HSL:n Voita joukkoliikenteen pelkosi on vuoden kampanja
"Uusia matkakorttitilauksia saatiin kahden kampanjaviikon aikana 10 850. Ilmaisjakson jälkeen korteille on kahdeksan kuukauden aikana ostettu lippuja yhteensä 585 400 euron arvosta eli noin 54 eurolla asiakasta kohden. Kokeilijoista noin 40 prosenttia on jäänyt matkakortin käyttäjiksi”, HSL:n viestintä- ja markkinointijohtaja Mari Flink kertoo voittoisan kampanjan tuloksista.
Mari Flink vuoden briiffaaja
HSL:n viestintä- ja markkinointijohtaja Mari Flink sai ansioistaan markkinointiviestinnän saralla Vuoden briiffaaja -tunnustuksen AdProfit-tapahtumassa. Briiffaajana Mari Flink on tavoitteellinen ja visionäärinen yhteistyökumppani.
Mikä kampanja?
HSL:n matkakorttikampanjan ajankohta oli vuosi sitten maalis-huhtikuun vaihteessa. Kohderyhmä ohjattiin kampanjasivustolle, josta pystyi tilaamaan itselleen matkakortinkortin kotiin toimitettuna. HSL kisasi sarjassaan loppusuoralla Bernerin, Vepsäläisen ja Visit Finlandin kampanjoiden kanssa. Mainonnan suunnittelijoista sekä mediasuunnittelun, tutkimuksen, opetuksen ja tiedotusvälineiden edustajista koostuva tuomaristo painotti arviointiperusteissaan etenkin kampanjoiden tuloksellisuutta.
AdProfit -kilpailussa menestyville kampanjoille on ominaista mainostajan ja mainostoimiston tiivis ja onnistunut yhteistyö. HSL:n kumppaneina olivat mainostoimisto 358 ja mediatoimisto Dagmar.
Syvennyimme käytön esteisiin haastatteluilla. Yllättäen merkittävimpiä eivät olleetkaan vanhentuneet käsitykset vaan emotionaaliset seikat. Kohderyhmältä puuttui käytännön tuntuma julkisiin. He pelkäsivät sähläävänsä tai nolaavansa itsensä lippulaitteiden, lukupäätteiden ja aikataulujen kanssa. Halusimme siis kutsua kohderyhmän rohkeasti peremmälle julkisiin ja purkaa turhaa jännitystä aiheuttavat seikat. Päätimme nostaa niitä kampanjan ytimeen ja selättää ne pilke silmäkulmassa”, mainostoimisto 358 Art Director Ale Lauraéus sanoo.
Yhteyshenkilöt
HSL:n viestintä- ja markkinointijohtaja Mari Flink, puh. 040 715 0440
Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, puh. 040 508 0607
Mainostajien Liiton koulutuspäällikkö Anneli Seitsonen-Ceder, puh. 040 535 3949
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, automaatit ja haltijakohtaiset kortit säilyvät käytössä pidempään5.5.2025 13:03:00 EEST | Tiedote
HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta, alustavasta ajankohdasta kolmella viikolla. Tämä vaikuttaa myös HSL-lippukaupan aukeamisen, isojen automaattien sulkemisen ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten korttien poistumisen aikatauluun. Isot lippuautomaatit suljetaan ja haltijakohtaiset HSL-kortit jäävät pois käytöstä 2.6., kun HSL aloittaa palveluidensa siirron uuteen taustajärjestelmään. HSL-lippukauppa aukeaa siirron jälkeen 4.6.
HSL:n selvitys: Jopa joka toinen voisi tehdä enemmän lähitöitä, jos työmatkaa tuettaisiin – etenkin nuorille hybridityö tärkeää2.5.2025 10:00:02 EEST | Tiedote
Monella työpaikalla keskustellaan nyt työnteon paikoista ja hybridityön sujuvoittamisesta. HSL:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan työmatkaetu voisi ratkaista yhden hybridityön kipukohdista. Kyselyn mukaan jopa yli puolet työntekijöistä voisi olla valmis tulemaan useammin toimistolle, jos työmatkakuluja tuettaisiin. Nuorista lähes 90 prosenttia arvostaa työmatkan tukemista.
HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen16.4.2025 13:10:00 EEST | Tiedote
HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.
HSL:n Kun tulin näkyväksi -podcast avaa uusia reittejä oman jutun löytämiseen11.4.2025 13:51:22 EEST | Tiedote
Millaisen matkan ihminen kulkee tullakseen omaksi itsekseen? Vaatiiko oman identiteetin löytäminen vuosia, kilometrejä ja erilaisia ratikka- ja bussireittejä – vai tuleeko ihminen näkyväksi vain kohtaamisten ja muiden hyväksynnän myötä?
HSL:n hallituksen päätöksiä 8.4.20258.4.2025 14:28:56 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 8. huhtikuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme