Veronmaksajain Keskusliitto

Veronmaksajain Keskusliitto 60 vuotta 8.1.2007

Jaa
Veronmaksajain Keskusliitto (Veronmaksajat) täyttää 60 vuotta maanantaina 8. tammikuuta.

Veronmaksajain Keskusliitto (Veronmaksajat) täyttää 60 vuotta maanantaina 8. tammikuuta.  Järjestö merkittiin yhdistysrekisteriin 8.1.1947.

Veronmaksajien historiasta kertova verkkosivusto julkaistaan merkkipäivänä. Sivustolla on runsaasti tietoa ja kuvia liiton toiminnasta perustamisvuodesta lähtien aina nykypäivään asti.

Liitto juhlii 60-vuotista taivaltaan pitkin vuotta työn merkeissä. Juhlavuosi huipentuu 30. lokakuuta Finlandia-talossa järjestettävään seminaariin.

Veronmaksajien seitsemäs vuosikymmen käynnistyy vahvan kasvun merkeissä, sillä liiton jäsenmäärä rikkoi vuodenvaihteessa 200 000 jäsenen rajan. Vuoden 2007 alkaessa Veronmaksajien kokonaisjäsenmäärä oli 201 624, jossa on nousua edellisvuodesta 9 112 jäsentä.

”Veronmaksajain Keskusliiton toiminta on jatkuvasti kehittynyt ja monipuolistunut. Toisaalta liiton toiminnan keskeinen lähtökohta on edelleen sama kuin kuusikymmentä vuotta sitten: veroa maksavan kansalaisen auttaminen ja puolustaminen”, liiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen toteaa.

Veronmaksajain Keskusliitto on kotitalouksien ja yhteisöjen riippumaton järjestö. Liitto rahoittaa toimintansa jäsenmaksuilla, eikä se ota vastaan julkisia avustuksia.

Veronmaksajien tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus sekä säästäväinen julkisten varojen käyttö, jotta suomalaiset saavat rahoilleen mahdollisimman paljon vastinetta.

Liiton tärkeimpiä jäsenpalveluita ovat maksuton veroneuvonta puhelimitse, kuukausittain ilmestyvä Taloustaito-lehti sekä www.veronmaksajat.fi -verkkosivusto. Järjestö opastaa kaikkia kansalaisia verotuksen arjessa mm. veroilmoitusten jättöaikana.

Liiton monipuolisista palveluista pääsee nauttimaan 27 euron henkilöjäsenmaksulla, joka sisältää 19 euron vuosimaksun ja 8 euron liittymismaksun. Yritysjäsenmaksu on porrastettu yrityksen työntekijämäärän mukaan. Veronmaksajien jäsenyyteen voi tutustua osoitteessa www.veronmaksajat.fi/tervetuloa.


Lisätietoja:
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, puh. (09) 6188 7300, 0400 414 652
tiedottaja Leena Kurkinen, puh. (09) 6188 7352

Juhlasivusto on osoitteessa http://www.veronmaksajat.fi/asp/empty2.asp?P=4989

Tietoja julkaisijasta

Veronmaksajain Keskusliitto
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4
00100 HELSINKI

09 618 871http://www.veronmaksajat.fi

Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 230 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto

Veronmaksajat budjettiriihestä: Onnistunut verolinja - ansiotulojen veroja kevennetään, ylimpiä marginaaliveroja alennetaan ja perintöverotusta korjataan2.9.2025 22:56:35 EEST | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää budjettiriihen verolinjaa odotettuna ja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. Kevään kehysriihessä linjatut veromuutokset toteutetaan lähes sellaisenaan. -Ansiotulojen verotuksen muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia. Tärkein muutos on ansiotulojen verojen yleinen keventäminen, jonka yhteydessä myös alennetaan selvästi korkeimpia marginaaliveroja. Suomessa toteutetaan siis vihdoin marginaaliverojen uudistus, jonka naapurimaamme Ruotsi käynnisti jo vuonna 2020 poistamalla tuloveroasteikosta ylimmän asteikkoluokan. - On jo korkea aika kohtuullistaa erityisen ankaria ylimpiä marginaaliveroja myös Suomessa. Lehtinen muistuttaa, että näiden alennusten jälkeenkin hyvätuloisten lisäansioista menee edelleen yli puolet veroihin. Esimerkiksi 8000 euroa kuukaudessa ansaitsevan hyväpalkkaisen lisätuloon kohdistuva marginaalivero alenee nykyises

Veronmaksajien selvitys: Hallituksen kulutusveropäätökset kiristävät verotusta 1,4 miljardia euroa vuodessa21.8.2025 01:00:00 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen päättämät kulutusveromuutokset ovat kohdistuneet ennen kaikkea arvonlisäveroon. Niistä merkittävin on yleisen arvonlisäverokannan korotus 1,5 prosenttiyksiköllä, mikä kiristi verotusta noin miljardilla eurolla vuodessa. Myös alennetuissa arvonlisäverokannoissa sekä valmisteveroissa on päätetty huomattavista muutoksista suuntaan ja toiseen. Tähän asti vaalikaudella päätettyjen kulutusveromuutosten tuottovaikutusten summa kiristää verotusta vuositasolla noin 1,4 miljardia euroa. Luvut käyvät ilmi Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluisen laatimasta uudesta selvityksestä Kulutusverotus meillä ja muualla 2025. Vuonna 2024 Suomessa kerättiin kulutusveroja 36,5 miljardia euroa, joka vastasi vajaata kolmannesta kaikista kerätyistä veroista ja veronluonteisista maksuista. Kulutusverojen suhde bruttokansantuotteeseen oli Suomessa OECD-maiden kuudenneksi korkein toissa vuonna. Kulutusverotuksen rakenne Suomessa on vähitellen muuttunut aiempaa enemmän arvonl

Veronmaksajat budjettiehdotuksesta: Menosäästöihin keskittyvä lisäsopeutus on oikein - keskituloisten verotus pysyy suunnilleen ennallaan ja ylimpiä marginaaliveroja alennetaan vihdoin6.8.2025 19:01:41 EEST | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää positiivisena valtiovarainministeriön ehdottamien miljardin euron lisäsopeutusten kohdistumista kokonaisuudessaan menosäästöihin. Vaikka yksittäisistä säästökohteista syntyy varmasti keskustelua, on olennaista, ettei Suomen huippukorkeaa verotusta enää kiristetä lisää. - Koko hallituksen syyskuun budjettiriihessä on syytä edetä valtiovarainministeriön nyt paaluttamalla pelkästään menosäästöihin keskittyvällä linjalla. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen verolinjaa Lehtinen pitää odotettuna ja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. - Ansiotulojen verotuksen muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia. Tärkein muutos on ansiotulojen verojen yleinen keventäminen, jonka yhteydessä myös alennetaan selvästi korkeimpia marginaaliveroja. Suomessa toteutetaan siis vihdoin marginaaliverojen uudistus, jonka naapurimaamme Ruotsi käynnisti jo vu

Tänään on taksvärkkipäivä! 10.6. veronmaksaja alkaa tienata omaan kukkaroon10.6.2025 00:00:00 EEST | Tiedote

JULKAISUVAPAA 10.6.2025 klo 00.00 Tiistaina 10. kesäkuuta Suomessa vietetään perinteistä veronmaksajan taksvärkkipäivää. Tästä päivästä lähtien vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön. Alkuvuosi on siis laskennallisesti paiskottu töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi. Vuonna 2025 kokonaisveroasteen arvioidaan Suomessa olevan 43,1 prosenttia* suhteessa kansantuotteeseen, kun mukaan lasketaan muun muassa valtion, kuntien ja kirkon tuloverot, kulutusverot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. Veronmaksajan taksvärkkipäivää on vietetty Suomessa vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,3 prosenttia. Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, jolloin Suomen veroaste oli lähellä EU-maiden keskitasoa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen taksvärkkipäivä on ajoittunut juhannuksen ja kesäkuun alkupuolen välille. Suomen veroaste on tänä aikana ollut noin 3– 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin EU15-maiden veroasteiden keskiarvo. *) V

Lehtinen kehysriihestä: Onnistunut veropaketti vauhdittaa kasvua ja korjaa verotuksen pahimpia vinoumia23.4.2025 23:11:25 EEST | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen kehysriihen veroratkaisuja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. - Ansiotulojen verotuksen ja yhteisöveron muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia, Lehtinen toteaa. Tärkein muutos on ansiotulojen tuntuva yleinen keventäminen, jonka yhteydessä myös alennetaan selvästi korkeimpia marginaaliveroja. Suomessa toteutetaan siis viimein marginaaliverojen uudistus, jonka naapurimaamme Ruotsi käynnisti jo vuonna 2020 poistamalla tuloveroasteikosta ylimmän asteikkoluokan. - Kehysriihessä linjattujen muutosten jälkeen ylimmät marginaaliverot alenevat Suomessa viimeinkin suurin piirtein Ruotsin tasolle. Lehtinen muistuttaa, että näiden alennusten jälkeenkin hyvätuloisten lisäansioista menee edelleen yli puolet veroihin. Ylimmät marginaaliverot alenevat hallituksen paketissa tämän vuoden jopa noin 59 prosentista noin 52 prosenttiin. Ans

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye