Ainespuuhun kohdistettu energiatuki on poistettava kokonaan
Hallituksen esittämä malli jatkaisi epäoikeudenmukaista kilpailutilannetta, jossa metsäteollisuus joutuisi ostamaan puun omalla rahalla, mutta metsähakesähkön tuottaja saisi tukea valtiolta. Ainespuulta poistettu tuki kohtelisi tasapuolisemmin puun eri käyttömuotoja, edistäisi markkinaehtoista biotaloutta sekä parantaisi metsäteollisuuden toiminta- ja investointiedellytyksiä Suomessa.
Eduskuntakäsittelyyn etenevä metsähakekysymys on merkittävä teollisuuspoliittinen linjanveto. Kansanedustajilta tarvitaan päätös ainespuulle kohdistetun tuen poistamisesta. Päätös vauhdittaisi Suomen kasvun kärkihankkeeksi valittua biotaloutta, jonka toteutuminen edellyttää menestyvää metsäteollisuutta ja sen raaka-ainepohjan turvaamista muun muassa varmistamalla reilu markkinakilpailu puun eri käyttömuotojen kesken.
Kotimaisen puun tarve on metsäteollisuuden investointisuunnitelmien myötä nousemassa ennätystasolle ja sen myötä kilpailu puumarkkinoilla kiristyy merkittävästi. Sekä puunjalostusta että bioenergian tuotantoa edistetään parhaiten kasvattamalla markkinoille tulevan puun kokonaismäärää ja huolehtimalla puumarkkinoiden toimivuudesta.
Kilpailukykyinen metsäteollisuus mahdollistaa markkinaehtoisen puunkäytön lisäämisen, uusiutuvan energian lisäämisen sekä vero- ja vientitulojen kasvattamisen. Uusiutuvan energian sekä metsähakkeen käyttötavoite saavutetaan ilman jalostuskelpoisen puun polton tukia. Metsäteollisuus ei vastusta ainespuun energiakäyttöä, kun se tapahtuu ilman kilpailua vääristäviä tukia.
Jatkossa metsähakesähkötuki on kohdennettava jalostuskelpoisen puun sijasta energiapuuhun, jonka hyödyntämistä rajoittavat ja markkinoille tuloa heikentävät korkeat korjuu- ja kuljetuskustannukset. Tuki kohdennettaisiin tuolloin esimerkiksi hakkuutähteisiin, kantoihin ja nuorten metsien pienpuuhun, joiden käyttö voidaan yli kaksinkertaistaa nykyisestä.
Lisätietoja: Jouni Punnonen, energiajohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 040 720 4256 tai
Tomi Salo, metsäjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 045 875 8911
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 160 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Anne Pirilä, viestintäjohtaja puh. 09 132 6645 tai 050 550 9480
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs approximately 160,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Anne Pirilä, Communications Director, tel. +358 9 132 6645 or mobile +358 50 550 9480
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus suhtautuu EU:n ilmastotavoitteisiin toiveikkaan realistisesti2.7.2025 14:07:07 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään julkaissut vuotta 2040 koskevat EU:n ilmastotavoitteet. Suomen metsäteollisuus suhtautuu kunnianhimoisiin tavoitteisiin toiveikkaan realistisesti. Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uusi selvitys: Satama-automaatio vahvistaa Suomen resilienssiä ja kilpailukykyä26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Globaalien kriisien, toimitusketjujen häiriöiden ja muuttuvan turvallisuusympäristön keskellä Suomen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän resilienssi korostuu entistä vahvemmin. Satamilla on keskeinen rooli huoltovarmuuden ja viennin kivijalkana, ja juuri nyt on tärkeää vauhdittaa satamien automaatiokehitystä. Uuden satama-automaatioselvityksen mukaan suomalaisella osaamisella, yhteistyöllä ja kansainvälisistä ratkaisuista oppimalla voidaan rakentaa tehokkaita, turvallisia ja kestäviä satamaympäristöjä, jotka tukevat koko yhteiskunnan toimintakykyä ja kilpailuetua.
METSO-ohjelma edistää tehokkaasti luonnon monimuotoisuutta24.6.2025 11:28:31 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry tukee METSO-ohjelman jatkoa ja kehittämistä osana kansallista luonnon monimuotoisuustyötä. Ohjelmalla on tärkeä rooli vapaaehtoisena, kohdennettuna ja vaikuttavana työkaluna, joka tuottaa konkreettisia tuloksia arvokkaimpien metsäluontokohteiden turvaamisessa.
Raidekuljetusten lisääminen on tehokkain tapa vähentää metsäteollisuuden logistiikan päästöjä12.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Selvitys metsäteollisuuden logistiikan päästöistä sekä niiden vähentämiseen liittyvistä mahdollisuuksista osoittaa, että suurin potentiaali lisäisiin päästövähennyksiin on puukuljetusten siirtämisessä teiltä raiteille. Merenkulun päästökauppa ja ETS2 vähentävät päästöjä vain marginaalisesti. Afryn tekemä laaja, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystyötä.
Turvallisuus ja teollisuuden kilpailukyky puhuttivat Metsäteollisuuden EU-seminaarissa9.5.2025 16:54:02 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn. Antti Lindtman kysyi konkreettisia toimia piippujen tulppaamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme