HSY

HSY järjestää toivotun risunkeräyksen toukokuussa Vantaalla

Jaa

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjestää toukokuussa risunkeräyksen Vantaalla. Keräykseen voivat osallistua alle 10 asuinhuoneiston kiinteistöt, jotka ovat saaneet HSY:ltä keräystä koskevan kirjeen huhtikuun alussa. Palvelu on maksullinen, ja sen hinta on 60 €/noutopaikka. Keräys järjestetään viikoilla 19–21 (4.–24.5.2015) arkisin klo 7–21.

- HSY:n risunkeräys vastaa asukkaiden toiveisiin päästä helposti ja hallitusti eroon risuista. Asukkaat ovat kokeneet saamansa palvelun erittäin tarpeellisena ja olleet hyvin tyytyväisiä palveluun. Suunnitelmissa on risunkeräyksen järjestäminen keväisin myös tulevina vuosina, kertoo HSY:n logistiikkapäällikkö Juho Nuutinen.

Keräykseen pääsee mukaan 1200 ensimmäisenä palvelun tilannutta kiinteistöä. Tilauksia otetaan vastaan 20. huhtikuuta asti. Tilausohjeet löytyvät HSY:n lähettämästä kirjeestä.

Kokoa yhteinen risukasa naapurin kanssa

Risuja ja oksia noudetaan sovitulta keräyspaikalta enintään noin 30 m³ eli kuorma-autolavallisen verran. Ne on koottava yhteen kasaan tontin reunaan korkeintaan viiden metrin päähän tiestä. Risukasan on voitava olla paikallaan kirjeessä ilmoitetun kahden viikon pituisen keräysajan. Kerätyt risut haketetaan hyötykäyttöön Ämmässuolla.

Naapurit voivat myös sopia keskenään yhteisen risukasan kasaamisesta. Tällöin laskutamme vain tilauksen tehnyttä kiinteistöä yhdestä noudosta, ja naapureiden tulee sopia keskenään kustannusten jaosta.

Asukkaat voivat myös itse viedä risuja maksua vastaan HSY:n Sortti-asemille Kivikkoon, Konalaan, Ämmässuolle ja Munkinmäkeen Kirkkonummelle ympäri vuoden. Risuja ei saa polttaa taajama-alueilla eikä viedä metsiin tai yleisille viheralueille.

Lisätietoja:

Mediakyselyt: logistiikkapäällikkö Juho Nuutinen, puh. 045 657 9310, juho.nuutinen(at)hsy.fi

Risujen noutotilaukset: projekti-insinööri Mari Kurkela, puh. 050 568 9971, mari.kurkela(at)hsy.fi

Lisätietoa HSY:n verkkosivuilla: www.hsy.fi/risunkerays

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on kuntayhtymä, joka tuottaa vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. HSY auttaa asukkaita toimimaan paremman ympäristön puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY:n uusi hallitus on valittu27.6.2025 10:56:50 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän yhtymäkokous päätti 27.6.2025 kokouksessaan asettaa hallituksen ja tarkastuslautakunnan nelivuotiskaudeksi 2025 - 2029. Toimielinten kokoonpano määräytyy HSY:n perussopimuksen mukaisesti jäsenkuntien asukaslukujen ja kunnallisvaalien tuloksen perusteella. Kokoonpanossa on otettu huomioon myös sukupuolten välinen tasa-arvo. Hallitus vastaa kuntayhtymän hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valmistelee ja panee täytäntöön yhtymäkokouksen päätökset ja valvoo kuntayhtymän etua. Hallitus edustaa kuntayhtymää työnantajana ja vastaa kuntayhtymän henkilöstöpolitiikasta, huolehtii kuntayhtymän toimintojen yhteensovittamisesta ja omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä vastaa kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Hallitus koostuu 14 varsinaisesta jäsenestä, joista jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Jäsenistä seitsemän on Helsingistä, kolme Espoosta, kolme Vantaalta ja yksi Kauniaisista. Hallituksen puheenjohtaja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye