Viisivuotiaat tarttuvat tiedehommin Pikku-Jipot tiedekerhossa
23.1.2013 15:24:04 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Tiedekerhokertaan kuuluu aina kolme vaihetta: viritys, tutkimus ja koonti. Yhteinen viritysvaihe alkaa Jipon johdolla alkulaululla, tarinalla ja tehtävänannolla. Tarinassa professori Kuperkeikka Kärrynpyörän galaksista Voltti-planeetalta pyytää Jippo-ystäväänsä ja pikku-Jippoja apuun erilaisten ongelmien ratkaisemisessa. Pikku-Jippoja ohjaavat Jippo ja hänen kolme ystäväänsä (Peppi ja ystävänsä apina, kiltti lohikäärme ja haltija).
Tutkimusvaiheessa tehdään tutkimuksia kolmessa salamajassa Jippo-tiedepolulla. Professori Kuperkeikan kysymyksiin haetaan vastauksia pienryhmissä kokeellisesti tai toiminnallisesti Jipon ystävien ohjauksessa. Yksi toimintapiste on aina matematiikkaa, yksi luonnontieteitä ja yksi teknologiaa. Teemojen aiheina ovat värit, vesi, tiheys, veden olomuodot ja muodot sekä avaruus. Niitä syvennetään kerhoissa iän ja taustan mukaan.
Koontivaiheessa on yhteinen koonti Jipon johdolla. Lapset saavat Jippo-passivihon, johon he saavat tarroja ja teemaan liittyvän toiminnallisen kotitehtävän tehtäväksi huoltajien tai perheen kanssa. Taide yhdistää eri toimintavaiheita. Lisätietoja Pikku-Jipot tiedekerhosta löytyy myös Jipot-verkkolehdestä: www.ejippo.fi.
Tiedekerhon aikataulu ja paikka
Tiedekerho kokoontuu keskiviikkoisin 23.1., 30.1., 6.2., 13.2., 27.2. ja 6.3.2013 seuraavasti:
kello 17.15-18.15 (3-4-vuotiaille) ja kello 18.30-19.30 (5-6-vuotiaille).
Kerhot kokoontuvat viisi kertaa Helsingin yliopiston Tiedekulmassa (Aleksanterinkatu 7, Helsinki). Viimeisellä kerralla 6.3. kerho kokoontuu Tähtitornin mäellä Helsingin Observatoriossa (Kopernikuksentie 1, Helsinki, ks. www.observatorio.fi).
Nyt alkava tiedekerho on ensimmäinen tässä muodossa järjestettävä tiedekerhopilotti Suomessa. Sen järjestää Valtakunnallinen LUMA-keskus, joka tänä vuonna täyttää 10 vuotta. Keskuksen tehtävänä on tukea ja edistää luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja oppimista varhaiskasvatuksesta yliopistoon sekä lasten ja nuorten luonnontieteellistä, matemaattista ja teknologista harrastuneisuutta.
LUMA-toimintaan kuuluu lukuisia Jippo-kerhoja ja leirejä sekä Jippo-verkkolehti vuosittain.
Lisätietoja: www.luma.fi .
Valtakunnallinen LUMA-keskus sai Helsingin yliopiston Yliopisto yhteiskunnassa -palkinnon vuonna 2012 monipuolisesta ja pitkäaikaisesta toiminnastaan (ks. http://www.helsinki.fi/luma/palkinto-vaikuttavuus).
Valtakunnallinen LUMA-keskus, www.helsinki.fi/luma, on yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan koordinoima yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen sateenvarjo-organisaatio. Helsingin yliopistosta sen toiminnassa on mukana viisi tiedekuntaa.
Jippo-kerhon ohjausryhmä ja ohjaajat
Pilottihanketta ohjaa ohjausryhmä, johon kuuluvat professori Maija Aksela (pj), FM Mari Juuti-Aho ja FM Jenni Vartiainen Helsingin yliopistosta. He ovat tehneet tiede- ja teknologiakasvatusta sekä siihen liittyvää tutkimusta ja julkaisseet opetusmateriaalia.
Jäsenet vastaavat mielellään kysymyksiin ja antavat lisätietoa sekä ottavat palautetta ja ideoita tiedekerhon kehittämiseen.
Ohjaajat ovat matemaattis-luonnontieteellisen opettajankoulutuksen saaneita tai opiskelemassa opettajaksi Helsingin yliopistossa: Jippo (Veli-Matti Ikävalko), Peppi (Petra Raivonen), kiltti lohikäärme (Tiina Romu) ja haltija (Armi Hopea).
Lisätiedot:
Pikku-Jipot-tiedekerhon ohjausryhmän puheenjohtaja, Valtakunnallisen LUMA-keskuksen johtaja, maija.aksela@helsinki.fi, puhelin 050 514 1450
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen-Tenhu, tiedottaja, puhelin (09) 191 51042
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkimus tuo toivoa – tiedettä potilaan parhaaksi 4.6.18.5.2026 14:58:58 EEST | Kutsu
Tervetuloa viettämään Toivon päivää 4.6. ja kuulemaan, kuinka suomalaista huippututkimusta viedään käytäntöön potilaiden parhaaksi. Neljä Meilahden kampuksen tutkijaa kertoo tarinansa siitä, kuinka tutkimus ja potilaiden kohtaaminen kulkevat käsi kädessä – ja tuovat ihmisille toivoa.
Hevosen kesyttämisen historia on aiemmin oletettua monipolvisempi – jopa 6000 vuotta yhteiseloa18.5.2026 11:39:20 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus viittaa siihen, että hevosen hyötykäyttö alkoi huomattavasti aiemmin kuin tähän asti on luultu. Hevosia käytettiin järjestelmällisesti ratsuina, työeläiminä ja kauppatavarana jo yli 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, mahdollisesti vielä tätäkin varhemmin.
Suomalaiset odottavat päättäjiltä aktiivista reagointia kansainvälisen järjestelmän jännitteisiin12.5.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista kokee, että sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on jo murentunut, ja he toivovat Euroopan ja Suomen vastaavan tähän tilanteeseen vahvalla ulko- ja turvallisuuspolitiikalla.
Suomen urbaaneimmat lehmät pääsivät laitumelle – lataa kuvat ja videot median käyttöön!9.5.2026 14:17:28 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston Viikin tutkimustilan lehmät ovat kirmanneet jälleen riemuiten laitumelle. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi tuhansittain yleisöä laitumen laidalle lauantaina 9.5.
Järjestäytynyt rikollisuus lisääntynyt jonkin verran Suomessa8.5.2026 13:46:48 EEST | Tiedote
Kansainvälisesti vertailtuna järjestäytyneen rikollisuuden taso on edelleen melko maltillinen Suomessa. Kasvua on havaittavissa erityisesti kyberrikollisuudessa ja huumausainerikollisuudessa, ilmenee Helsingin yliopiston ja Poliisiammattikorkeakoulun laatimasta järjestäytyneen rikollisuuden tilannekuvasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme