heidän seurakuntansa panostaisi enemmän erityisesti heikompiosaisten auttamiseen21.11.2022 14:22:25 EET | Tiedote
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston valtuutetuista 36 prosenttia on Tulkaa kaikki -liikkeestä.