Kirkko Helsingissä

Mämmi sanoittaa koululaisten tunteita ja huolenaiheita

Jaa
Animaatiohahmo Mämmi julkistettiin 10-vuotiaiden jättisynttärijuhlissa lauantaina 23.5. Linnanmäellä.
Mämmi, hyttynen ja Sampo Marjomaa seikkailevat animaatiossa.
Mämmi, hyttynen ja Sampo Marjomaa seikkailevat animaatiossa.

Mämmi on itsekin noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja ja suruja, mokaa toisinaan ja välillä venyy huippusuorituksiin. Nyt esitellyissä kahdessa animaatiojaksossa Mämmi selviää ensimmäisestä päivästä uudessa koulussaan ja saa hyviä vinkkejä esiintymispelon selättämiseen Hauskoista kotivideoista tutulta Sampo Marjomaalta.

Ensi syksynä julkaistavissa seuraavissa jaksoissa Mämmi käsittelee muun muassa häviämisen pelkoa, ystävän kuolemaa, erilaisuutta ja ihastumista ja tapaa kouluikäisiä kiinnostavia julkkiksia. Mämmissä esillä olevat aiheet ja teemat ovat syntyneet koululaisten Tekstaritupuun lähettämistä kysymyksistä ja huolista. Tekstaritupu on kirkon tekstiviestitukipalvelu lapsille ja nuorille.

”Rakastettavan Mämmi-hahmon pääviesti on se, että kaikenlaisista tilanteista ja tunteista voi selvitä, eikä niiden kanssa ole koskaan yksin. Mämmi auttaa tunteiden opettelussa”, sanoo Mämmin käsikirjoittaja, toimittaja ja kirjailija Paula Noronen.

Mämmille ja muille hahmoille äänen on antanut näyttelijä Iina Kuustonen. Mämmi-työryhmässä videoiden ohjauksesta vastaa Animaatiokoplan Leena Jääskeläinen ja visuaalisesta suunnittelusta Maria Björklund. Projektin tilaaja ja tuottaja on Kirkko Helsingissä.

Mämmin ensimmäiset jaksot löytyvät YouTubesta: https://youtu.be/Otp6rU12qg0 ja https://youtu.be/7yHXUOo-q2E sekä kouluikäisten omilta sivuilta osoitteesta: www.mestat.fi

Helsingin seurakuntien toista kertaa järjestämiin kymppijuhliin Linnanmäellä osallistui tänä vuonna noin 6 500 helsinkiläistä, pääasiassa vuonna 2005 syntyneitä perheineen ja ystävineen.

Lisätietoja: Helsingin seurakuntien nuorisotyön sihteeri Rauno Vänskä, p. 09 2340 2512, rauno.vanska@evl.fi
Nuoriso-ja kouluyhteistyön pappi Aila Mäkinen, p. 09 2340 2509, aila.i.makinen@evl.fi

Yhteyshenkilöt

Verkkotiedottaja Sirpa Patronen, sirpa.patronen@evl.fi, p. 09 2340 2609
www.kirkkohelsingissä.fi

Kuvat

Mämmi, hyttynen ja Sampo Marjomaa seikkailevat animaatiossa.
Mämmi, hyttynen ja Sampo Marjomaa seikkailevat animaatiossa.
Lataa
Hyttynen, Mämmi ja Sampo Marjomaa pohtivat, miten esiintymispelon voi selättää.
Hyttynen, Mämmi ja Sampo Marjomaa pohtivat, miten esiintymispelon voi selättää.
Lataa
Ensimmäinen koulupäivä uudessa luokassa jännittää Mämmiä.
Ensimmäinen koulupäivä uudessa luokassa jännittää Mämmiä.
Lataa
Mämmi ja hyttynen seikkailevat uudessa animaatiosarjassa.
Mämmi ja hyttynen seikkailevat uudessa animaatiosarjassa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi
Kirkko Helsingissä muodostuu 18 suomenkielisestä ev.-lut. seurakunnasta ja kolmesta ruotsinkielisestä. Helsingin seurakunnat on yli 350 000 jäsenen elävä yhteisö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye