Ilmarisen tilinpäätös 2014 / Ritakallio: Hyvä vuosi takana – tavoitteena alan paras asiakaskokemus
Siirtoliikkeen myötä Ilmarisen vakuutuskanta kasvoi noin 400 työnantajan TyEL-vakuutuksella ja noin 800 yrittäjän YEL-vakuutuksella. Kokonaismyynti oli yhteensä 290 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 Ilmarisen vakuutusmaksutulo ylsi kokonaisuudessaan vajaaseen 4,2 miljardiin euroon.
− Olemme erittäin iloisia siitä, että niin moni yrittäjä ja yritys on valinnut juuri meidät eläkevakuuttajakseen. Tavoitteemme onkin tarjota alan paras asiakaskokemus. Olemme valjastaneet koko henkilöstömme palvelemaan asiakkaitamme siten, että he saavat tarvitsemansa ratkaisut nopeasti ja helposti, toimitusjohtaja Timo Ritakallio sanoo.
Vuoden 2014 aikana Ilmarinen jatkoi digitaalisten palveluiden kehittämistä ja uudisti verkkosivunsa.
”Kuusikymppiset tiiviisti mukaan työelämään”
Ilmarisen työhyvinvointipalveluissa vuosi 2014 oli ennätyksellisen vilkas. Ilmarisella oli käynnissä yhdessä asiakkaiden kanssa noin 1 800 työelämän laadun kehittämistä tukevaa yhteistyöhanketta. Lisäksi asiakasyrityksille järjestettiin eri puolilla Suomea lähes 40 työhyvinvointiseminaaria, joissa kävi yli kaksi tuhatta henkilöä. Ritakallion mukaan panostamista työelämän laatuun ei ole siis taantumassa unohdettu – päinvastoin.
– Yritysten toimintoja halutaan entistä useammin kehittää osallistamalla henkilöstöä ja tekemällä työstä sujuvampaa. Menestyvät yritykset ymmärtävät, että hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen merkittävin kilpailukyvyn lähde, Ritakallio sanoo.
Ritakallio kuitenkin korostaa, että suomalaisen työelämän on vielä muututtava.
− Suomalainen työelämä tarvitsee lisää energiaa, luovuutta ja rohkeutta. Lisäksi olisi hyödynnettävä nykyistä paremmin myös ikääntyneiden työpanos. 60 vuotta täyttäneet ovat nykyään enimmäkseen hyväkuntoisia, aktiivisia ja hyvin koulutettuja. Heidän pitämisensä tiiviisti mukana työelämässä tukee myös eläkeuudistuksen tavoitteiden toteutumista.
Vastuulla lähes 900 000 suomalaisen eläketurva
Vuoden 2014 lopussa Ilmarisessa oli vakuutettuna noin 573 000 (590 000) henkilöä. Työntekijöiden osuus tästä oli 511 000 (529 000) ja yrittäjien noin 61 900 (60 600) henkilöä.
Sekä eläkkeensaajien että maksettujen eläkkeiden määrä kasvoi. Eläkettä Ilmarisesta sai vuoden lopussa 318 900 (314 000) henkilöä ja uusia eläkepäätöksiä yhtiö teki kaikkiaan noin 22 400 (23 400). Eläkepäätökset Ilmarinen käsitteli edellisvuosien tapaan alan keskiarvoa nopeammin.Uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä aleni edellisvuodesta, samalla kun ammatillisen kuntoutuksen hyödyntäminen kasvoi.
Eläkkeitä Ilmarinen maksoi yhteensä 4,4 (4,1) miljardia euroa. Määrä on yli 180 miljoonaa euroa suurempi kuin yhtiön vakuutusmaksuina keräämä tulovirta. Ero johtuu siitä, että eläkemeno on viime vuosina kasvanut maksutuloa nopeammin. Tärkein syy tähän kehitykseen on ollut suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle.
− Kehitys ei ole ollut yllätys vaan siihen on jo pitkään varauduttu eläkerahastoja kasvattamalla. Tulevaisuudessa eläkemenon ja maksutulon erotus katetaan eläkerahastojen sijoitustuotoilla, Ritakallio sanoo.
Sijoitustuotto ylsi 6,8 prosenttiin – eläkevarat kasvoivat lähes kahdella miljardilla
Vuonna 2014 Ilmarisen sijoitukset tuottivat 6,8 (9,8) prosenttia, ja sijoitusten markkina-arvo nousi vajaalla kahdella miljardilla 34,2 (32,3) miljardiin euroon.
Finanssikriisin jälkeen, eli viimeisen kuuden vuoden ajalta, Ilmarisen eläkevarojen tuotto on nimellisesti ollut keskimäärin 7,6 prosenttia vuodessa ja reaalisesti 5,9 prosenttia vuodessa.
− Tämä kertoo siitä, että salkun hajautus eri omaisuusluokkiin ja myös maantieteellisesti on ollut erittäin toimiva sijoitusstrategia, Ritakallio sanoo.
Vuosi 2014 oli erinomainen myös pitkän aikavälin tuottojen näkökulmasta. Ilmarisen reaalinen sijoitustuotto vuodesta 1997 on ollut keskimäärin 4,1 prosenttia vuodessa. Työeläkemaksun kehitystä arvioidessaan Eläketurvakeskus käyttää 3,5 prosentin reaalista tuotto-oletusta.
Ilmarisen vakavaraisuus pysyi vahvana. Vuoden 2014 lopussa vakavaraisuuspääoma oli 7,9 (7,1) miljardia euroa, mikä oli 29,8 (28,0) prosenttia vastuuvelasta. Vakavaraisuusasema oli 2,0-kertainen (1,9) vakavaraisuusrajaan nähden.
Kustannustehokkuutta mittaava hoitokulusuhde oli 76 (75) prosenttia.
− Meille on tärkeää toimia mahdollisimman tehokkaasti. Kustannustehokkuus on tärkeä kilpailutekijä työeläkealalla, mistä syystä haluamme jatkuvasti parantaa toimintaamme, Ritakallio sanoo.
Hyvän vakavaraisuuden ja kustannustehokkuuden ansiosta asiakashyvitykset kohosivat ennätystasolle, 93 (86) miljoonaan euroon.
Yhteyshenkilöt
Timo Ritakalliotoimitusjohtaja
Puh:0500 536 346timo.ritakallio@ilmarinen.fiJaakko Kianderjohtaja, talous ja eläkepolitiikka
Puh:050 5838599jaakko.kiander@ilmarinen.fiPäivi Sihvolajohtaja, viestintä ja henkilöstö
Puh:040 7574992paivi.sihvola@ilmarinen.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen, näkymä on heikko16.6.2025 10:15:03 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni toukokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,0 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä majoitus- ja ravitsemisala. Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät laskivat kaikilla alueilla Suomessa.
Tutkimus: Kuormitus ei pudota nuoria työelämästä – ongelmana työhön kiinnittyminen11.6.2025 09:04:36 EEST | Tiedote
Huolen aihe ei ole niinkään se, että nuorten hyvin alkaneet työurat katkeaisivat liialliseen kuormitukseen. Sen sijaan työkyvyttömyyseläkettä hakevat nuoret, jotka eivät ole vielä työelämään päässeetkään. Työkyvyn ja motivaation osalta nuoret ovat varsin kahtiajakautunut ikäryhmä. Tiedot selviävät Ilmarisen juuri julkaistusta tutkimuksesta.
Tutkimus: Yhä harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä4.6.2025 10:41:21 EEST | Tiedote
Aiempaa harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä. Eläkesuunnitelmista tulisi keskustella työpaikoilla nykyistä avoimemmin ja aikaisemmin. Näin myös heille, jotka yhä haluaisivat työskennellä osittain, voitaisiin luoda mahdollisuuksia jatkaa töissä. Tiedot selviävät Ilmarisen kyselytutkimuksesta.
Kutsu kesätoimittajille: Saanko koskaan eläkettä? – tervetuloa Ilmarisen aamiaistilaisuuteen 6.6.20253.6.2025 09:03:49 EEST | Tiedote
Karkaako eläkeikä, saanko koskaan eläkettä? Miksi mielenterveyssyyt vievät yhä nuorempia pois työelämästä? Kesätoimittaja, tule tapamaan Ilmarisen väkeä ja päivitä tietosi eläkkeistä, työkyvystä sekä työurista perjantaina 6.6.2025. Luvassa on myös ideoita juttuaiheiksi. Vielä ehdit ilmoittautua !
Mediakutsu: Onko nuorten työkyky vaarassa? – Ilmarisen tutkimuksen julkistustilaisuus 11.6.20252.6.2025 12:21:59 EEST | Kutsu
Bussilastillinen nuoria jää joka viikko työkyvyttömyyseläkkeelle – miksi ja mitä asialle voi tehdä? Millaisia ovat nuorten odotukset työelämälle ja johtamiselle? Entä millaisin valmiuksin nuoret tulevat työelämään? Mikä heitä motivoi, mikä haastaa? Näitä asioita selvitimme tutkimuksessamme. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan lisää!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme