Baltia ja Pohjoismaat suomalaisten suosiossa, myös kaukokohteet kasvussa
- Globalisaatio näkyy myös matkailussa. Vaikka erikoisemmat kohteet ovat vielä marginaalisia, on maapallon kutistuminen selvästi nähtävissä kaukokohteiden suosion kasvussa, sanoo tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen TNS Gallupista.
Suomalaiset suunnittelevat matkustavansa ahkerasti kotimaassa. Vain 5 % suomalaisista arvioi, ettei aio matkailla kotimaassa vuoden 2013 aikana. Puolet kotimaan matkasuunnitelmista suuntautuu sukulaisten ja tuttavien luo. Lisäksi aiotaan matkustaa omalle tai vuokratulle mökille.
Itse suunniteltu matka suosituin
Matkailualan yritykset tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia varata ja ostaa matkoja. Erilaisista matkatyypeistä suomalaisia kiinnostaa eniten itse suunniteltu matka, jolloin myös tarvittavat varaukset tehdään itse. Tällainen matkatyyppi on 43 % mielestä houkuttelevin. Seuraavaksi suosituimpia ovat valmismatkat, jotka puhuttelevat noin viidennestä suomalaisista. Matkat, ruokailut ja monipuoliset aktiviteetit sisältävä "all inclusive" -matka on saavuttanut noin 10 % suosion.
- Yksilöllisyyden korostuminen trendinä näkyy myös matkailussa. Matkojen kirjo on monipuolistunut, ja mm. teemamatkoja räätälöidään mitä erilaisimpien aiheiden ympärille, kertoo toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti Suomen matkatoimistoalan liitosta.
Kuluttajien lomamatkasuunnitelmia vuodelle 2013 kartoitettiin Matkamessujen teettämässä Lomamatkaennusteessa, jota varten haastateltiin noin 1 100 vastaajaa. Samalla selvitettiin myös vuoden 2012 aikana toteutuneita matkoja.
Matkailusta ei tingitä talouden taantumassa
Suomalaiset matkustivat vuoden 2012 aikana samaan tapaan kuin edellisvuonnakin. Taloudellinen epävarmuus ei vaikuttanut matkustamiseen kotimaassa, sillä 71 % suomalaista kertoi tehneensä viime vuoden aikana kotimaan matkan. Vuonna 2011 vastaava luku oli 70 %.
Vuonna 2012 ulkomaille matkusti 55 % vastaajista. Suosituimmat kohteet olivat Pohjoismaat ja Baltia, joihin suunnatuissa matkoissa oli 4-5 prosenttiyksikköä kasvua edellisvuoteen verrattuna.
Matkailuajoneuvo sopii kotimaan kiertomatkoille
Noin viidenneksellä suomalaisista on kokemuksia ajoneuvomatkailusta ja joka kymmenes olisi kiinnostunut kokeilemaan sitä. Selvästi parhaiten matkailuauton koetaan sopivan kotimaan kiertomatkaan, jonka aikana pysähdytään yöpymään useissa kohteissa. Ajoneuvomatkailun hyvinä puolina nähdään vapaus valita omat reitit ja aikataulut sekä pysähtymis- ja ruokailupaikat. Tietoa tarvitaan erityisesti ajoneuvon hallinnasta ja huoltamisesta sekä matkalla tarvittavien tavaroiden pakkaamisesta. Matkamessujen kanssa samanaikaisesti järjestettävät Caravan-messut esittelee uusia matkailuajoneuvoja ja kertoo ajoneuvomatkailun mahdollisuuksista.
Tutkimustulokset: TNS Gallup Lomamatkaennuste 2013. Gallup Forumissa esitettyihin kysymyksiin vastasi väestöä edustavasti 1099 vastaajaa. Tutkimus toteutettiin viikoilla 48-49/2012. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on +-3 prosenttiyksikköä.
Lomamatkaennuste on suomalaisten oma arvio tehdyistä matkoista ja tulevista matkasuunnitelmista. Lomamatkaennuste sisältää myös tilastoimattomat matkat (mm. matkat mummolaan tai mökille) ja tulokset eivät ole vertailtavissa matkanjärjestäjien tilastojen kanssa.
Lisätietoja:
Suomen Messut, tiedottaja Riikka Luomanpää, 050 540 4231, riikka.luomanpaa@finnexpo.fi
TNS Gallup, tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen, 050 560 3186, anne.lahtinen@tnsglobal.com
Suomen Matkatoimistoalan liitto, toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti, 040 575 1303, heli.maki-franti@smal.fi
www.matkamessut.fi
www.facebook.com/matkamessut
Matkamessujen kuvia: http://mediabank.finnexpo.fi/ -> Tapahtumat 2012 -> Matka 2012
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut esittelee ulkomaiden ja kotimaan matkailukohteet Helsingin Messukeskuksessa 17.–20.1.2013. Avoinna matkailualan ammattilaisille to 17.1. klo 9-19 ja pe 18.1. klo 9-12. Matkamessut ja Caravan-messut ovat avoinna yleisölle pe 18.1. klo 12–19, la–su 19.–20.1. klo 10–18.
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release
Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.
Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote
Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.
Taloyhtiöiden remonttitarpeet kohtaavat tekijänsä Kiinteistömessuilla lokakuussa8.5.2025 08:28:07 EEST | Tiedote
Korjausrakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon suurin tapahtuma Kiinteistömessut 2025 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.–9.10.2025. Rakennusten energiatehokkuus, korjaushankkeet, kunnossapito sekä isännöinti ja talous ovat tapahtuman tärkeimmät ohjelmateemat.
Helsinki Expo and Convention Centre continued its impressive sustainability efforts in 20247.5.2025 10:17:50 EEST | Tiedote
Last year, Helsinki Expo and Convention Centre made strides in various areas of sustainability, leveraging these advancements to drive its growth strategy. The sustainability report highlights the centre's sustainability efforts in 2024.
Helsingin Messukeskuksen vastuullisuusvuosi 2024: Pitkäjänteistä työtä ja edistysaskelia7.5.2025 09:34:43 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus otti viime vuonna edistysaskelia useilla vastuullisuuden osa-alueilla hakien niistä myös vauhtia kasvustrategiansa toteuttamiseen. Vastuullisuusraportti esittelee messujen vastuullisuusvuotta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme