Työnantajalla oli oikeus siirtää pääluottamusmies määräaikaisesti toiseen työyksikköön
Tapaus koski Tehyn pääluottamusmiehen yksipuolista määräaikaista siirtoa työyksiköstä toiseen. Työtuomioistuimen arvioitavaksi tuli, oliko työnantaja siirtänyt pääluottamusmiehen tämän luottamusmiestehtävän vuoksi ilman pätevää syytä toiseen työhön.
Asiassa ei tullut toteen näytetyksi, että työnantajan suorittama yksipuolinen siirto olisi johtunut luottamusmiestehtävästä. Työtuomioistuimen mukaan työnantajalla on ollut osana työkierto-ohjelmaa pätevä syy siirtää luottamusmies määräaikaisesti palvelukotiin.
Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHon kanne hylättiin, ja KoHo tuomittiin maksamaan KT:n oikeudenkäyntikulut.
KoHolle, Tehylle ja Tehyn ammattiosastolle hyvityssakkoja laittomasta ulosmarssista
Pääluottamusmiehen siirron vuoksi Tehyn Kolarin ammattiosasto järjesti ulosmarssin 6.10.2014 terveyskeskuksen vuodeosastolla. Ulosmarssi kesti tunnin ajan ja siihen osallistui yhteensä 18 Kolarin kunnan työntekijää.
Työtuomioistuin totesi työtaistelun kohdistuneen työnantajan työnjohto-oikeutta koskevaan virka- ja työehtosopimuksen määräykseen.
Tehyn Kolarin ammattiosasto tuomittiin 600 euron hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta. Tehy tuomittiin 800 euron ja KoHo 1 200 euron hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä. Lisäksi järjestöt tuomittiin maksamaan KT:n oikeudenkäyntikulut.
Tuomiot ovat luottamusmiesjärjestelmään kohdistuessaan merkittäviä ja osaltaan kuvastavat työnantajan työnjohto-oikeuden laajuutta. Luottamusmiesmääräysten tarkoituksena ei ole saattaa luottamusmiehiä muusta henkilöstöstä poikkeavaan asemaan jättämällä heidät täysin erilaisten työjärjestelyiden ulkopuolelle. Toiminnallisten tarpeiden vaatiessa työnantajalla on oikeus hyödyntää henkilöstöään eri toiminnoissa. Henkilöstön joustava käyttö tulee olemaan tulevaisuudessa entistä tärkeämmässä roolissa etenkin sote-palveluissa.
Lisätietoja:
työmarkkinalakimies Emma Stavén, puh. 050 452 3264
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
työmarkkinalakimies Emma Stavén, puh. 050 452 3264
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
KT selvitti: Kolmasosa 60–70-vuotiaista on jatkanut tai aikoo jatkaa työntekoa eläkkeellä, puolet ei haikaile takaisin10.6.2025 02:00:00 EEST | Tiedote
Kolmannes (34 %) 60–70-vuotiaista eli yli 200 000 suomalaista tekee tai aikoo tehdä töitä eläkkeellä, noin puolet (48 %) ei tee, eikä se ole heillä myöskään suunnitelmissa.
Kunta- ja hyvinvointialalle lähes kolmen vuoden työrauha5.5.2025 23:30:00 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialan kaikki neuvotteluosapuolet ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen. Ratkaisun yleisen linjan mukaiset sopimuskorotukset ovat yhteensä 7,37 prosenttia lähes kolmelle vuodelle. Lisäksi on sovittu kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelman jatkosta vuosille 2026–2028.
Sopimuskorotuksista on syntynyt yhteisymmärrys kunta- ja hyvinvointialalla30.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä alan pääsopijajärjestöt ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotuksista. Lopullinen tulos vaatii vielä kaikkien sopimusalojen neuvottelutulokset ja osapuolten hallintojen hyväksynnän.
Aikuiskoulutukseen löydettävä pysyvä ratkaisu, pilotin kohdennuksessa muistettava osaajapula-alat16.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
KT vaatii pysyvää ratkaisua aikuiskoulutuksen rahoitukseen ja muistuttaa, että tuki on kohdennettava jatkossakin aloille, joilla osaajapula on suurin.
Hyvinvointialueilla on täyttämättä yli tuhat lääkärintehtävää27.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Terveyskeskusten lääkäripula ei ole helpottanut, vaikka vakanssien määrää on lisätty. Toisaalta hyvinvointialueet ovat saaneet vähennettyä vuokralääkärien käyttöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme